Sankarivainajien muistotaulu

Petsamo-Seura on teettänyt muistolaatat Petsamon sankarivainajien muistoksi.

Laatat paljastettiin 1.11.1997 Rovaniemen Artikumissa. Laatat sijaitsevat edelleen Artikumissa.

Laatoissa on alla olevat  nimet, jotka löytyvät Arkistolaitoksen sivuilta.

12082010041.jpg

12082010042.jpg

Arkistolaitos

 

 

Arkistolaitoksen etusivulle
Alkuun

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto

Käytössänne ovat tiedot Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneistä suomalaisista. Tietokannasta löytyy yli 95 000 henkilöä, joita voitte etsiä sukunimen, etunimen, syntymä- tai kuolinajan mukaan tai vaikkapa kunnittain. Palvelu mahdollistaa tietojen hakemisen myös joukko-osaston tai menehtymispaikan mukaan.

Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä voi ilmoittaa Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteeseen (ks. yhteystiedot). Halutut korjaukset on tarvittaessa osoitettava oikeiksi esimerkiksi virkatodistuksella.

Haettaessa henkilöä tietokannasta nimellä, voidaan käyttää joko henkilön täydellistä nimeä tai *-merkkiä, jolloin haettava tieto kirjoitetaan muotoon Meikäläinen Matti*.

Huom! Kaikkia kenttiä ei tarvitse välttämättä täyttää.

 

HAKU [ ohje ]
sukunimi   syntymäaika . .
etunimi   kuolinaika välillä . .
  . .
joukko-osasto   kuolinpaikka

Kunta
kaikki alla mainitut
synnyinkunta
asuinkunta
kotikunta
hautauskunta

Arkistolaitos © 2007
Löydät henkilöistä lisätietoja menemällä arkistolaitoksen sivuille tästä linkistä.

 

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto

 

num

sotilasarvo

sukunimi

etunimet

kuolinaika

 

1

sotamies

AALTONEN

OIVA VILHELM

22.08.1942

 

2

sotamies

AARTOLA

UNTO LENNART

31.07.1941

 

3

korpraali

AFANASJEFF

VASILI

16.10.1944

 

4

korpraali

AHOLA

JUHO MARTTI

04.11.1941

 

5

alikersantti

AHVENKARI

ANTTI

08.10.1944

 

6

luutnantti

AINELA

KAUKO ALLAN

08.04.1942

 

7

sotamies

ALANEN

MIKKO

30.08.1941

 

8

korpraali

ALATALO

PAAVO VILJAMI

20.07.1944

 

9

sotamies

AMANSEN

IKINDIN

26.12.1939

 

10

sotamies

AMANSEN

HEIKKI

12.02.1945

 

11

sotamies

ANANIN

VASILI

21.09.1941

 

12

matruusi

ANISIMOFF

SERGEI

16.09.1943

 

13

sotamies

ANTILA

LAURI SYLVESTER

21.02.1940

 

14

alikersantti

AUNOLA

KALLE AUKUSTI

05.03.1945

 

15

sotamies

BOGDANOFF

HEIKKI

10.12.1941

 

16

sotamies

BRUNNI

LAURI HELMER

02.07.1942

 

17

korpraali

BRUSIN

KALLE EMIL

06.10.1941

 

18

sotamies

DAHL

REIDAR VALDEMAR

02.07.1941

 

19

sotamies

FEDOTOFF

VASILEI

21.07.1944

 

20

sotamies

FEODOROFF

MAKSIM/MATTI

26.07.1941

 

 

21

sotamies

FEODOROFF

SERGEI

05.04.1944

 

22

sotamies

FOFONOFF

GRIGOR

20.06.1944

 

23

sotamies

FOFONOFF

JUSSI

16.05.1944

 

24

sotamies

FRONDELIUS

LAURI

08.03.1940

 

25

sotamies

GAURILOFF

JOHANNES

28.02.1944

 

26

sotamies

GAURILOFF

PEKKA

10.07.1942

 

27

sotamies

GRANATH

PAAVO KALERVO

13.07.1944

 

28

sotamies

HAAPALA

JULIUS VILLEHARD

09.07.1941

 

29

sotamies

HAKALA

OLAVI

22.08.1941

 

30

sotamies

HAST

OIVA OLAVI

10.10.1944

 

31

sotamies

HAURU

FRANS

24.08.1941

 

32

sotamies

HEISKANEN

OTTO

01.03.1940

 

33

korpraali

HIEKKARANTA

VILHO

04.10.1944

 

34

sotamies

HIETALA

EINO VALFRID

28.09.1943

 

35

tykkimies

HIIVANAINEN

TAUNO JOHANNES

02.02.1940

 

36

alikersantti

HONKANIEMI

TAUNO MATIAS

20.12.1939

 

37

tykkimies

HUUSKONEN

JUHO HEIKKI

10.03.1940

 

38

korpraali

HÄNNINEN

MARTTI

30.07.1941

 

39

sotamies

JANTUNEN

RUNO JOHANNES

28.07.1941

 

40

vänrikki

KARI

EINO BRYNOLF

19.12.1939

 

41

korpraali

KARPOFF

VASILI

23.06.1944

 

42

korpraali

KARPPINEN

ARVO JOOSEPPI

12.04.1943

 

43

sotamies

KARPPINEN

KAARLO OSKAR

09.07.1941

 

44

alikersantti

KATILA

OSMO ASLAK

06.07.1944

 

45

kersantti

KAUKONEN

EINO

02.07.1940

 

46

sotamies

KEMOFF

GRIGORI

14.07.1944

 

47

alikersantti

KILPELÄINEN

VÄINÖ HEIKKI

03.12.1939

 

48

korpraali

KINNUNEN

HELLE HERMAN

02.07.1944

 

49

sotamies

KIURU

ARVO ARMAS VALENTIN

03.12.1939

 

50

alikersantti

KORHONEN

MAUNO OLAVI

30.11.1939

 

51

luutnantti

KORTTI

VILHO JOHANNES

07.08.1941

 

52

sotamies

KOSKI

TOIVO EEVERT

17.10.1944

 

53

korpraali

KOTKANSALO

IIVO

22.01.1940

 

54

sotamies

KRANK

MATTI ALEKSANTERI

19.12.1939

 

55

sotamies

KUKKA

ROBERT JULIUS

09.08.1943

 

56

sotamies

KUKKONEN

PAULI ALEKSANTERI

12.08.1941

 

57

sotamies

KUMPULA

FABIAN

27.02.1940

 

58

sotamies

KUMPULAINEN

MARTTI VILHELM

25.08.1941

 

59

sotamies

KUNNARI

LAURI

05.07.1944

 

60

sotamies

KURULA

KUSTAA JALMARI

13.09.1941

 

61

sotamies

KUSMIN

JOHANNES

31.08.1941

 

62

sotamies

KUUSENMÄKI

MATTI

04.01.1940

 

63

luutnantti

KYYRÖ

PENTTI AIMO ILMARI

10.10.1944

 

64

korpraali

KÄHKÖNEN

ERKKI

19.02.1940

 

65

sotamies

KÄRPPÄ

ERKKI PEKKA

23.02.1942

 

66

sotamies

LAHTI

VEIKKO

15.07.1942

 

67

sotamies

LAHTINEN

TOIVO WILHELM

10.10.1944

 

68

vääpeli

LAINE

JUHO

20.08.1941

 

69

sotamies

LAMPINEN

MATTI

15.03.1944

 

70

tykkimies

LAPPALAINEN

SAKARI

26.06.1943

 

71

sotamies

LAPPALAINEN

ERKKI HENRIK

12.10.1944

 

72

jääkäri

LEHMUS

MIKKO VEIKKO HERMAN

09.04.1943

 

73

sotamies

LEPPÄNEN

RAFAEL

25.11.1941

 

74

sotamies

LIETOFF

ALEKSANTERI

24.09.1941

 

75

sotamies

LUOMA

AIMO ANTERO

24.01.1940

 

76

kersantti

LUOMA

FRANS MATIAS

07.07.1941

 

77

kersantti

LÅNG

JARL JOHANNES

12.10.1941

 

78

alikersantti

MAIJALA

VILJO

06.01.1940

 

79

alikersantti

MANNILA

EINO ELIAS

02.07.1942

 

80

vänrikki

MANNINEN

HUGO ALBIN

14.01.1940

 

 

81

sotamies

MOSNIKOFF

BENJAMIN/BENJAMI

24.11.1944

 

82

sotamies

MOSORIN

ANTTI

08.10.1944

 

83

alikersantti

MYNTTINEN

UUNO FEODOR

04.07.1944

 

84

sotamies

MYTTY

EINO

03.12.1939

 

85

sotamies

NEMTSINKOFF

SANTERI

23.04.1944

 

86

sotamies

NENONEN

TOIVO AKSEL

06.03.1940

 

87

sotamies

NIETOS

BORIS

20.03.1944

 

88

korpraali

NISSINEN

VÄINÖ VILHELM

12.03.1940

 

89

sotamies

OIKKONEN

VÄINÖ FABIAN

07.09.1941

 

90

kersantti

OINAS

VÄINÖ ILMARI

05.07.1941

 

91

vänrikki

OJANEN

VÄINÖ EVERT

10.10.1944

 

92

korpraali

PALOSAARI

KALLE VEIKKO

07.07.1941

 

93

alikersantti

PAPPILA

HEIKKI JUHO

07.08.1944

 

94

sotamies

PARKKONEN

UUNO ARVID

28.09.1943

 

95

rajajääkäri

PATILA

ATTE EDVARD

23.05.1944

 

