Satu Taavitsaisen blogi

Kohtuuttomista veloista ja perintäyhtiöistä eroon

Share |

Tiistai 13.2.2018


Suomessa elää paljon heikossa taloustilanteessa olevia ihmisiä. Maksuhäiriöt lisääntyivät jyrkästi työttömyyden seurauksena viimeisten lamavuosien aikana. Ihmiset ovat joutuneet ikuiseen oikeustaisteluun, koska virheellisiin aiempiin päätöksiin vedotaan oikeuskäsittelyissä, eikä niitä korjata.

Ulosotot koskettavat yli puolta miljoonaa suomalaista vuodessa. Mielestäni tämä on kansallinen hätätila! Olen puhunut eduskunnassa ulosottovelallisten asemasta ja jättänyt ministerille kirjalliset kysymykset pienituloisten ulosottovelallisten ahdingon korjaamiseksi, lasten ulosotosta ja viime viikolla sosiaalisesta luototuksesta.

Mielestäni kuntien antama sosiaalinen luototus on tärkeää, koska sillä autetaan kuntalaisia saamaan taloutensa hallintaan, katkaisemaan velkakierre, kuntoutumaan, työllistymään, saamaan asunto tai pääsemään yli muusta kriisistä.

Suomessa noin 30 kuntaa myöntää sosiaalista luottoa asukkailleen. Luoton myöntäminen on kunnille vapaaehtoista, mikä asettaa vähävaraiset ihmiset huomattavan eriarvoiseen asemaan kotikunnastaan riippuen.

Kuntien luottotappioriski on ollut pieni, vain noin prosentin verran. Ihmiset hoitavat asiansa, kun heille annetaan siihen mahdollisuus.

Mielestäni sosiaalinen luototus on yhtenäistettävä koskemaan kaikkia kuntia. Toivon kaikkien Etelä-Savon kuntien ottavan sen käyttöön.

Kannustan myös Etelä-Savon kuntia ja kuntayhtymiä lopettamaan perintäyhtiöiden käytön. Mikkelin kaupunki teki tämän päätöksen SDP:n valtuustoryhmän aloitteesta. On käsittämätöntä, että Essotekin käyttää perintäyhtiöitä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen perintään. Jopa alaikäiset ovat joutuneet Essoten laskujen perinnän kohteiksi, vaikka se on vastoin oikeusministeriön kantaa.

Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa hallituksen esitys, jossa ehdotetaan perintätoimen luvanvaraisuudesta luopumista. Alalla vallitsee jo nyt viidakon lait ja niitä vielä lievennettäisiin! Aluehallintovirasto on todennut, ettei sillä ole resursseja valvoa laittomuuksia. Esimerkiksi PRA International on saanut USA:ssa 80 miljoonan dollarin sakot laittomasta perinnästä. Aivan samaa toimintaa yritys harjoittaa Suomessa. Hallituksen esitystä perinnän luvanvaraisuuden poistamisesta ei missään nimessä saa hyväksyä.

Käräjäoikeudet ovat käsitelleet velka-asioita 50 000 kpl vuonna 1995, 70 000 kpl vuonna 2005 ja 300 000 kpl vuodessa 2010-luvulla. Tämä on kriisiyttänyt oikeuslaitoksen, joka ei selviydy työtaakasta ja antaa sen takia virheellisiä tuomiota. Tilanne on kestämätön ja vastoin oikeusvaltioperiaatteita.

Tarpeet korjata ulosottovelallisten asemaa ja suitsia perintäyhtiöiden häikäilemätöntä toimintaa ovat mittavia. Ensisijaisesti on nostettava ulosoton suojaosuutta, korjattava velkaa paisuttava korkomenettely, estettävä velan vanhentumisen pitkittäminen ja oikaistava virheelliset, perusteettomasti määrätyt velkatuomiot ja virheet.

Lakien uudistaminen parantaisi ulosottovelallisten työllisyyttä ja lisäisi ihmisten hyvinvointia.


Kommentit

13.2.2018 10.00  mika oborin

Vihdoinkin joku uskaltaa sanoa ääneen tämän asian. Suuri osa perintäyhtiöistä toimii laillistettuina koronkiskureina, tietysti isolle osalle tämä toimii pelotteena mutta on liikaa niitä jotka eivät ymmärrä tai ilman omaa syytään joutuvat vaikeaan tilanteeseen. Sensijaan että yritettäisiin auttaa, tehdään ihmisistä ikuisia lypsylehmiä ja velkojien jälkimarkkinoiden pelinappuloita. Peräänkuuluttaisin myös enemmän velanantajan vastuuta asiassa, positiivisesta luottorekisteristä on aina välillä puhetta muttei se toteudu niin kauan kun perintäyhtiöt pystyvät sitä estämään. Eikä se ole yhtiöiden vika, ne toimivat tehtävänsä mukaisesti, eli tuottavat omistajilleen maksimaalista voittoa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini