Vahingonkorvausvelan vanhentuminen?

Vahingonkorvausvelka vanhenee vanhentumislain 7 § 1 momentin 3 kohdan mukaan

Korvausvelan vanhentumisajan alkaminen ja enimmäisaika
Vanhentumislaki Finlex

7§ Korvausvelan vanhentumisajan alkaminen ja enimmäisaika

Vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua:

1) sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita;

2) asiamiehen, edustajan tai muun toimeksisaajan tekemään virheeseen tai laiminlyöntiin perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun toimeksisaaja on tehnyt tilityksen tai, jollei vahingonkorvauksen peruste käy ilmi tilityksen tiedoista, siitä kun päämies on havainnut virheen tai laiminlyönnin taikka hänen olisi pitänyt se havaita;

3) muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta; ja

4) perusteettoman edun palautuksessa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksessä tehdystä maksusta, sopimuksen pätemättömyydestä tai muusta edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta.

Vahingonkorvauksen tai muun 1 momentissa tarkoitetun velan vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta. Tämä määräaika ei kuitenkaan rajoita vahingonkärsijän oikeutta vaatia korvausta henkilö- tai ympäristövahingosta.

Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota tämän tai muun lain nojalla vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa.



KKO mukaan:

Mitä ensinnä tulee kysymykseen siitä, onko Verohallinnon saatavan vanhentuminen estynyt vanhentumislain 7 §:n 3 momentin perusteella, Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen. Lain esitöissä on todettu (HE 187/2002 vp s. 52), että rikoksesta johtuvan velan vanhentuminen on kytketty syyteoikeuden vanhentumiseen. Säännös kuitenkin mahdollistaa syytteeseen perustuvien korvausvaatimusten esittämisen niin kauan kuin rikosasia on vireillä tuomioistuimessa, mikäli syyte on nostettu määräajassa. Koska Antero V:hen sekä Mirja ja Jyri L:ään kohdistettu syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä on hylätty ja hovioikeus on tältä osin lainvoimaisella tuomiolla katsonut syyteoikeuden velallisen epärehellisyysrikoksen osalta vanhentuneen jo ennen syytteen tiedoksiantoa, ei korvaussaatavan vanhentumista voida arvioida vanhentumislain 7 §:n 3 momentin perusteella.

Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohtaa tulkittaessa lähtökohtana on, niin kuin lain esitöissäkin (HE 187/2002 vp s. 45 - 52) on todettu, että vahingonkorvausvelan vanhentumisesta säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkoja voi esittää vaatimuksensa. Merkitystä ei voida antaa sille, milloin mahdollista oikeudenkäyntiä varten tarvittavat todisteet on saatu tai milloin vaadittava korvausmäärä on täsmentynyt. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös siihen, mitä kysymyksessä olevassa asemassa olevan vahingonkärsijän tulisi ymmärtää ja miten hänen tulisi toimia. Vahingonkärsijälle on perusteltua asettaa selonottovelvollisuus. Asiantuntijan kyky havaita ja arvioida poikkeaa olennaisesti tavallisesta vahingonkärsijästä.

Korkein oikeus toteaa, että nyt esillä olevassa tapauksessa kysymyksessä olevan taloudellisen vahingon toteaminen edellyttää oikeudellista ja taloudellista asiantuntemusta. Verohallinnolla on jo sille kuuluvien tehtävien johdosta erityistä asiantuntemusta, joka kohdistuu maksukyvyttömyysmenettelyihin sekä niihin seikkoihin, jotka voivat perustaa osakeyhtiön toiminnassa mukana olleille henkilöille henkilökohtaisen korvausvastuun velkojille aiheutuneesta vahingosta.

Lopputuloksena KKO hyväksyi niiltä osin verottajan saatavien vanhentumisen kun verottajalle olit tullut vahinko ja tekijä riitävästi selväksi ottaen huomioon että velkojalla on selvittämisvelvollisuus niiden osalta. Osa verottajan saatavista ei ollut vanhentunut kun vahinko ja tekijä eivät olleet riittävästi selvinneet.



KKO:2012:18
Dokumentin versiot

På svenska

Saamisen vanhentuminen
Vahingonkorvaus
Velallisen rikos - Velallisen epärehellisyys - Syyteoikeuden vanhentuminen
Oikeudenkäyntimenettely - Prekluusio - Prosessinjohto
Diaarinumero: R2009/912
Esittelypäivä: 5.10.2011
Antopäivä: 8.2.2012
Taltio: 252

Verohallinto oli käräjäoikeudessa, jossa konkurssiin asetetun osakeyhtiön vastuuhenkilöitä oli syytetty ja heidät oli myös tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyydestä, vaatinut vastuuhenkilöiden velvoittamista korvaamaan sille aiheutuneen vahingon toissijaisesti siviiliperusteella sen varalta, että syyte hylättäisiin vanhentuneena. Hovioikeus katsoi, ettei vastuuhenkilöiden tekoja ollut pidettävä törkeinä ja että syyteoikeus velallisen epärehellisyydestä oli vanhentunut. Kysymys siitä, oliko Verohallinnon vahingonkorvaussaatava vanhentunut velan vanhentumisesta annetun lain perusteella.

Kysymys myös hovioikeuden oikeudesta tutkia kysymys korvaussaatavan vanhentumisesta.

VanhL 7 § 1 mom 3 kohta
VanhL 7 § 3 mom
VanhL 21 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Raahen käräjäoikeuden tuomio 10.9.2008

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi syyttäjän rangaistusvaatimuksesta, johon Verohallinto oli yhtynyt, että A Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antero V ja hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja Mirja L sekä yhtiössä myös tosiasiallista päätösvaltaa käyttänyt Jyri L olivat 1.1.1997 ja 31.12.2001 välisenä aikana ilman hyväksyttävää syytä luovuttaneet yhtiön varoja ja aiheuttaneet siten yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen vuonna 2000 sekä pahentaneet sitten olennaisesti maksukyvyttömyyttä. Yhtiö oli asetettu konkurssiin 6.6.2003. Yhtiöllä oli verovelkaa noin 15 000 euroa.

Käräjäoikeus katsoi, että kerrottu velallisen epärehellisyys oli törkeä ja tuomitsi Antero V:n sekä Mirja ja Jyri L:n törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja heidän syykseen myös luetusta kirjanpitorikoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Käräjäoikeus velvoitti heidät yhteisvastuullisesti korvaamaan Verohallinnolle yhtiöltä saamatta jääneiden verojen määränä 15 722,07 euroa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jyrki Määttä ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 21.8.2009

Antero V sekä Mirja ja Jyri L valittivat hovioikeuteen ja katsoivat muun ohessa, että heidän syykseen rangaistusvaatimuksen kohdassa 2 luettu törkeä velallisen epärehellisyys täytti enintään velallisen epärehellisyyttä koskevan tunnusmerkistön ja että syyte velallisen epärehellisyydestä ja Verohallinnon vaatima vahingonkorvaus oli hylättävä vanhentuneina.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Antero V:n sekä Jyri ja Mirja L:n menettelyllä oli luovutettu A Oy:n varoja ilman hyväksyttävää syytä yhteensä noin 500 000 markan arvosta. Menettelyllä oli aiheutettu A Oy:n konkurssissa ainoaksi velkojaksi jääneelle Verohallinnolle noin 15 000 euron vahinko. Tällä ja muuten hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei velallisen epärehellisyyttä, johon Antero V sekä Mirja ja Jyri L olivat syyllistyneet 1.1.1997 ja 31.12.2001 välisenä aikana, ollut kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä. Syyte oli nostettu Antero V:n osalta 19.5.2008 sekä Mirja ja Jyri L:n osalta 21.5.2008. Velallisen epärehellisyydestä syytteen nostamiseksi oli säädetty teon päättymisestä viiden vuoden määräaika. Syyteoikeus oli vanhentunut. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi Antero V:tä sekä Mirja ja Jyri L:ää vastaan ajetun syytteen velallisen epärehellisyyttä koskevan rikoksen osalta.

Vahingonkorvausten osalta hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko Verohallinnon vahingonkorvaussaatava vanhentunut.

Verohallinto oli katsonut, että sen saatava ei ollut miltään osin vanhentunut velan vanhentumisesta annetun lain mukaan, koska kyseisen lain 7 §:n 3 momentin mukaan rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsottu tämän tai muun lain nojalla vanhentuneeksi niin kauan, kun rikosasiassa voitiin nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely oli vireillä tuomioistuimessa. Edelleen Verohallinto oli ilmoittanut saaneensa tietää velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla rikoksesta vastuussa olevista 4.4.2008, kun sille oli saapunut Raahen käräjäoikeudelta pyyntö toimittaa kirjallinen vaatimus asiassa.

Antero V oli katsonut Verohallinnon tulleen tietämään vahingosta sekä siitä vastuussa olevista viimeistään A Oy:n konkurssiasian velkojainkuulustelussa 9.9.2003, jolloin Verohallinnolla oli ollut viimeistään käytössään A Oy:n konkurssipesän väliaikaisen pesänhoitajan 3.9.2003 päiväämä konkurssisäännön 50 b §:n mukainen selvitys. Tämän seurauksena Verohallinnon mahdollinen saatava oli velan vanhentumisesta annetun lain perusteella vanhentunut viimeistään 31.12.2007. Verohallinto oli esittänyt vaatimuksensa asiassa vasta vuonna 2008.

Mirja ja Jyri L olivat katsoneet Verohallinnon asiantuntemuksensa ja saamiensa tietojen perusteella tulleen tietämään vahingosta sekä siitä vastuussa olevista viimeistään A Oy:n konkurssimenettelyn yhteydessä. Vanhentuminen oli siten alkanut kulua A Oy:n konkurssista lukien ja Verohallinnon saatavat olivat kokonaan vanhentuneet.

Hovioikeus totesi, että velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsottu tämän tai muun lain nojalla vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voitiin nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely oli vireillä tuomioistuimessa. Lain esitöiden (HE 187/2002 s. 52) mukaan kyseinen säännös vastasi aiemmin voimassa ollutta vahingonkorvauslain 7 luvun 2 §:ää eikä tarkoituksena ollut ollut muuttaa vallitsevaa tilannetta. Edelleen lain esitöiden mukaan rikoksesta johtuvan velan vanhentuminen oli kytketty syyteoikeuden vanhentumiseen. Verohallinnon saatavan vanhentumista arvioitaessa ei voitu soveltaa velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 3 momenttia, koska syyteoikeus velallisen epärehellisyydestä oli ollut jo vanhentunut asian vireille tullessa. Sen vuoksi Verohallinnon saatavan vanhentumista oli arvioitava velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan.

Viimeksi mainitun säännöksen 3 kohdan mukaan vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkoi kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä oli saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Lain esitöiden (HE 187/2002 s. 48) mukaan yleisenä lähtökohtana esityksessä oli, että kolmen vuoden vanhentumisaika alkoi kulua siitä, kun velkoja voi esittää vaatimuksensa. Vahingonkorvausvaatimusten osalta tämä edellytti, että vahingonkärsijällä oli ollut mahdollisuus saada riittävät tiedot aiheutuneesta vahingosta ja sen aiheuttajasta.

Tässä tapauksessa Verohallinnon vahingonkorvauksen perusteena oli ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu rangaistavaksi säädetty teko. A Oy:n konkurssipesän väliaikainen pesänhoitaja oli 4.8.2003 tehnyt asiassa rikosilmoituksen, jossa rikoksesta epäiltynä oli ollut useampia henkilöitä. Edelleen väliaikainen pesänhoitaja oli 3.9.2003 laatinut konkurssisäännön 50 b §:n tarkoittaman selvityksen. Selvityksestä ei ollut kuitenkaan ilmennyt riittävän yksilöidysti vahinko ja siitä vastuussa olevat, jotta Verohallinto olisi voinut sen perusteella ryhtyä esittämään vaatimuksia. Asiassa oli suoritettu esitutkinta ja poliisi oli pyytänyt Verohallintoa ilmoittamaan mahdolliset vaatimuksensa tammikuussa 2006. Verohallinto oli antanut pyydetyn selvityksen poliisille 25.1.2006. Verohallinnon mukaan poliisin selvityspyynnössä ei ollut yksilöity epäiltyjä vastuussa olevia. Asia oli tullut vireille käräjäoikeudessa 4.3.2008. Verohallinnon ilmoituksen mukaan sille oli 4.4.2008 saapunut kirjallisen vaatimuksen toimittamispyyntö käräjäoikeudelta. Kirjeen liitteenä oli ollut 4.3.2008 päivätty syyttäjän haastehakemus, jossa oli yksilöity rikoksesta epäillyt henkilöt.

Hovioikeus katsoi Verohallinnon saaneen vahingonkorvauksen peruste huomioon ottaen tietää vahingosta vastuussa olevista 4.4.2008. Antero V oli saanut tiedoksi Verohallinnon vahingonkorvausvaatimuksen 19.5.2008 sekä Mirja ja Jyri L 21.5.2008. Verohallinnon vaatima vahingonkorvaus ei siten ollut vanhentunut.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta Verohallinnolle tuomittujen korvausten osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Auli Vähätörmä (eri mieltä), Tapio Alkula ja Janne Anttila.

Hovioikeudenneuvos Vähätörmä katsoi äänestyslausunnossaan mainitsemillaan perusteilla, että Antero V sekä Mirja ja Jyri L olivat syyllistyneet törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Korkein oikeus myönsi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla valitusluvan rajoitettuna siihen kysymykseen, oliko Verohallinnon oikeus vahingonkorvaukseen velan vanhentumisesta annetun lain nojalla vanhentunut. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty.

Antero V sekä Mirja ja Jyri L vaativat valituksissaan, että Verohallinnon vahingonkorvausvaatimus hylätään vanhentuneena.

Verohallinto vastasi valituksiin.

Korkein oikeus varasi Verohallinnolle, Antero V:lle sekä Mirja ja Jyri L:lle tilaisuuden lausua siitä, oliko hovioikeus saanut tutkia kysymyksen Verohallinnon vahingonkorvauksen vanhentumisesta. Mainitut asianosaiset käyttivät hyväkseen tilaisuuden lausuman antamiseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

1. Verohallinto on käräjäoikeudessa sen varalta, että syyte hylättäisiin vanhentuneena, vaatinut vahingonkorvausta Antero V:ltä sekä Mirja ja Jyri L:ltä siviiliperusteisesti. Oikeudenkäyntiaineistosta ei ilmene, että Antero V tai Mirja ja Jyri L olisivat käräjäoikeudessa väittäneet, että Verohallinnon vahingonkorvaussaatava olisi vanhentunut. Asiassa on ratkaistavana siten ensin kysymys siitä, onko kysymys vahingonkorvaussaatavan vanhentumisesta voitu hovioikeudessa tutkia.

2. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:ssä säädetään, että syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Jos syyte hylätään, voidaan luvun 8 §:n mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus kuitenkin tutkia tai vaatimuksen käsittelyä jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

3. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 18 §:ssä säädetään, että velan vanhentuminen otetaan tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa vain asianosaisen väitteen perusteella. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:ssä puolestaan säädetään, että valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

4. Korkeimman oikeuden lausumapyynnön johdosta Mirja ja Jyri L:n avustajana jo käräjäoikeudessa toiminut asianajaja on ilmoittanut, että Mirja ja Jyri L:n puolesta oli käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vedottu siihen, että syyteoikeus ja verottajan saatavat olivat kaikilta osin vanhentuneita. Antero V on puolestaan lausunut, että hän oli ollut käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ilman avustajaa ja että hän oli yhtynyt kaikkeen siihen, mitä Mirja ja Jyri L:n puolesta oli esitetty.

5. Verohallinnon edustajana lausumaa annettaessa on toiminut jo käräjäoikeudessa Verohallintoa edustanut asianvalvoja. Lausumassa on todettu, että Verohallinnon käsityksen mukaan kukaan vastaajista ei ollut käräjäoikeudessa väittänyt, että Verohallinnon vahingonkorvaussaatava olisi miltään osin vanhentunut.

6. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että Mirja ja Jyri L:n avustajan ja Verohallinnon edustajan lausumat ovat ristiriidassa keskenään. Asiassa on siten jäänyt epäselväksi, ovatko Antero V ja Mirja ja Jyri L väittäneet käräjäoikeudessa Verohallinnon vahingonkorvaussaatavan olevan vanhentunut.

7. Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ilmenevän yleisen periaatteen mukaan tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus. Tässä tapauksessa, jossa Verohallinto on esittänyt syytteen hylkäämisen varalta siviiliperusteisen vahingonkorvausvaatimuksen, käräjäoikeuden olisi tullut kiinnittää Antero V:n sekä Mirja ja Jyri L:n huomiota siihen, vaikuttiko mainittu korvausvaatimuksen toissijainen peruste jollakin tavoin vaatimuksen kiistämiseen ja kiistämisen perusteisiin. Oikeudenkäyntiaineiston perusteella näin ei ole tapahtunut, joten asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet eivät ole tulleet käräjäoikeudessa asianmukaisesti selvitetyiksi.

8. Antero V on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut Verohallinnon siviiliperusteisen korvausvaatimuksen hylkäämistä vanhentuneena. Mirja ja Jyri L ovat puolestaan vaatineet, että heidät vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

9. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on jäänyt käräjäoikeuden puutteellisen prosessinjohdon takia epäselväksi, onko Verohallinnon siviiliperusteinen vahingonkorvausvaatimus kiistetty sillä perusteella, että korvaussaatava oli vanhentunut. Tällaisessa tilanteessa ei epäselvyydestä saa koitua Antero V:lle eikä Mirja ja Jyri L:lle haitallisia vaikutuksia. Hovioikeudella on siten ollut perusteltu aihe tutkia kysymys korvaussaatavan vanhentumisesta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

10. Hovioikeus on katsonut Antero V:tä sekä Mirja ja Jyri L:ää koskevassa rikosasiassa, että syyteoikeus velallisen epärehellisyydestä oli vanhentunut. Verohallinto on vaatinut siltä varalta, että syyte hylättäisiin vanhentuneena, siviiliperusteisesti vahingonkorvausta yhtiöltä saamatta jääneistä veroista sekä veroviraston pesänhoitajalle maksamista pesänhoitokuluista ja palkkioista.

11. Hovioikeuden mukaan Verohallinnon vaatiman vahingonkorvauksen vanhentuminen on määräytynyt vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. Vahingonkorvausvaatimus ei ollut vanhentunut, koska Verohallinto oli 4.4.2008 saanut tietää vahingosta vastuussa olevista ja koska Antero V oli saanut tietää Verohallinnon vahingonkorvausvaatimuksesta 19.5.2008 sekä Mirja ja Jyri L 21.5.2008.

12. Asiassa on kysymys siitä, mitä vanhentumislain säännöstä Verohallinnon vahingonkorvaussaamisen vanhentumiseen sovelletaan ja ovatko sovellettavaksi tulevassa säännöksessä vanhentumiselle asetetut edellytykset täyttyneet.