96

alikersantti

PENTTINEN

HANNU PELLERVO

03.12.1939

 

97

sotamies

PIETIKÄINEN

JUHO VILJAM

01.08.1944

 

98

alikersantti

PIIRTO

AARNO JOHANNES

24.02.1940

 

99

alikersantti

PILTONEN

VÄINÖ HENRIK

26.07.1941

 

100

jääkäri

PIRILÄ

ARTTURI EMERIK

05.01.1940

 

 

101

ylikersantti

PUNKARI

OLAVI SANFRID

20.10.1944

 

102

sotamies

PURSIAINEN

TOIVO

03.02.1945

 

103

alokas

PÖLLÄNEN

ESKO ADOLF

08.04.1944

 

104

sotamies

RANTA

EEVERT

08.10.1944

 

105

korpraali

RANTA

RIKHARD JOHAN

02.10.1944

 

106

sotamies

RANTA

ALFRED

19.08.1943

 

107

sotamies

RANTINSALO E.FRANTSI

ARVO HENRIK

07.10.1944

 

108

alikersantti

RASMUS

PAUL BRYNOLF

31.12.1939

 

109

korpraali

RAUDUS

ARVO MIKKO

12.02.1940

 

110

luutnantti

RAUTAVESI

EERO ILMARI

27.08.1943

 

111

luutnantti

REINIUS

TOM EDVARD

04.12.1939

 

112

sotamies

RISSANEN

RIETI

31.07.1941

 

113

lotta

RISSANEN

EEVA ILONA

21.09.1941

 

114

vänrikki

RITAKARI

VILHO JAAKKO

05.07.1941

 

115

kersantti

RUIJANRINNE

UUNO OLAVI

14.10.1942

 

116

kersantti

SAARI

MATTI ARTTURI

12.10.1944

 

117

alikersantti

SAARIJÄRVI

OIVA JOHANNES

16.08.1941

 

118

sotamies

SAASTAMOINEN

MATTI OLAVI

23.07.1941

 

119

sotamies

SARRE

EMIL KRISTIAN

07.10.1944

 

120

sotamies

SAVOLAINEN

ANSELMI ALBERT

02.01.1942

 

 

121

kersantti

SEITANIEMI

JALMARI

06.10.1941

 

122

sotamies

SELIN

REINO OLAVI

27.10.1944

 

123

alikersantti

SERGEJEFF

VASILI

13.02.1944

 

124

sotamies

SEURUJÄRVI

BENJAM

28.07.1941

 

125

sotamies

SIMULAINEN

MATTI OLAVI

02.07.1944

 

126

vänrikki

SIRÉN

VESA FRANK VILLIAM

17.02.1942

 

127

rajajääkäri

SLIDEN

UULA

09.08.1944

 

128

lotta

SORMUNEN

HILDA HELENA

05.01.1944

 

129

sotamies

STENROOS

UUNO RIKHARD

24.07.1941

 

130

sotamies

SUOVANLAVA

HELGE ALEKSI

07.07.1943

 

131

sotamies

SVERLOFF

ONNI ADRIAN

09.06.1944

 

132

sotamies

SÄRKIKANGAS

AARNE ILMARI

12.10.1944

 

133

alikersantti

TALVITIE

EELI SAMULI

30.11.1939

 

134

sotamies

TITOFF

RISTO MATTI

13.05.1944

 

135

sotamies

TOIVANEN

PAAVO ALBERT

14.01.1940

 

136

alikersantti

TUIKKALA

MARTTI OLAVI

07.10.1944

 

137

korpraali

TUISKU

TIMO

26.12.1943

 

138

sotamies

TUOVILA

ALVAR

05.06.1940

 

139

alikersantti

TUOVILA

HENRIK

24.11.1941

 

140

korpraali

TURUNEN

NIILO EEVERTTI

26.12.1942

 

 

141

sotamies

ULKUNIEMI

VEIKKO ALEKSANTERI

29.07.1944

 

142

sotamies

VAITTINEN

TOIVO

03.12.1939

 

143

sotamies

VASILJEF

HEIKKI

24.06.1944

 

144

sotamies

VEIKANMAA

TUURE VALDEMAR

04.07.1944

 

145

sotamies

VESA

VILHO

12.12.1941

 

146

sotamies

VILANDER

REINO JOHANNES

16.01.1940

 

147

alikersantti

VIRTANEN

SULO JOHANNES

03.12.1939

 

148

sotamies

VÄLIMÄKI

FRANS VERNER

20.12.1939

 

149

sotamies

VÄYRYNEN

KAARLO OSKARI

11.07.1944

 

150

sotamies

WIKLUND

ARNE DUVALD

30.06.1941

 

151

sotamies

WIRENIUS

KALLE BERNHARD

30.11.1939

 

| << edelliset 20 |
[ 167297 kävijää ]

Arkistolaitos © 2007