Blogi

Vastine kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen kirjoitukseen: "Talous kasvaa, lomarahaleikkaukset pysyvät"

Share |

Keskiviikko 13.9.2017 - Sari Raassina


Mäkisalo-Ropponen kirjoitti Savon Sanomien blogissaan, että hallitus olisi päättänyt jatkaa kunta-alan pienipalkkaisten alojen lomarahaleikkauksia vuoteen 2019 saakka. Todellisuudessa hallitus ei ole päättänyt lomarahoista, vaan kilpailukykysopimuksen mukaisista lomarahojen leikkauksista ovat sopineet ammattiliitot keskenään.

Vaikka julkisen talouden tila on osoittanut elpymisen merkkejä, ihmisten huoli talouden tilanteesta ja valtion velkaantumisesta on pysynyt korkeana. Suomen talouden kasvuennuste on edelleen euroalueen hitainta, samalla kun huoltosuhteemme jatkaa kasvuaan. Suomi on useaan kertaan ollut vaarassa joutua EU-komission tehostettuun talousohjaukseen. 

Julkisten alojen palkat ovat suuri menoerä valtion taloudessa. Jotta valtio voi vähentää velkaantumista ja pitää yllä hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, toimintojen tehostamista on tehtävä monilla sektoreilla. Nyt tehtävät ja toivottavasti määräaikaiseksi jäävät lomarahaleikkaukset, ovat osa koko julkista hallintoa koskevaa sopeuttamistarvetta. Sopeuttamistoimenpiteillä on tarkoitus turvata jatkossakin muun muassa laadukas ja maksuton koulutus sekä monipuoliset ja vaikuttavat hyvinvointi- ja terveyspalvelut. 

Lasten ja nuorten sekä tulevien sukupolvien osalta julkisen talouden ennuste ja huoltosuhteen kehitys vaikuttavat huomattavasti nykyistä heikommalta. Jokaisen sukupolven on kannettava vastuunsa kansantalouden kestävyydestä myös pidemmällä aikavälillä. Olisi vastuutonta ajaa yhteiskuntamme taloudellisesti toivottomaan tilaan ja jättää lasku nuorempien sukupolvien maksettavaksi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini