Helppoa.

Tee kotisivut tai verkkokauppa helposti itse - jopa kymmenessä minuutissa

Kokeile ilmaiseksi 2 viikon ajan

Kotisivukoulu

Ota käyttöösi Verkkovastaavan työkalut

Torstai 27.6.2013 - Heikki Tirkkonen


Googlen Verkkovastaavan työkalut (englanniksi Google Webmaster Tools) on palvelu, jonka avulla voit mm. lähettää sivuston sivukartan Googlelle. Työkalut antaa sinulle myös tarkat raportit sivujesi näkyvyydestä Googlessa. Raporttien avulla saat tietoa sivustollesi tulevasta liikenteestä, käytetyistä hakusanoista ja sivustolla mahdollisesti olevista virheistä.

Tässä kirjoituksessa kerromme miten voit luoda palveluun tarvittavat tunnukset ja ottaa palvelun käyttöösi.

Avainsanat: hakukoneoptimointi, google


Kommentit

11.9.2013 9:51  Heikki / Kotisivukoneen Asiakaspalvelu

Hei Jouni ja Pekka,

Toki asiakkaamme saavat itse täällä rakennettua sivut, ja näin myös Paul oli alunperin tehnyt. 99-prosenttia meidän asiakkaistamme menevät meidän itsepalvelukonseptilla, mutta toki mukaan mahtuu aina myös asiakkaita, jotka haluavat, että me teemme sivuston ulkoasun uusiksi heidän toiveiden mukaisesti.

Meiltä saa siis ehdottomasti apua sivujen toteuttamiseen, suunnitteluun jne. mm. chatin avulla, mutta joskus kaikki eivät halua tehdä ulkoasua itse (erinäisistä syistä johtuen), jolloin tuo Avaimet Käteen -palvelu tulee heille tarpeelliseksi.

Hinta on tosiaan sama nykyisille tai uusille asiakkaille.

Ja tuohon tosiaan sisältyy sivujen ulkoasun teko omien toiveiden mukaan. Toki myös laitamme kaiken toimitetun sisällön sivuille (tekstit, kuvat jne.) mutta hintaan ei kuulu sisällöntuotto. Tuo sitten maksaisi taas erikseen.

- Heikki

6.9.2013 8:59  Pekka S.

Kysehän taitaa olla vain suunnittelusta eli ei tuo summa sisällä kotisivujen tekemistä koska sitten minäkin otan tuon palvelun koska se on todella halpa jos he tekevät myös sisällön tuottamisen samaan hintaan.

20.8.2013 18:05  Jouni

Säälittävää kuulla, että omat asiakkaanne eivät saa esim. Chat tuen avulla tehtyä kotisivuja syy huonopalvelu?

Ja miksi veloittaa noin suuri summa jo valmiista asiakkaasta, että teette hänelle kotisivut.

Täytyykin vielä harkita kenen kanssa tässä kotisivut laittaa itselle pystyyn.

Terv. Mahdollinen uusi asiakas.

5.7.2013 9:29  Heikki / Kotisivukoneen Asiakaspalvelu

Hei Paul,

Jos haluat, että me uudistamme sivustonne (teemme sinulle uuden ulkoasun toiveidesi mukaan) voit ottaa yhteyttä meidän Avaimet Käteen -tekijöihin täältä:

http://www.kotisivukone.fi/esittely/avaimet-kateen

Uuden ulkoasun suunnittelu meidän toimesta maksaa 99 + ALV. Tuo on toki kertaluontoinen summa.

28.6.2013 18:10  Paul Tiililä

Aivan liian vaikeata meikäläiselle.
Viime uudistuksen jälkeen muutostenkin tekeminen on tullut vaikeammaksi kuin ennen.
Haluan uudistaa kotisivuni kokonaan, mutta en osaa tehdä sitä. Paljonko maksaa, jos te teette sen? Suunnilleen kaikki nykyiset tiedot, mutta modernissa muodossa, sivut ovat vanhanaikaisia. Ja kuvat uusittava.

30.11.2017 16:03  nordicbet mobiili bonus

suuri postitse, kiitos


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini