Satu Taavitsaisen blogi

Asiakasmaksut alas!

Share |

Torstai 24.8.2017


Mikkelin keskussairaalan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys alkaa tuottaa tulosta. Toiminta alkoi tämän vuoden alusta. Aiemmin sekä toiminta että asiakasmaksut ovat olleet erillisiä. Tänään (24.8.2017) ESSOTE:n hallitus teki erinomaisen päätöksen, jolla se selkiytti asiakasmaksujen tilannetta. Vastedes Mikkelin keskussairaalan yhteispäivystyksen päivystyskäynnit ovat aina alaikäisille maksuttomia. Teille, joille on tullut tämän vuoden aikana lapsenne yhteispäivystyksen käynnistä 41,70 euron lasku, raha palautetaan. Loistavaa!

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti korkeat ja ne ovat kolminkertaistuneet vuodesta 1990. Viimeisin 30 prosentin korotus tuli Sipilän hallitukselta viime vuonna ja sen päälle lääkkeiden ja matkojen omavastuiden korotukset.

Kotitaloudet, joissa on työttömyyttä on yksi suurin ryhmä, joka kärsii maksuista, samoin pienituloiset työssäkäyyvät, eläkeläiset ja vammaiset. Monissa perheissä sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ovat johtaneet velkaantumiseen, ulosottoon ja maksuhäiriöihin. Ihmiset ovat joutuneet perumaan lääkärinaikojaan, koska heillä ei ole varaa maksaa käyntiä. Myös lääkärin määräämiä lääkkeitä on jäänyt rahan puutteen vuoksi ostamatta apteekista.

Asiakasmaksulain 11 pykälässä säädetään kuntien velvollisuudesta kohtuullistaa tai jättää perimättä asiakasmaksuja, jos ne vaarantavat henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä. Tätä laissa säädettyä asiakkaan oikeutta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamiseen ei yleisesti tunneta, eikä sitä sovelleta kunnissa ja kuntayhtymissä. Aivan liian suuri osa työntekijöistä ja kuntalaisista ei edes tiedä lain antamasta mahdollisuudesta. Vakiintuneet käytännöt puuttuvat ja asiakkaat jäävät yksin eri viranomaisten palloteltaviksi. Tämä on ESSOTE:n hallituksen seuraavaksi korjattava.

On ehdottoman tärkeää, etteivät asiakasmaksut ole esteenä palvelujen käytölle ja aiheuta köyhyyttä, perintää ja ulosottoa. Kuntalaisille on tiedotettava aktiivisesti mahdollisuudesta maksujen alentamiseen tai perimättä jättämiseen. Työnantajan tulee kouluttaa ja ohjeistaa työntekijänsä, jotta jokainen heistä osaa neuvoa asiakkaita. Sote-uudistuksen yhteydessä Sipilän hallituksen on reippaasti tiputettava asiakasmaksujen tasoa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini