Pyry tyhjin käsin kotiin Forssasta

15.12.2018

_C3A9431.jpg

Forssassa nähtiin tänään vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu, josta ei myöskään tunnetta puuttunut, kun FPS ja Pyry ottivat yhteen. Nokialaisten harmiksi kotijoukkue ei tänään armoa antanut ja pisteet jäivät Forssaan lopputuloksen 5-2 myötä.

Tilanteita sateli molempiin päihin

Pyry aloitti ottelun vahvasti, mutta lukuisista paikoista huolimatta Petrus Lintosen maali pysyi varjeltuna. Myös rangaistuksia jaeltiin erässä paljon, kun FPS joutui istumaan neljä kertaa ja Pyry kahdesti.

Ottelun avausmaali nähtiin kahdeksannella peliminuutilla. Kiekko pelattiin aloituksesta hyökkääjä Erik Nilssonille, joka laukoi kiekon napakasti ohi hölmistyneen Wille Mattilan. 1-0-tilanteessa lähdettiin myös erätauon viettoon.

Molemmat iskivät kahdesti

Toinen erä alkoi Pyryn kannalta iloisesti, kun vajaan neljän minuutin pelin jälkeen Markus Västilä pääsi tykittämään forssalaisten kiekonmenetyksestä pelivälineen maalin perukoille. Västilän tasoitusmaaliin ei merkattu syöttäjiä.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Pyry joutui alivoimalle Henri Sandvikin jäähyn myötä, mutta sen aikana FPS ei saanut iskettyä itseään johtoon. Kuitenkin kaksi sekuntia ylivoiman päättymisen jälkeen Veeti Vuorio rynni päättäväisesti Pyryn maalille ja nosti kiekon maaliin.

Erän loppupuolella Otto Rantanen pääsi stäräyttämään kotijoukkueen jo kahden maalin karkumatkalle. Pyry kuitenkin kuittasi tämän minuutti ennen summerin soittoa, Aleksi Niemen kaventaessa pelin Alex Olkinuoran ja Henri Sandvikin esityöstä. Erätauolle siirryttiin siis FPS:n 3-2-johdossa.

Pyry ei saanut kiriä aikaan

Kolmas erä alkoi lupauksia herättelevästi Pyryn osalta, mutta pian FPS pääsi musertamaan vierailijoiden haaveet noususta tasoihin. Kiekko jäi pomppimaan useaksi sekunniksi Pyryn maalin eteen maalivahti Wille Mattilan maatessa kasan alimmaisena, ja lopulta Mikko Kulju löysi kiekon ja laukoi sen tyhjänä ammottaneeseen maaliin.

Pyry pääsi vielä ylivoimalle, mutta tehottomuus vaivasi joukkuetta jälleen, niin kuin koko ottelussa. FPS pääsi vielä iskemään yhden maalin Mattilan selän taakse Miku Ronkaisen toimiessa maalintekijänä. Näin ollen kotiyleisön juhlat olivat valmiina alkamaan ottelun päätyttyä lukemiin 5-2.

Syyskierros huipentuu sunnuntaina

Pyryllä on edessään vielä yksi ottelu ennen noin kolme viikkoa kestävää joulutaukoa. Sunnuntaina 16.12. Pyryn vieraaksi Nokialle saapuu Laser HT Oulusta. Tuo ottelu alkaa klo 17. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran marraskuun lopussa, jolloin Pyry haki Oulunsalosta kahden pisteen voiton jatkoajan jälkeen maalein 5-4.

Pyry jatkaa otteluitaan joulun jälkeen 6.1.2019 Kalajoella JHT:n vieraana. Vuoden ensimmäisen kotiottelun vuoro on lauantaina 12.1. jolloin Nokialle saapuu Muik Hockey.


Kuva Harri Hedman

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »