Joustavuus, johdettavuus, vaikuttavuus - uudistetut kriteerit kuntauudistukselle

Nykyisellään kuntauudistusta on pyritty perustelemaan lähinnä kasvavilla palvelurakenteisiin kohdistuville kustannuspaineilla ja laajemman asukaspohjan tuomilla tehokkuuseduilla. Vahvemman peruskunnan on toivottu jaksavan juosta pidemmälle suurten ikäluokkien eläköitymisen ja palvelurakenteiden toimivuuden välisessä kisassa.

Niin tärkeää kuin kulukontrolli tulevaisuutta ajatellen onkin, samalla on valitettavasti unohdettu monia merkittäviä näkökohtia hallintorakenteiden tehokkuutta ajatellen. Kulujen alentaminen ei realisoidu itsestään, vaan uusien rakenteiden puitteissa käytännössä toteutettavien toimenpiteiden kautta.

Suhteellisen vähälle huomiolle on jäänyt myös se, miten kunnissa ja alueilla aiotaan varmistaa yhtälön tuottopuoli. Eli se, että suomalaiset yritykset menestyvät ja työllistävät jatkossakin. Pelkkä kulukontrolli onnistuneesti läpivietynäkään ei varmista kuntien tuottopohjan ja sitä kautta palveluiden rahoituspohjan jatkuvuutta. Tarvitaan myös näkemys ja sitoutuminen alueellisten menestystekijöiden muuttamiseksi tuleviksi tuotoiksi.

Esitän kolme teesiä tulevaisuussuuntautuneista hallintorakenteista:

1.   Rakenteiden on oltava joustavia

Kuntien menestyksen elinehto on niiden kyky muuntautua vallitseviin olosuhteisiin. Avoimena kansantaloutena Suomen on pystyttävä vastaamaan globalisaatioon kaikilla sen tasoilla. Valtiolla on oma tärkeä roolinsa resurssien ja satsausten kohdentaja; kuntien tasolla tällaisia muuntautumisstrategioita globalisaatioon taas harvemmin harjoitetaan. Väliin jää alueiden taso, jolla tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli alueellisten menestystekijöiden tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. On tärkeää, että kunnat tekevät jatkossakin vahvaa yhteistyötä aluetasoilla ja myös sektorikohtaisesti yrityksiään kuunnellen. Valtiojohtoisen keskitetyn elinkeinopolitiikan tehokkuus tulee tulevaisuudessa todennäköisesti vähentymään (pl. valtion verotusratkaisut) ja alueiden omien ja omiksi koettujen satsausten merkitys kasvamaan. Vahvojen peruskuntien malli ei siten saa tarkoittaa alueellisten yhteistyörakenteiden täydellistä alasajoa. Hallintohimmeleiden yksinkertaistaminen on hyvä asia, mutta monilla aloilla menestys luodaan vain kuntarajat ylittävässä yhteistyössä jatkossakin. Esim. koko maailmankin mittaluokassa ainutlaatuisen saaristomme kehittäminen matkailua varten - tämä vaatii kaikkien saaristokuntien rakenteellista yhteistyötä.

2.   Rakenteiden tulee olla johdettavia

Joustavatkin rakenteet tulevat olla tehokkaasti johdattavissa, eivätkä ne saa pirstaloitua liikaa. Yritysmaailman puolella lähdetään usein liikkeelle asiakaslähtöisesti järjestetyistä ja johdetuista organisaatioista, sama ajatusmalli on tuotavissa myös kuntakentän puolelle. Kuntalaiselle merkkaavat palveluiden laatu ja saatavuus, eivät rakenteet sinänsä. Vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden parantamiseksi kuntakentän johtoon tarvitaan lisää poliittisesti vastuutettua eli kuntalaisille suoraan vastaavaa johtamista mahdollisine pormestarimallineen ja suoraan vaaleilla valittuine seutuhallintoineen. Toimijoiden vastuut on määriteltävä tarkemmin ja päätöksentekoa on nopeutettava enemmistöpäätöksin ja poliittisesti vastuullisten johtajien toimivaltaa kasvattamalla. Usein todetaan, että virkamiehet kuitenkin todellisuudessa päättävät - valittakoon heidän johtonsa siis vaaleilla. Valtion tehtävänä ei ole määrätä johtamisesta, vaan antaa kunnille ja alueille mahdollisuus järjestää johtamismallinsa parhaaksi katsomallaan tavalla, kuitenkin kuntalaislähtöisesti. Vain mikäli mittarit näyttävät jatkuvasti punaista tulee valtiolla olla mahdollisuus turvata kansalaisten oikeudet noudattamalla laissa säädettyjä menettelyjä.

3.   Päätösten vaikuttavuus ei saa hajota hallinnollisiin tai poliittisiin aallonmurtajiin

Hallintopäätösten ja -toimenpiteiden tulee olla aina tehokkaita, ristiriitaiset päätökset vältetään tarkalla toimivaltojen jaolla. Niin tärkeitä kuin mahdollisuudet kyseenalaistaa päätösten laillisuus ja tarkoituksenmukaisuus demokraattisessa yhteiskunnassa ovatkin, niitä ei tule voida käyttää demokraattisesti päätettyjen toimenpiteiden estämiseen tavalla, joka jähmettää koko yhteisön toiminnan. Hallintoa on sujuvoitettava vastaamaan nykymaailman ja yritysten investointipäätösten rytmiä. Päätösten vaikuttavuutta on pystyttävä arvioimaan ammattimaisemmin tieteellisesti perustelluista lähtökohdista käsin. Vaikutuksettomia päätöksiä tuottavat hallintopositiot on uskallettava saman tien lopettaa. Samalla tarvitaan kulttuurista muutosta poispäin poliittisesta vastakkainasettelusta ja kohti kuntalaisten hyvinvoinnista lähtevää ajattelua. Kuntaopposition kriittinen ja perusteltu, kuntalaislähtöinen ja kokonaisvaltainen tarkastelu vaatii myös valtaapitäviä hoitamaan hommansa paremmin.

Mitä nämä teesit sitten tarkoittaisivat nykyisen kuntauudistusesityksen kannalta? Mielestäni seuraavaa:

1. Alueellisten menestystekijöiden valossa vahvojen peruskuntien malli on aivan liian simplistinen hahmotelma Suomen tulevaisuudesta. Tarvitaan selkeät alueelliset toimintastrategiat ja -toimijat, jotka motorisoidaan enemmän alue- kuin valtiotasolla. -> Lisää alueiden rakenteellista toimintavapautta edellyttäen, että rakenteet ovat johdettavia ja päätökset vaikuttavia.
2. Johtamisen on lähdettävä liikkeelle vaaleilla valittujen päättäjien selkeästi määritellyistä toimivallasta niin kunta- kuin aluetasolla. Pelkkä kuntien yhdistäminen ei ratkaise johtajuuskysymystä, vaan hämärtää sitä. -> Lisää poliittista vastuullisuutta.
3. Lakiteitse ja hallinnollisia menettelyjä muuttamalla on varmistettava, että päätösten vaikuttavuutta arvioidaan etukäteen kuntalaisia kuunnellen ja että kerran tehdyt päätökset viedään viivyttelemättä maaliin. Tarvittavat säästöt pyritään realisoimaan mahdollisimman pian, ja tehdyt päätökset resursoidaan aina riittävällä tavalla. -> Lisää toiminnallista vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti tarkastellen.

Parhaimmillaan kuntauudistuksen yhteydessä syntyvät uuden ajan hallintorakenteet ovat olosuhdetekijöiden muuttumisen myötä rakenteellisesti itseohjautuvia, kansalaisten kontrollissa olevia tavoitteellisia yhteisöjä, jotka käyvät tasavertaista vuoropuhelua valtiotason kanssa Suomen strategisista linjauksista globalisoituvassa maailmassa aluetasoille vietynä. Rakennetyöryhmän esittämän selvityksen valossa kysymys kuuluu, olemmeko jo tilanteessa, jossa joistain relevanteista syistä tällaisia rakenteita ei enää ole mahdollista rakentaa ja mitä nämä syyt mahtavat olla?

Nostan esille vielä yhden näkökulman, jota voidaan pitää ikään kuin edellä mainittuja teesejä yhdessä pitävänä liimana: pitkäjänteinen vastuullisuus, jota usein koetaan juuri omaa kotiseutua ja sen ihmisiä kohtaan. Kuntaliitoksiin liittyy selkeä "moral hazard", moraalinen systeemiriski siitä, että yksittäisen kunnan taloudenpidolla ja vastuullisuudella ei kunnissa juuri katsota olevan enää merkitystä, koska vastuut jokatapauksessa ulkoistetaan joko sijaantulevalle uudelle laajemmalle kunnalle tai saman tien valtiolle asti erilaisten tasaus- ja rahastojärjestelmien hoidettaviksi. Sama ilmenee ns. "lopun ajan toimenpiteissä" eli kuntien investoidessa yli varojensa juuri kuntaliitosten edellä. Asioiden hyvin hoitaneiden kuntien tapauksessa moraalinen isku otetaan vastaan tuplana: todetaan, ettei omalla vastuullisuudella ole ollut merkitystä itsenäisyyden säilymisen kannalta, ja otetaan toistenkin kuntien vastuut kannettaviksi. Miten kuntaliitosten luvatussa maassa aiotaan jatkossa varmistaa hallinnon pitkäjänteinen vastuullisuus, ja mikä hinta kuntaliitoksilla tulee olemaan tässä moraalisessa suhteessa?

Uusi Suomi - Puheenvuoro 20.2.2012