Olen Ulla Leino, Tantsullan perustaja ja yrittäjä. Koulutukseltani olen tanssi-liiketerapeutti, sairaanhoitaja ja työnohjaaja.

Ammattipolkuni on pitkä sillä aloitin työskentelyn psykiatrisessa sairaanhoidossa jo vuonna 1987 valmistuttuani mielenterveyshoitajaksi Pohjois-Karjalan sairaanhoito-oppilaitoksesta. Lopulta jatkoin opintojani valmistuen vuonna 1998 sairaanhoitajaksi (psykiatrinen hoitotyö) Salon terveydenhuolto-oppilaitoksesta. Tanssi-liiketerapeutiksi opiskelin Teatterikorkeakoulun aikuiskoulutusyksikössä ja valmistuin sieltä vuonna 2006. Työnohjaajaksi valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta 2022. Näiden lisäksi on tullut täydennettyä osaamistani mm. 2-vuotisella Yhteisöhoidon koulutuksella, kognitiivisen terapiatyön menetelmien ja luovien opintojen opinnoilla sekä kouluttautumalla painonhallinnan (Diabetes- ja Sydäntautiliitto), terveysliikunnan, rivitanssin ja kuntotanssin ohjaajaksi. Hyvän lisän työkalupakkiini ovat antaneet NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner -koulutukset.

Osaamiseni perustuu vuosien kokemukseen psykiatrian eri osa-alueilta, erityisesti kuntouttavassa ja nuorisopsykiatrisessa hoitotyössä. Lisäksi olen tehnyt yhteistyötä lasten psykiatrian poliklinikan sekä perhe- ja kasvatusneuvolan kanssa. Varsinaisen psykiatrisen työn ohella olen tanssi-liiketerapeutiksi valmistumiseni jälkeen tehnyt tanssi-liiketerapiatyötä eri ikäryhmille sekä ryhmämuotoisena että yksilöterapiana. Liikunta- ja tanssitunteja olen ohjannut eri opistoissa, Kunto Forssassa (ja edeltävässä Kunto-Hakassa), yhdistyksissä sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Toiminnassani sovellan yhteisöhoitoa, kognitiivisen terapiatyön menetelmiä, NLP.tä sekä luovia työskentelymuotoja.