Kovavireinen Pyry kohtaa pirteästi esiintyneen haukkaparven

16.01.2019

PAINILAINEN_HIETALA.jpg
Juho Painilainen ja Samuli Hietala palaavat tänään kokoonpanoon (Kuva Harri Hedman)

Suomi-sarjan runkosarjan viimeinen peliviikko lähtee Pyryn osalta käyntiin keskiviikkona, kun Järvenpään Haukat vierailevat Nokialla. Ottelu alkaa klo 18.30, ja on nähtävissä myös Ruutu+-palvelussa. Pyryllä on edessään kolmen ottelun viikko, kun Haukat-ottelun jälkeen joukkue vierailee lauantaina Titaanien vieraana Kotkassa, ja sunnuntaina Nokialle saapuu HC Giants Hollolasta. Tämän jälkeen nokialaisten ottelut jatkuvat Suomi-sarjan ylemmässä jatkosarjassa.

Pyryn vuosi on alkanut varsin mallikkaasti. Kokoonpano on saanut kaivattua täytettä sairastuvalta ja kaikki kolme pelattua ottelua ovat päättyneet nokialaisten voittoon. Ensimmäiset kaksi ottelua Pyry voitti maalierolla 7-0, ja viime lauantaina joukkue kävi ryöstämässä täydet pisteet sarjakärki Kajaanin Hokilta maalein 4-2. Pyry oli ensimmäinen Kajaanissa voittamaan pystynyt vierasjoukkue tällä kaudella.

Sarjataulukossa Pyry on noussut sijalle neljä kerättyään 60 pistettä 29 ottelusta. Edellä olevat Kiekko-Espoo ja Hunters ovat pelanneet pelin enemmän, joten rästipelin avulla Pyry voi nousta sarjassa vielä toiseksi ennen runkosarjan loppua. Matkaa Huntersiin on piste ja Kiekko-Espooseen kaksi pistettä. Hokki johtaa joukkoja 74 pisteellä 30 ottelusta.

Tänään vastaan asettuva Haukat on esiintynyt myös edukseen tämän vuoden puolella. Neljästä ottelustaan he ovat voittaneet kolme ja keränneet seitsemän pistettä mahdollisesta 12. Kirsikkana kakun päällä järvenpääläisillä on vierasvoitto FPS:sta viime perjantaina maalein 4-2. Lauantaina Järvenpäässä vieraillut JHT vei pisteet mukanaan tasaisen ottelun jälkeen niin ikään maalein 4-2.

Sarjataulukossa Haukat on sijalla kolmetoista. Pisteitä 30 ottelusta on kertynyt 31 kappaletta. Haukat on tukevoittanut paikkansa alemman jatkosarjan keskivaiheilla sillä matkaa sekä ryhmän kärkeen että häntäpäähän on suhteellisen paljon. Pyry ja Haukat ovat kohdanneet tällä kaudella jo kerran aikaisemmin. Marraskuun puolivälissä pelatussa ottelussa Järvenpäässä Pyry oli lopulta parempi maalein 10-3. Silloin Pyryn ensimmäinen erä oli varsin tehokas, sen päättyessä nokialaisten johtaessa maalein 6-1.

Viime viikonlopun otteluista sivussa olleet hyökkääjä Juho Painilainen ja puolustaja Samuli Hietala palaavat Pyryn kokoonpanoon. Niklas Lehtimäki huilaa tänään kymppitilin täyttymisen vuoksi. Maalinsuulla esiintyy tänään viime lauantaina nollapelin pelannut Mikael Saari. Kuvasta löytyy Pyryn koko kokoonpano illan otteluun.

kokoonpano.jpg

 

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »