Satu Taavitsaisen blogi

Lomarahaleikkaus on peruttava!

Share |

Maanantai 9.10.2017


Kilpailukykysopimus ”KIKY” oli pääministeri Juha Sipilän (kesk) sitkeästi ajama asia. Hallitus uhkasi säätää työehtoja heikentäviä pakkolakeja, jos palkansaajat eivät suostuisi kikyyn.

Työntekijöiden ja työnantajien edustajat allekirjoittivat kiky-sopimuksen hallituksen patistamina viime vuoden kesäkuussa. Kiky merkitsi työntekijöille muun muassa palkkojen jäädytystä, 24 tunnin työajan pidennyksen ja julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen 30 prosentin leikkaamisen vuosiksi 2017–2019. Kiky siirsi myös työnantajien sosiaaliturvamaksuja palkansaajien maksettavaksi.

Neuvotteluista teki entistä vaikeamman se, että työnantajat ja juuri valittu Juha Sipilän porvarihallitus olivat samalla puolella. Maanantaina 2.10.2017 YLE uutisoi, että Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja, entinen kokoomuksen kansanedustaja Jyri Häkämies on kertonut, että lomarahalaikkaukset kohdistettiin julkisen sektorin työntekijöihin Sipilän hallituksen toiveesta. Jo aiemmin työntekijäpuoli on kertonut hallituksen painostamisesta.

Eli sekä työntekijät että työantajat ovat nyt vahvistaneet, että hallitus nimenomaan ajoi lomarahojen leikkausta. On aivan selvää, että se joka tämän leikkausvaatimuksen on tehnyt ja aikaansaanut, voi sen myös poistaa. Avaimet tilanteen korjaamiseen ovat Sipilän hallituksen käsissä. Hallituksella halutessaan on mahdollisuus edesauttaa tilanteen korjaamista niin, että lomarahaleikkaus korjataan seuraavalla sopimuskierroksella, eikä niitä toteuteta vuonna 2018 ja 2019.

Eduskunnan kyselytunnilla viime torstaina Juha Sipilä ja Petteri Orpo eivät lämmenneet ajatukselle korjata lomarahaleikkausta. Ilmeisesti hyvätuloisten eduista huolehtiminen on heille todella paljon tärkeämpää kuin se, että talouskasvu kuuluisi myös sairaanhoitajille, siivoojille, lastenhoitajille, opettajille, poliiseille ja kaikille muille julkisen sektorin arvokasta työtä tekeville ihmisille.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini