Kuurojen maailmanliitto ja Pohjois-Korean vammaisjärjestö KFPD allekirjoittivat historiallisen yhteistyöpöytäkirjan

allen_song_allekirjoitus.jpg

Pohjois-Korean vammaisryhmien kattojärjestö (Korean Federation for Protection of the Disabled, KFPD) toiminnanjohtaja Ri Kwang Son ja Kuurojen maailmanliiton (Word Federation of the Deaf, WFD) puheenjohtaja Colin Allen allekirjoittivat torstaina 09.02.2012 historiallisen MoU-pöytäkirjan (Memorandum of Understanding). WFD on ensimmäinen kansainvälinen vammaisten ihmisten oma järjestö, joka käynnistää tämänlaatuisen yhteistyön pohjoiskorealaisen kansalaisjärjestön kanssa.

Yhteistyöpöytäkirjan mukaan järjestöt tekevät jatkossa yhteistyötä mm. kuurojen ja sokeiden oman koulutuskeskuksen sekä Pohjois-Korean kuurojen oman järjestön perustamisessa. Tavoitteena on myös kokemusten ja tiedon vaihto.

Allekirjoitustilaisuudessa piti puheenvuoron myös ulkoasianministeriön valtiosihteeri Pertti Torstila, joka kiitti yhteistyöpöytäkirjaa merkittäväksi saavutukseksi.

Pohjois-Koreassa toimii kahdeksan kuurojen koulua, joissa käytetään viittomakieltä. Viittomakieli on tunnustettu maan lainsäädännössä yhdeksi maan virallisista kielistä vuonna 2003. Viittomakielen tulkkauspalveluja ei kuitenkaan käytännössä ole olemassa. Yhteistyöpöytäkirjan myötä WFD toivookin, että lähitulevaisuudessa Pohjois-Koreassa käynnistetään viittomakielen tulkkikoulutus ja kehitetään viittomakielen opetusta kuuleville ja kuurojen lasten vanhemmille sekä sanakirjatyötä.

Yhteistyöpöytäkirja on hyvä osoitus kuurojen ja muiden vammaisryhmien välisestä onnistuneesta verkostoitumisesta. Kansalaisjärjestötasolla voidaan edistää tasavertaisten oikeuksien toteutumista; järjestötyön vahvuutena on suora yhteys ihmisten arkielämään.

Lisätiedot:

Kuurojen liitto ry. www.kl-deaf.fi