Milloin korvausvelka vanhenee?

Vanhentumisen katkaiseminen edellyttää saatavan ja sen perusteen yksilöintiä kohtuullisella tavalla. Alla KKO arvioi onko tilaajan saatava yksilöity vanhentumislain 10 §:n 2 momentissa vaadituin tavoin, kun kirjeessä on edellytetty virheen korjaamista mutta ei esitetty vahingonkorvausta koskevaa vaatimusta. Sopimusrikkomuksen oikaisua koskevan vaatimuksen sijaan mahdollisesti tulevan korvausvaatimuksen vanhentumisen katkaisemiseksi on yleensä riittävää, että velkoja ilmoittaa katkaisutoimessaan vaatimustensa perusteena olevan sopimusrikkomuksen sekä sen oikaisua koskevan vaatimuksen riittävän täsmällisesti. Asiaa arvioidaan tapauskohtaisesti. Alla katkaisu hyväksyttiin.


KKO:2019:88

Velan vanhentuminen - Korvausvelan vanhentuminen - Vanhentumisen katkaiseminen - Vapaamuotoinen katkaisutoimi
Vahingonkorvaus - Sopimussuhteeseen perustuva vastuu


Diaarinumero: S2018/447
Taltionumero: 1771
Antopäivä: 16.10.2019 ECLI:FI:KKO:2019:88

Rakennusurakan tilaaja oli lähettänyt urakoitsijalle reklamaatiokirjeen, jossa oli lueteltu tilaajan urakoitsijan vastuun piiriin kuuluviksi katsomia virheitä ja edellytetty niiden korjaamista. Kun urakoitsija kieltäytyi korjauksista, tilaaja korjautti virheet ja vaati urakoitsijaa korvaamaan virheiden selvittely- ja korjauskustannukset. Korkein oikeus katsoi, että tilaaja oli reklamaatiokirjeellään katkaissut vanhentumisen myös kyseisen vahingonkorvausvaatimuksen osalta.

VanhL 10 § 2 mom
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta, Varsinais-Suomen käräjäoikeuden välituomio 31.1.2017 nro 17/3750 ja Turun hovioikeuden tuomio 23.5.2018 nro 401 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Annika Nygård, Elisa Mäntysaari ja Vesa Karttunen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Juha Karvinen ja Atte Andersson.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B Oy:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko A Oy 20.7.2009 päivätyllä kirjeellään katkaissut vaatimansa vahingonkorvauksen vanhentumisen velan vanhentumisesta annetun lain edellyttämällä tavalla.

B Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden välituomio, jolla A Oy:n kanne on hylätty saatavan vanhentumisen vuoksi, pysytetään. A Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut

Asian tausta

1. A Oy (jäljempänä myös tilaaja) on kanteessaan vaatinut B Oy:ltä (jäljempänä myös urakoitsija) vahingonkorvausta urakkasopimuksen suoritusrikkomuksen perusteella.

2. Tilaaja on esittänyt kanteensa perusteena, että B Oy:n urakkasuoritukseen kuuluneen pysäköintitalon betonisissa kansirakenteissa oli ollut vaurioita, jotka olivat johtuneet rakenteen suunnitteluun, betonin valmistukseen, betonivalujen työnaikaiseen laadunvarmistukseen sekä rakennustyön toteutukseen liittyvistä suoritusvirheistä ja puutteista. Tilaaja oli kirjeessään 20.7.2009 ilmoittanut virheistä urakoitsijalle ja varannut sille tilaisuuden virheiden korjaamiseen. Kun urakoitsija oli kiistänyt virhevastuunsa, tilaaja oli teettänyt tarvittavat korjaukset. Vahingonkorvausvaatimus muodostui virheen selvittämisestä ja korjaamisesta aiheutuneista kustannuksista.

3. Urakoitsija on vaatinut kanteen hylkäämistä muun ohella sillä perusteella, että vahingonkorvausvaatimus oli vanhentunut, koska vanhentumista ei ollut katkaistu kymmenen vuoden kuluessa sopimusrikkomuksen tapahtumisesta. Urakoitsija on katsonut, että vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumista ei ollut katkaistu kirjeellä 20.7.2009, koska kirjeessä ei ollut yksilöity velan perustetta ja määrää velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 10 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Kirjeessä ei ollut yksilöity velkojan vaatimusta eikä aiheutunutta vahinkoa.

4. Tilaaja on katsonut, että kirje 20.7.2009 oli katkaissut vanhentumisen. Kirjeessä oli vaadittu korjaamaan siinä yksilöidyt virheet ja puutteet, joihin oli kuulunut betonilaatan pinnan irtoaminen tietyillä alueilla. Kirje oli katkaissut paitsi virheiden korjaamista koskevan vaatimuksen myös vahingonkorvausvaatimuksen vanhentumisen, koska velvollisuudessa korjata virhe ja velvollisuudessa korvata virheen korjauskustannukset oli kysymys yhdestä ja samasta velasta.

5. Käräjäoikeus on ratkaissut kysymyksen vanhentumisesta välituomiolla. Käräjäoikeus on katsonut, että kirje 20.7.2009 ei ollut katkaissut vahingonkorvausvaatimukseen vanhentumista, koska se ei ollut sisältänyt mitään mainintaa vahingonkorvausvelasta. Kun ei ollut edes väitetty, että vanhentuminen olisi muulla tavoin katkaistu ennen kuin urakkasuorituksen tarkastuksesta oli kulunut kymmenen vuotta, vahingonkorvausvaatimus oli vanhentumislain 7 §:n 2 momentin nojalla vanhentunut. Sen vuoksi käräjäoikeus on hylännyt kanteen.

6. Hovioikeus on puolestaan katsonut, että tilaaja oli kirjeellään 20.7.2009 katkaissut myös vahingonkorvausvaatimuksensa vanhentumisen. Kirjeessä oli ollut tieto vastuun perusteesta eli sopimusrikkomuksesta. Velka oli yksilöity riittävällä tavalla, vaikka kirjeessä olikin vaadittu vain virheiden korjaamista eikä esitetty vahingonkorvausvaatimusta. Urakoitsijan oli täytynyt ymmärtää, että jos se ei suorita vaadittuja korjauksia, siitä voi seurata vahingonkorvausvaatimus. Kirjeessä oli myös kohtuudella vaadittavalla tavalla ilmoitettu vahingonkorvausvelan määrä, koska urakoitsija oli voinut kirjeessä ilmoitettujen ja käytettävissään muutoin olleiden tietojen sekä asiantuntemuksensa perusteella arvioida korjauskustannusten ja niihin perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen määrän. Koska vanhentuminen oli katkaistu kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun kymmenen vuoden vanhentumisaika oli urakoitsijan väitteen mukaan alkanut, vaatimus ei ollut vanhentunut. Hovioikeus on hylännyt vanhentumisväitteen ja palauttanut asian käräjäoikeuteen kanteen käsittelyn jatkamiseksi.

Kysymyksenasettelu

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko tilaaja kirjeellään 20.7.2009 katkaissut vaatimansa vahingonkorvaussaatavan vanhentumisen. Arvioitavana on erityisesti, onko tilaajan saatava yksilöity vanhentumislain 10 §:n 2 momentissa vaadituin tavoin, kun kirjeessä on edellytetty virheen korjaamista mutta ei esitetty vahingonkorvausta koskevaa vaatimusta.

Vaatimus velan yksilöinnistä katkaisutoimessa

8. Vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Pykälän 2 momentin mukaan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on vanhentumislain 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta tai hyvityksestä, velkojan tekemästä muistutuksesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa.

9. Vanhentumislain 10 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 187/2002 vp s. 56–58) mukaan katkaisutoimen yksilöinnin riittävyys ratkaistaan kussakin tapauksessa erikseen. Yksilöintivaatimusta täsmällisempiä tietoja on syytä edellyttää vahingonkorvausveloissa, joissa vaatimuksen perusteet ja suuruus tyypillisesti edellyttävät erityistä selvitystä. Velallisen kannalta on tarpeen, että hän voi velkojan ilmoituksen perusteella arvioida vaatimuksen oikeellisuutta, hankkia omia selvityksiään ja varautua maksuvelvollisuuden täyttämiseen. Korvausvelan tai muun hyvityksen vanhentumista katkaistessaan velkojan olisi ilmoitettava velan perusteena olevat tosiseikat sekä velan arvioitu määrä muistutushetkellä. Perusteesta on ilmoitettava teko, laiminlyönti, tapahtuma tai muu olosuhde, joka velkojan käsityksen mukaan aiheuttaa korvaus- tai hyvitysvastuun, sekä aiheutettu vahinko. Pelkästään sellainen virheilmoitus, jossa todetaan tuotteen virheellisyys ilmoittamatta minkäänlaista vaatimusta, ei riitä velan vanhentumisen katkaisuksi. Vahingon määrän osalta ei vaadita tarkkaa rahamäärää.

10. Arvioitaessa, millä tavalla vaatimuksen peruste ja määrä on ilmoitettava, voidaan mainitun hallituksen esityksen mukaan ottaa huomioon muun muassa velkojan asiantuntemus, selvitysten saatavuus ja velallisen tiedossa olevat seikat. Jos velallisen on katkaisutoimen hetkellä katsottava olleen tietoinen korvauksen tai hyvityksen perusteesta ja määrästä, vanhentuminen katkeaa jo yleisen yksilöintivaatimuksen täyttävällä muistutuksella. Korvaus- ja hyvitysvelkojen vanhentumisen katkaisemista koskevalla säännöksellä ei ole tarkoitus estää tai vaikeuttaa katkaisua silloin, kun saatavan määrä on vaikeasti selvitettävissä. Epäselvissäkin tapauksissa velkojan on ilmoitettava katkaisuhetkellä vallitseva käsityksensä perusteesta ja saatavan määrästä. Jos velkoja laiminlyö saatavan perusteen tai määrän ilmoittamisen, muistutus ei saa aikaan vanhentumisen katkeamista, jollei velkoja voi osoittaa velallisen muutoin tienneen niistä.

11. Korkein oikeus on arvioinut vanhentumislain 10 §:n 2 momentissa katkaisutoimelle asetettuja vaatimuksia ratkaisuissa KKO 2012:75 ja KKO 2013:63.

12. Ratkaisussa KKO 2012:75 (kohta 16) katsottiin, että ostaja oli ilmoittanut kiinteistön kaupan virheeseen perustuneen hinnanalennusvaatimuksensa ja kiinteistönvälittäjään kohdistamansa vahingonkorvausvaatimuksen määrän kohtuudella vaadittavalla tavalla, kun hän oli hinnanalennus- ja korvausvaatimukset esittäessään ilmoittanut perusteen sille, miten niiden määrät muodostuvat. Määrän tarkempi arviointi olisi edellyttänyt kiinteistöalan asiantuntemusta, jota ostajalla ei ollut, eikä arvion hankkiminen siinä vaiheessa, kun ostaja oli muilla toimenpiteillä pyrkinyt vähentämään haitan vaikutuksia, ollut perusteltua. Myyjällä oli ollut ostajaan nähden yhtäläiset mahdollisuudet arvioida ja selvittää hinnanalennuksen määrää, ja kiinteistönvälittäjä oli voinut arvioida vahingonkorvauksen määrää asiantuntemuksensa perusteella.

13. Ratkaisussa KKO 2013:63 katsottiin, ettei se, että liikenneonnettomuuden perusteella vakuutuskorvauksia maksanut vakuutusyhtiö oli takautumisoikeutensa perusteella esittänyt tienpitäjälle onnettomuudesta aiheutuneita esinevahinkoja koskevan korvausvaatimuksen, ollut katkaissut vakuutusyhtiön samasta onnettomuudesta aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamiseen perustuvan takautumisoikeuden vanhentumista. Ratkaisussa (kohta 15) annettiin merkitystä sille, että vaatimuksessa oli ollut kysymys eri vakuutusten perusteella korvatuista eri vahingoista, korvauslajeista ja korvausaiheista. Vakuutusyhtiöllä oli ollut erityistä asiantuntemusta arvioida paitsi takautumisoikeutensa syntymistä myös vanhentumisen katkaisutoimelta edellytettäviä yksilöintivaatimuksia.

14. Arvioidessaan vanhentumisen katkaisemiselle asetettavia vaatimuksia Korkein oikeus on kummassakin ratkaisussa ottanut huomioon sen, millaiset ovat olleet velkojan mahdollisuudet yksilöidä vaatimuksensa katkaisutoimessa. Lisäksi ratkaisussa KKO 2012:75 on otettu huomioon velallisen edellytykset itse arvioida ja selvittää vaatimuksen sisältöä samoin kuin se, missä määrin velkojan on tapauksen olosuhteissa ollut perusteltua ryhtyä toimenpiteisiin vaatimuksen määrän selvittämiseksi.

Sopimusrikkomukseen perustuvien vaihtoehtoisten vaatimusten vanhentumisen katkaiseminen

15. Korkein oikeus toteaa, että vanhentumislain 10 §:n 2 momentissa säädetyt vanhentumisen katkaisemiselle asetetut vaatimukset koskevat myös muita kuin sopimusrikkomukseen perustuvia saatavia. Sopimusrikkomuksiin perustuviin saataviin liittyy kuitenkin erityispiirteitä, joilla on merkitystä arvioitaessa saatavan yksilöinnille asetettavia vaatimuksia.

16. Sopimusvelvoitteet on pääsäännön mukaan ensisijaisesti täytettävä sovitun mukaisesti. Tähän nähden johdonmukaista on, että sopimusrikkomukseen vetoavalla osapuolella on yleensä sekä oikeus edellyttää virheen korjaamista että velvollisuus varata sopimuskumppanilleen tilaisuus sen oikaisemiseen ennen muiden sopimusrikkomukseen perustuvien vaatimusten esittämistä. Virheen oikaisu muita sopimusrikkomuksen seurauksia edeltävänä vaiheena perustuu usein lakiin tai sopimusehtoon. On usein myös sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen edun mukaista vaatia ensi vaiheessa juuri virheen oikaisua. Muiden sopimusrikkomuksen seurausten vaatiminen tulee ajankohtaiseksi vasta, jos käy ilmi, että sopimusta rikkonut osapuoli ei ryhdy oikaisutoimiin tai että oikaisutoimet eivät ole riittäviä virheen haitallisten vaikutusten poistamiseksi.

17. Vanhentumislain 10 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen vaatimus velan yksilöinnistä edellyttää edellä kuvattujen perustelulausumien mukaan velan yksilöintiä siten, että velallinen saa tiedon siitä, mihin velkaan toimenpide kohdistuu. Velan perusteen on käytävä ilmi katkaisutoimesta, ellei peruste ole ennestään velallisen tiedossa. Kun vaatimus perustuu siihen, että velallinen on rikkonut sopimusta, vaatimuksen vanhentumisen katkaisemiseksi on siten yleensä yksilöitävä vaatimuksen perusteena oleva sopimusrikkomus.

18. Vanhentumislain 10 §:n 2 momentin toinen virke edellyttää sanamuotonsa mukaan velan perusteen ja määrän ilmoittamista kohtuudella vaadittavalla tavalla. Vaatimus määrän ilmoittamisesta soveltuu kuitenkin usein huonosti sellaisiin sopimusrikkomuksen seuraamuksiin, jotka eivät ole rahamääräisiä, kuten suorituksen oikaisu. Sen vuoksi on selvää, että säännöksen mukainen yksilöintivaatimus on tällaisten seuraamusten osalta voitava täyttää myös yksilöimällä vaatimuksen sisältö muulla tavalla. Esimerkiksi suorituksen oikaisua koskevan vaatimuksen sisältö yksilöidään tyypillisesti ilmoittamalla ne suorituksen puutteet, jotka velallisen on korjattava, tai ne oikaisutoimenpiteet, joita velkoja vaatii.

19. Vanhentumislaissa ei ole nimenomaisesti otettu kantaa vaatimuksen yksilöinnille asetettuihin vaatimuksiin silloin, kun saman suoritusvirheen perusteella on mahdollista vaatia eri seuraamuksia, joista jokin on muihin nähden ensisijainen, eikä tämä ensisijainen seuraamus ole puhdas rahavelka. Vanhentumislain 10 §:n 2 momentin toista virkettä on yhtäältä mahdollista tulkita siten, että katkaisutoimessa on yksilöitävä vain ne virheen seuraamukset, joita velkoja ensisijaisesti vaatii. Tämän tulkintavaihtoehdon mukaan katkaisutoimi, jossa velkoja yksilöi suoritusvirheen ja sen oikaisua koskevan vaatimuksen, katkaisee vanhentumisen myös sellaisen vahingonkorvausvaatimuksen osalta, jonka esittäminen tulee aiheelliseksi, jos virhettä ei oikaista riittävällä tavalla. Toisaalta mahdollinen on myös tulkinta, jonka mukaan ensisijaisesti virheen oikaisua vaativan velkojan on oikeutensa säilyttääkseen ilmoitettava katkaisutoimessa oikaisua koskevan vaatimuksen lisäksi kaikki vaatimukset, jotka aikoo mahdollisesti esittää, jos virhettä ei oikaista.

20. Korkein oikeus toteaa, että säännöksen mukaan vaatimus on yksilöitävä kohtuudella vaadittavalla tavalla. Arvioitaessa sitä, millaista yksilöintiä velkojalta voidaan kohtuudella edellyttää, on perusteltua ottaa edellä kuvatuissa säännöksen perusteluissa esitetyin tavoin huomioon velkojan kulloinkin käytettävissä olevat tiedot sekä velallisen tiedon tarve siten, että vanhentumisen katkaisemiselle asetetut vaatimukset eivät tarpeettomasti vaikeuta katkaisemista.

21. Korkein oikeus toteaa, että ensiksi mainittu tulkintavaihtoehto on velkojan kannalta yksinkertainen. Havaittuaan virheen suorituksen täyttämisessä velkoja voisi esittää velalliselle virheen oikaisua koskevan vaatimuksen ja odottaa velallisen vastausta sekä mahdollisia oikaisutoimia ilmoittamatta vielä vaatimuksiaan siinä tapauksessa, että oikaisua ei tehdä tai se ei onnistu.

22. Kyseinen tulkintavaihtoehto johtaa siihen, että velallinen voi olla pitkänkin ajan tietämätön velkojan oikaisuun nähden toissijaisesta korvausvaatimuksesta. Useimmissa tilanteissa tämä ei kuitenkaan ole velallisen kannalta merkittävä ongelma, koska virheen oikaisua koskevan vaatimuksen jälkeen velallinen voi yleensä ilman eri ilmoitustakin varautua siihen, että oikaisua vaatinut velkoja esittää lakiin tai sopimusehtoihin perustuvan korvausvaatimuksen, jos velkojan edellyttämiä oikaisutoimia ei tehdä. Suoritusvirheestä saamiensa tietojen ja virheen oikaisua koskevan vaatimuksen perusteella velallinen voi yleensä arvioida myös mahdollisen korvausvelvollisuutensa määrää. Sopimustyypeissä, joissa virheen oikaisu tulee kysymykseen, velallisella on usein asiantuntemuksensa perusteella velkojaa paremmat edellytykset arvioida tarpeellisten oikaisutoimenpiteiden sisältöä sekä niistä aiheutuvia kustannuksia.

23. Toinen esitetty tulkintavaihtoehto tarkoittaisi, että suorituksen oikaisua vaativan velkojan tulisi usein selvittää ja esittää myös oikaisuun nähden toissijainen vahingonkorvausvaatimuksensa jo ennen kuin on selvinnyt, ryhtyykö velallinen vaadittuihin oikaisutoimiin tai miten oikaisutoimet onnistuvat. Tällaista menettelyä voidaan pitää virhetilanteen selvittämisen kannalta epätarkoituksenmukaisena. Vahingonkorvausvaatimuksen esittäminen voi vaatia sellaista virheen edellyttämiä toimenpiteitä ja niiden kustannuksia koskevaa selvitystyötä, joka kävisi tarpeettomaksi, jos velallinen velkojan ensisijaisen vaatimuksen mukaisesti oikaisisi virheen. Lisäksi ehdollisten korvausvaatimusten esittäminen tässä vaiheessa voisi olla omiaan kärjistämään tilannetta ja haittaamaan asian sovinnollista selvittelyä.

24. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että sopimusrikkomuksen oikaisua koskevan vaatimuksen sijaan mahdollisesti tulevan korvausvaatimuksen vanhentumisen katkaisemiseksi on yleensä riittävää, että velkoja ilmoittaa katkaisutoimessaan vaatimustensa perusteena olevan sopimusrikkomuksen sekä sen oikaisua koskevan vaatimuksen riittävän täsmällisesti.

Katkaisutoimen riittävyyden arviointi tässä tapauksessa

25. Arvioitaessa sitä, onko tilaaja kirjeellään 20.7.2009 katkaissut vanhentumisen, on merkitystä sekä kirjeen sisällöllä että niillä olosuhteilla, joissa kirje on lähetetty.

26. Kirjeestä 20.7.2009 ja sen liitteenä olevasta muistiosta 17.6.2009 ilmenee, että osapuolet ovat 17.6.2009 suorittaneet pysäköintitalossa katselmuksen, jossa on ollut esillä urakoitsijalle etukäteen toimitettu pysäköintitalon kuntoa koskeva raportti. Muistion mukaan urakoitsija on katselmuksessa pyytänyt tilaajaa toimittamaan reklamaation, jossa olisi eriteltynä ne viat, joiden tilaaja katsoo kuuluvan urakoitsijan ns. kymmenvuotisvastuun piiriin. Katselmuksessa on sovittu, että tilaaja toimittaa reklamaation ja urakoitsija vastaa reklamaatioon sen saatuaan.

27. Kirjeessä 20.7.2009 tilaaja on urakkasopimukseen ja katselmukseen viitaten pyytänyt urakoitsijaa ilmoittamaan ja sopimaan yhdessä tilaajan kanssa, miten ja milloin se suorittaa kirjeessä mainittujen, tilaajan kymmenvuotisvastuun piiriin kuuluviksi katsomien virheiden ja puutteiden korjaustyöt. Yhtenä puutteena kirjeessä on mainittu "betonilaatan pinnan irtoaminen tietyillä alueilla (alueita joka tasolla)".

28. Urakoitsija on 20.8.2009 päivätyssä vastineessaan ilmoittanut katselmoineensa kirjeessä mainitut virheet uudestaan ja katsovansa, etteivät virheet ole sen laatuisia, että tilaaja voisi vedota Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 30 §:n mukaiseen vastuuseen.

29. Korkein oikeus toteaa, että tilaaja on kirjeessään 20.7.2009 yksiselitteisesti ilmoittanut, että se pitää urakoitsijan suoritusta virheellisenä muun muassa betonilaatan pinnan irtoamisen vuoksi ja edellyttää urakoitsijan korjaavan suorituksessaan olevat virheet. Se on siten ilmoittanut sekä sopimusrikkomuksen, johon sen vaatimus perustuu, että virheen oikaisemista koskevan senhetkisen vaatimuksensa sisällön.

30. Urakoitsija on kiinnittänyt asiassa huomiota siihen, että kirjeessä ei ole mainittu tilaajan kanteen perusteena olevia väitettyjä pakkasrapautumisvaurioita. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että kanne on perustunut pysäköintitalon kansirakenteissa oleviin betonivaurioihin ja kirjeessä 20.7.2009 on vedottu pysäköintitalon tasojen eli kansien betonilaatan vaurioihin. Vaurioiden syyn mainitseminen ei ole ollut tarpeen vanhentumisen katkaisemiseksi.

31. Korkein oikeus katsoo, että tilaaja on olosuhteisiin nähden kohtuudella vaadittavalla tavalla yksilöinyt väittämänsä sopimusrikkomuksen ja sen virheen korjaamista koskevan vaatimuksen, johon sopimusrikkomus tilaajan senhetkisen tiedon mukaan on antanut aihetta. Edellä kohdassa 24 esitetyn mukaisesti kirjeen 20.7.2009 toimittaminen tilaajalle on katkaissut vanhentumisen paitsi kirjeessä mainitun korjausvaatimuksen osalta myös sen virheen selvittely- ja korjauskustannuksiin perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen osalta, jonka esittäminen on tullut ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun on käynyt selväksi, että urakoitsija ei ryhdy sen edellyttämiin korjaustöihin.

32. Kun vanhentuminen on katkaistu kirjeellä 20.7.2009, tilaajan kanteessaan esittämä vahingonkorvausvaatimus ei ole vanhentunut. Aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen pääasian osalta ei siten ole.
Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jarmo Littunen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Mia Hoffrén.


Julkaistu 16.10.2019