Messin massit ja Elorannan ehdotus16.03.2012 Puhutaan investointipäätöksistä. Rinnan voi tarkastella vaikkapa (i) tällä hetkellä maailman ylivoimaisesti parhaan jalkapalloilijan, FC Barcelonan hyökkääjän Lionel Messin tarinaa, ja (ii) useammin kuin kerran kansainvälisesti taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kärkimaaksi noteeratun Suomen nykyhaasteita. Jälkimmäiselle referenssiä on tässä tapauksessa haettu Jorma Elorannan Työ- ja elinkeinoministeriölle tekemästä ehdotuksesta ”Investointeja Suomeen”. Kun jalkapalloseura FC Barcelona investoi Messiin, Messi oli 13-vuotias kasvuhäiriöistä kärsivä poika toiselta puolelta maapalloa. Lahjoja oli, mutta tulevaisuus oli kaikkea muuta kuin selvä. Seura kustansi kasvuhormonihoidot, joiden tuloksista ei voinut olla täyttä tietoa. Kun edustusvuodet sitten alkoivat, Messi loukkaantui toistuvasti ja maalikone oli kaukana nykyloistostaan. Elorannan esitys alkaa karulla huomiolla siitä, että Suomella ei ole yhtään merkittävää, muista maista selvästi poikkeavaa vahvuutta investointikohteista kilpailtaessa. Kun Suomi nyt etsii uusia investointeja, se ei siten voi perustaa strategiaansa minkään pysyvän kilpailu- tai investointiedun varaan (toisen pään ääriesimerkkinä vaikkapa Norjan öljy). Suomen on siis riskeistä huolimatta tunnistettava omat messimäiset mahdollisuutensa ja lahjakkuutensa ja alettava tosissaan tekemään töitä niiden hyödyntämisen eteen. FC Barcelonalle 13-vuotias pikkupoika oli luonnollisesti vain yksi lupaus muiden joukossa. Seura satsasi systemaattisesti kasvatusohjelmiin, joiden päässä oli tai sitten ei ollut edustusjoukkueen uusia pelaajia. Varhaisessa vaiheessa aloitettaessa investointiriski oli haasteista huolimatta minimaalisen pieni verrattuna valmiiden, kovan rahan tähtiostoksiin perustuvaan strategiaan. Kysymys kuuluu, missä ja mikä on Suomen investointitähtien ”kasvatusohjelma”? Elorannan raportti luettelee 40 toimenpide-ehdotusta, joista nro 27, elinkeinoelämän ja koulutusjärjestelmän yhteistyön lisääminen, vinkkaa ehkä jotenkin kaivattujen vastausten suuntaan. Messi opettaa, että kaikki lähtee varhaisesta liikkeellelähdöstä ja alhaalta ylöspäin toimimisesta. Epäonnistumisetkin on hyväksyttävä, koska vain niiden kautta voi oppia, tehdä muutoksia ja kasvaa mestariksi. Kuin Mestarien liigan jalkapalloseuran konsanaan, Suomen on itse luotava oma investointi- ja kasvuohjelmansa omille lahjakkuuksilleen ensimmäisistä koulunpenkillä vietetyistä vuosista alkaen. Investointiputken on kuitenkin myös jatkuttava yli kuoleman laaksojen ja läpi kuivien kausien. Jos työllistämiseen ja uusiin innovaatioihin todella halutaan satsata, painopisteen valtiovallan ja korporaatioiden Suomesta onkin radikaalisti siirryttävä kohti yrittävien kansalaisten ja ketterien pk-yritysten Suomea. Tämä olisi se todella strateginen muutos, jota merkittävien taloudellisten haasteiden edessä seisova Suomi tarvitsisi. Mitä aikaisemmin ja systemaattisemman hommaan lähdetään, sitä pienemmät riskit rakenteita ja luotua tahtotilaa rikkovista muutoksista myöhemmin. Lionel Messin nousua on selitetty monilla tekijöillä: se ihmeellinen ja ihmeellisesti säilynyt lapsenomainen ilo pelata peliä taitojensa, tahtonsa ja mielikuvituksensa kautta; keskittyminen peliin ja kaikenlaisen turhan itsensä korostamisen täydellinen puuttuminen; Barcan hiipuvan brassitähden siirtäminen syrjään Messin tieltä; se että Messi pelaa yhdessä maailman parhaista kentällisistä ja sellaisella paikalla, jossa Messin lahjat ja taidot erityisesti korostuvat; jopa ruokavalion muutokset. (HS 9.3.2012) Vaikka Elorannan huomio pysyvien kilpailuetujen puuttumisesta pitäisikin paikkansa, erottavia tekijöitä Suomen ja sen kilpailijamaiden välillä on runsaasti ja usein juuri Suomen eduksi: itsenäisyytemme historia; suomalaiset sisu-pohjaiset luonteenpiirteet aina harmaan kiven läpäisykykyineen (sopii verrata Messiin); yhteiskunnan toimivuus; teknologiakehittyneisyys; koulutuksen laaja-alaisuus ja taso; jopa kouluruokailu; jne. Team Suomi on siis kasassa ja huolto näyttäisi toimivan. Muttamutta: missä ovat ne tähtihyökkääjät, jotka harhauttavat vastustajat, lataavat pallon maaliin ja tekevät huomenna saman uudestaan? Verrattuna Lionel Messin lähtökohtiin uransa alussa, suomalaisten lähtökohdat mille tahansa taistelulle maailman markkinoilla ovat vähintäänkin loistavat. Tärkeintä lopulta on oma tahtotilamme ja se, miten läpi kasvuvuosien satsaamme nuoriimme ja miten he lopulta haastavat itse itsensä maailman muutoksessa. Usein vaikuttaakin siltä, että Team Suomen yrittämisen ja pärjäämisen esteet löytyvät enemmän omien korvien välistä kuin huonosta treeniohjelmasta, resurssien puutteesta tai vastustajan onnistumisista. On aika päivittää vanhat viisaudet uusiin: ruotsalaisia emme ole, Pohjolan sveitsiläisiksi emme ehkä tule – olkaamme siis rohkeasti maailman parhaita suomalaisia. |