Miika Vaattovaara

Miika Vaattovaaran tehtävä tällä kaudella on pöllyttää maaliverkkoa. – Yrittää tehjä maalia, hän alleviivaa rooliaan kentällä.

Joukkuekavereiden mielestä Miikan paras ominaisuus on ottaa ilo irti onnistumisista, pelihuumori säilyy aina hyvänä. Parantamisen varraa löytyy ehkä kuntopuolelta. – Aina pittää olla valhmiina ko Miikan kans pellaa, sieltä voi tulla ihan mitä tahansa, Miikaa kuvaillaan.

Treeneissä miehen mahdoton notkeus on todettu useampaan otteeseen, jalan on kuulemma nähty nousevan usean metrin korkeuteen. Erikoisominaisuutena onnistuu tarvittaessa kuoletus myös puolapuitten yläpuolelta.

Pelikaverit sanovat Miikaa hauskaksi pelimatkojen erikoismieheksi. Koputusringissä mies ei tosin pärjää, vaan keskittyy enemmän viihdytystehtäviinsä.

– Katon ko pojat pellaa korttia ja pidän nesteytyksen kunnossa.

Miikan uran kohokohta on toistaiseksi ollut avauskokoonpanoon ensimmäistä kertaa pääseminen. Hän väittää, että uran hankalinta vastustajaa ei ole vielä tullut vastaan, mutta omista riveistä on löytynyt suosikki

– Esa "Kantapää" Friman. Maailmalla suosikkipelaaja on Puolan Friman eli Robert Lewandowski.