§ Pyrin tekemään ohitushetkistä kaikille mahdollisimman helppoja

Rennon hyväntuulinen, rauhallinen ja varmatoiminen ihminen on paras tuki koiralle.
Omistaja tietää miten eri tilanteissa toimitaan ja hän kantaa vastuun tapahtumien kulusta.

Kuviteltu tilanne: Koirani alkaa tuijottamaan toista koiraa enkä saa sitä tottelemaan enkä liikkumaan.
Tartun jämerästi koiran pantaan tai ohjaan koiraa päästä siten, ettei se voi jatkaa suoraa toisen koiran tuijotusta. Estän toiminnallani myös sen, ettei koirani voi hyökkäillä toista koiraa kohti.
Mikäli tie on kapea siirryn hieman sivuun, jotta toisen koiran olisi mahdollista ohittaa meidät turvallisin mielin.

Tulos: Hienoa!
Onnistuit kantamaan vastuusi ja loit toiminnallasi kaikille ohitustilanteesta hieman helpomman.


Lisäinfoa:
Muista ohitushetkissä koiran näkökulma.
Ohittava koira ei ehkä ymmärrä, että hihnassa uhkaavasti tuijottava tai kohti riehuva koira on kiinni eikä sen omistaja päästä sitä käymään kimppuun.
Tämän vuoksi on tärkeää, että me omistajat helpotamme tilannetta!

Ohitustilanteiden sujuvuudesta vastaa aina molempien koirien omistajat.

Tuijostus, kohti hyökkäily, haukkuminen ja rähjääminen vahvistuvat aina esiintyessään,
joten tilanteeseen on järkevää puuttua opetuksen keinoin -mielellään mahdollisimman pian.