Verohallinnon vahingonkorvaussaatava ja kannanotot vanhentumista koskeviin säännöksiin

13. Hovioikeuden tuomion mukaan Antero V sekä Mirja ja Jyri L olivat luovuttamalla ilman hyväksyttävää syytä A Oy:n varoja (a) Mirja L:lle 300 000 markan arvosta ja (b) eräälle yhdysvaltalaiselle yhtiölle 60 000 markan arvosta sekä (c) maksamalla A Oy:n varoilla Mirja ja Jyri L:n yksityistalouden kuluja 143 339 markan arvosta aiheuttaneet Verohallinnolle vahingon, joka oli koostunut 15 722,07 euron määräisestä verosaatavasta sekä A Oy:n konkurssipesään liittyvistä 1 000 euron määräisistä selvittelykuluista.

14. Hovioikeus on edelleen katsonut, että mainituista, yhteensä noin 500 000 markan määräisistä ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneista yhtiön varojen luovutuksista oli Antero V:n toimesta tapahtunut noin 360 000 markan arvoinen osa (a ja b) sekä Mirja L:n toimesta noin 440 000 markan arvoinen osa (a ja c). Jyri L oli ollut osallisena mukana kaikissa (a, b ja c) ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneissa yhtiön varojen luovutuksissa.

15. Yhtiön varojen luovuttaminen Mirja L:lle on tapahtunut vuosina 1999 ja 2001 (a), Mirja ja Jyri L:n yksityistalouden kulujen maksaminen yhtiön varoilla vuosina 1997 - 2001 (c) ja maksu yhtiön varoista Antero V:n omistamalle yritykselle 31.12.1999 (b). A Oy on asetettu konkurssiin 6.6.2003. Väliaikainen pesänhoitaja on esittänyt lausuntonaan pesäluettelossa, että pesän varat eivät riittäneet täysimittaiseen konkurssimenettelyyn, ja konkurssimenettely on lopetettu 4.7.2005.

16. Rikosasia on tullut vireille 4.3.2008. Antero V on saanut tiedoksi Verohallinnon vahingonkorvausvaatimuksen 19.5.2008 sekä Mirja ja Jyri L kumpikin 21.5.2008.

17. Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetään, että vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Pykälän 3 momentin mukaan rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Vanhentumislaki on tullut voimaan 1.1.2004. Lain 21 §:n 3 momentin mukaan lakia sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaan tuloa. Velka vanhentuu kuitenkin vanhentumislain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.

18. Antero V on muutoksenhakemuksessaan katsonut, että kysymys vanhentumisesta tulee ratkaista vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella ja että Verohallinto oli saanut tiedon vahingosta ja siitä vastuussa olevista viimeistään velkojainkokouksessa 9.9.2003. Jyri ja Mirja L ovat muutoksenhakemuksessaan katsoneet samaa säännöstä tarkoittaen, että Verohallinto oli asiantuntemuksensa ja saamiensa tietojen perusteella tullut tietoiseksi vahingonkorvauksen perusteesta ja vahingosta vastuussa olevista viimeistään yhtiön 6.6.2003 alkaneesta konkurssista lukien. Antero V sekä Mirja ja Jyri L ovat katsoneet, että vahingonkorvausvelka on vanhentunut 1.1.2007.

19. Verohallinto on puolestaan katsonut vanhentumislain 7 §:n 3 momentin perusteella, että sen saatava ei ollut vanhentunut. Verohallinto oli saanut tiedon vahingonkorvauksen perusteesta ja korvauksesta vastuussa olevista 4.4.2008, kuten hovioikeus on todennut.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

20. Mitä ensinnä tulee kysymykseen siitä, onko Verohallinnon saatavan vanhentuminen estynyt vanhentumislain 7 §:n 3 momentin perusteella, Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen. Lain esitöissä on todettu (HE 187/2002 vp s. 52), että rikoksesta johtuvan velan vanhentuminen on kytketty syyteoikeuden vanhentumiseen. Säännös kuitenkin mahdollistaa syytteeseen perustuvien korvausvaatimusten esittämisen niin kauan kuin rikosasia on vireillä tuomioistuimessa, mikäli syyte on nostettu määräajassa. Koska Antero V:hen sekä Mirja ja Jyri L:ään kohdistettu syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä on hylätty ja hovioikeus on tältä osin lainvoimaisella tuomiolla katsonut syyteoikeuden velallisen epärehellisyysrikoksen osalta vanhentuneen jo ennen syytteen tiedoksiantoa, ei korvaussaatavan vanhentumista voida arvioida vanhentumislain 7 §:n 3 momentin perusteella.

21. Siten asiassa on vanhentumisen osalta kysymys siitä, milloin Verohallinto on vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti joko saanut tietää tai sen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevista.

22. Asiassa on esitetty kirjallisena todisteena muun muassa 3.9.2003 päivätty väliaikaisen pesänhoitajan selvitys velallisesta ja velallisen konkurssia edeltäneestä toiminnasta, johon selvitykseen Antero V sekä Mirja ja Jyri L ovat myös valituksissaan Korkeimmassa oikeudessa vedonneet. Väliaikainen pesänhoitaja on toimittanut selvityksen jo 2.9.2003 Verohallinnolle.

23. Kyseisessä väliaikaisen pesänhoitajan selvityksessä on selostettu Mirja L:lle vuonna 2001 yhtiöstä tehty varojen luovutus ja todettu sen suuruudeksi 244 000 markkaa. Väliaikainen pesänhoitaja oli keskustellut asiasta yhtiön hallituksen varajäsenen Jyri L:n kanssa. Jyri L oli keskustelussa todennut Mirja L:n palkan olleen niin pieni, että kyseinen rahan antaminen Mirja L:lle oli ollut tarpeen.

24. Lisäksi selvityksessä on esitetty, että yhtiöstä oli lähtenyt ”hieman selvittämättömiltä tai kysymyksen alaisilta” näyttäviä suorituksia. Niihin kuului muun muassa 60 000 markan määräinen, konsulttilaskuun perustuva suoritus 31.12.1999 Antero V:n omistamalle yritykselle Yhdysvaltoihin. Sen sijaan Verohallinnon vahingonkorvausvaatimuksen kolmantena perusteena olevasta Mirja ja Jyri L:n yksityistalouden kulujen maksamisesta yhtiön varoilla ei selvityksessä ole ollut lainkaan mainintaa.

25. Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohtaa tulkittaessa lähtökohtana on, niin kuin lain esitöissäkin (HE 187/2002 vp s. 45 - 52) on todettu, että vahingonkorvausvelan vanhentumisesta säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkoja voi esittää vaatimuksensa. Merkitystä ei voida antaa sille, milloin mahdollista oikeudenkäyntiä varten tarvittavat todisteet on saatu tai milloin vaadittava korvausmäärä on täsmentynyt. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös siihen, mitä kysymyksessä olevassa asemassa olevan vahingonkärsijän tulisi ymmärtää ja miten hänen tulisi toimia. Vahingonkärsijälle on perusteltua asettaa selonottovelvollisuus. Asiantuntijan kyky havaita ja arvioida poikkeaa olennaisesti tavallisesta vahingonkärsijästä.

26. Korkein oikeus toteaa, että nyt esillä olevassa tapauksessa kysymyksessä olevan taloudellisen vahingon toteaminen edellyttää oikeudellista ja taloudellista asiantuntemusta. Verohallinnolla on jo sille kuuluvien tehtävien johdosta erityistä asiantuntemusta, joka kohdistuu maksukyvyttömyysmenettelyihin sekä niihin seikkoihin, jotka voivat perustaa osakeyhtiön toiminnassa mukana olleille henkilöille henkilökohtaisen korvausvastuun velkojille aiheutuneesta vahingosta.

27. Edellä kohdassa 22 mainitusta väliaikaisen pesänhoitajan Verohallinnolle toimittamasta selvityksestä Verohallinnon on pitänyt havaita Mirja L:lle yhtiöstä tapahtuneet perusteettomat luovutukset ja niistä aiheutunut yhtiön velkojien oikeuksien loukkaus. Korkein oikeus katsoo, että Verohallinto on tullut selvityksestä tietämään, että Mirja L:lle tehdyistä luovutuksista on yhtiön velkojille aiheutunut vahinkoa. Samoin Verohallinto on tullut tietämään, ketkä olivat vahingosta vastuussa. Lisäksi Verohallinnon on asiantuntemuksensa johdosta pitänyt tietää, että maksukyvyttömästä yhtiöstä suoritettu perusteeton varojen luovutus, joka loukkaa velkojien oikeuksia, perustaa luovutukseen osallistuneille henkilöille henkilökohtaisen vahingonkorvausvelvollisuuden. Velkojille aiheutetun vahingon määrä on tuossa vaiheessa arvioitu pienemmäksi kuin se on tarkemman tutkimuksen jälkeen täsmentynyt. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä harkittaessa vanhentumisen alkamisen ajankohtaa.

28. Korkein oikeus katsoo kohdassa 27 mainituin perustein, että Verohallinnon on viimeistään 3.9.2003 saadessaan väliaikaisen pesänhoitajan tekemän selvityksen pitänyt tietää Mirja L:lle yhtiöstä tapahtuneista varojen luovutuksista yhtiön velkojille eli tässä tapauksessa Verohallinnolle itselleen aiheutuneesta vahingosta ja vahingosta vastuussa olevista. Siten Korkein oikeus katsoo, toisin kuin hovioikeus, että vahingonkorvausvelan vanhentuminen olisi pitänyt nyt kysymyksessä olevin osin katkaista vanhentumislain 21 §:n mukaan viimeistään 1.1.2007. Kun katkaisemista ei ole tehty, vahingonkorvausvelka on näiltä osin vanhentunut.

29. Selvityksessä on edelleen todettu yhtiön varoista Antero V:n yhtiölle tehty 60 000 markan määräisen laskun suoritus hieman selvittämättömäksi tai kysymyksen alaiseksi. Väliaikainen pesänhoitaja on siis epäillyt maksun ehkä loukkaavan velkojien oikeuksia. Koska maksu on kuitenkin perustunut laskuun, ei pelkästään epäily sen aiheettomuudesta merkitse, että Verohallinnon olisi pitänyt selvityksen nojalla tietää luovutuksen tapahtuneen menettelyllä, joka perustaa siihen osallistuneille henkilöille henkilökohtaisen vahingonkorvausvastuun. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että Verohallinnon olisi selvityksen perusteella pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevista. Muutakaan perustetta vanhentumisen tueksi ei tältä osin ole esitetty. Korkein oikeus katsoo siten jääneen näyttämättä, että kyseiseen Antero V:n yritykselle suoritettuun maksuun perustunut vahingonkorvaussaaminen olisi vanhentunut.

30. Mirja ja Jyri L:n yksityistalouteen liittyvien kulujen maksamisen osalta vahingonkorvaussaamisen vanhentumisesta ei ole esitetty selvitystä.

31. Korkein oikeus toteaa, että Verohallinnolle aiheutuneen, yhteensä 15 722,07 euron vahingonkorvausvelvollisuuden perusteeksi on siten otettava Mirja ja Jyri L:n yksityistalouden maksut 143 339 markkaa eli 24 107,89 euroa sekä Antero V:n ja Jyri L:n Antero V:n yhtiölle maksamat 60 000 markkaa eli 10 091,27 euroa. Verohallinnolle aiheutuneesta vahingosta Mirja ja Jyri L ovat sen vuoksi kumpikin kokonaan vastuussa ja Antero V on yhteisvastuullisesti Mirja ja Jyri L:n kanssa vastuussa 10 091,27 euron osalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Antero V:n Pohjois-Suomen verovirastolle maksettavaksi määrätty vahingonkorvausvelvollisuus alennetaan 10 091,27 euroksi, mikä määrä hänen on korvattava verovirastolle yhteisvastuullisesti Mirja ja Jyri L:n kanssa.

Muilta osin eli Mirja ja Jyri L:n korvausvelvollisuuden osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Timo Esko ja Ari Kantor. Esittelijä Matti Sepponen