Uusia avauksia työpaikkojen luomiseen



Työllisyystilanne on kääntynyt myönteiseen suuntaan. Työttömyyden vähentyminen on hidasta, mutta suunta on oikea. Vailla työtä on edelleen noin 20 000 tamperelaista eli työttömyys koskettaa kymmeniä tuhansia perheitä. Työttömyyden vähentäminen ja uusien työpaikkojen luominen tulisi olla kaupungin, alueen yrittäjien ja yhteisöjen tärkein tavoite.

Uudet työpaikat syntyvät ennen kaikkea pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Kaupungin roolina on luoda edellytyksiä työpaikkojen syntymiselle panostamalla koulutukseen, kaupungin vetovoimaan, infraan, erilaisiin kehitysalustoihin ja investoimalla.

Kun tarkastelee kaupungin keskeisiä vahvuuksia, osaavien työntekijöiden lisäksi Tampereen merkittävä valttikortti on maantieteellinen sijainti. Oma lentokenttä ja kaupunkimme sijainti rautateiden ja valtateiden solmukohdassa lähellä useita satamia tulisikin hyödyntää nykyistä paremmin.

Logistiikka-alan tutkimusten mukaan Tampere olisi ihanteellinen sijainti uudelle sisäsatamalle eli logistiikkakeskukselle. Tutkijoiden mukaan logistiikkakeskuksen perustaminen vähentäisi yritysten kuljetuskustannuksia, koska sen avulla kuljetukset pystyttäisiin järjestämään mahdollisimman tehokkaasti oikeaa kulkumuotoa käyttäen.

Tällä hetkellähän suomalaisten yritysten logistiset kustannukset ovat kilpailijamaita suuremmat. Tähän vaikuttaa maan syrjäinen sijainti ja logistiikan tehottomuus; puoli tyhjiä kontteja ja rekkoja liikkuu väylillä liian paljon.

Logistiikkakeskuksen perustamisella olisi useita positiivisia vaikutuksia.
Ensinnäkin se parantaisi täällä jo toimivien yritysten kilpailukykyä,
koska logistiset kustannukset alenisivat. Toiseksi se lisäisi alueen
houkuttelevuutta uusien yritysten näkökulmasta. Ja kolmanneksi itse
logistiikkakeskus kasvattaisi alan työpaikkoja useilla sadoilla.

Logistiikkakeskuksen perustamista tulisikin lähteä selvittämään laajassa yhteistyössä yritysten, kaupunkiseudun kuntien ja tutkimuslaitosten kanssa.


Pekka Salmi (sd)
Apulaispormestari