Massatyöttömyys ei vähene pakkokeinoilla

Perjantai 29.9.2017 klo 15.25


Otin eduskunnassa 26.9. kantaa hallituksen kaavailuihin, jotka aiheuttaisivat toteutuessaan merkittäviä ongelmia monelle työttömälle ja yrityksellekin.

Arvoisa puhemies! Vaalikauden alkupuoliskolla toteutetut mittavat tuloveronalennukset vaikuttivat osaltaan työttömyyden vähenemiseen. Nämä veronalennukset olivat hallituksen vastaantulo työntekijäosapuolelle, joka kiky-sopimuksen myötä jousti erittäin merkittävästi työehdoistaan, ja hyvät tulokset on myös nähty. Veronalennukset ja muut kannusteet helpottavat työllistymistä erityisesti aloilla, joilla käteenjäävät tulot olisivat muutoin niukat ja muuttaminen varsinkin pääkaupunkiseudulle hankalaa.

Valitettavasti hallitus ei kuitenkaan aio alentaa korkeaa työttömyyttä pelkästään kannusteita käyttäen, ja esimerkki siitä on nyt tämä hallituksen eduskunnalle jättämä ja käsiteltävänä oleva esitys työttömyysturvan aktiivimallista. Ellei työnhakija ole ollut kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana riittävän monta päivää työssä tai sitä vastaavassa aktivoinnissa, alenisi hänen työttömyyskorvauksensa jopa lähes 5 prosentilla. Korvauksen alenemiseen ei vaikuttaisi se, kuinka aktiivisesti työtön on hakenut töitä, vaan ainoastaan se, onko hän työllistynyt. Tämä on mielestäni selkeä epäkohta, varsinkin kun TE-toimistot eivät voi tarjota työtä kaikille hakijoille.

Arvoisa puhemies! Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan erillistä aktiivisen työnhaun mallia, joka pakottaisi työttömän henkilön hakemaan työpaikkaa keskimäärin noin kerran viikossa pitkän karenssin uhalla riippumatta siitä, onko henkilön kotiseudulla soveltuvia avoimia työpaikkoja edes tarjolla. Varsinkin pienyrityksille ylisuuresta hakemustulvasta voi tulla rasite ja hakemusmenettelystä aiheutua pelkkää ylimääräistä byrokratiaa.

Arvoisa puhemies! Kahden vaativan velvoitekokonaisuuden käyttöönotto tuntuukin monia työttömiä kohtaan varsin raskaalta toimenpiteeltä, kun satojatuhansia ihmisiä on yhä työttömänä. Hallituksen tuleekin ehdottomasti vielä harkita kahta mainittua aktivointimallia uudelleen ja tehdä niistä työttömien kannalta huomattavasti inhimillisempiä.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_93+2017+18+4+4.aspx

Avainsanat: hallitus, työttömyys, eduskuntatyö