Teot puhuvat puolestaan



Koronaepidemia on koetellut niin Suomea kuin Tamperettakin monella tapaa. Vaikeina aikoina punnitaan päättäjiä ja heidän johtajuuttaan. Onneksemme meillä on ollut pätevät ja osaavat johtajat niin valtakunnan kuin paikallisella päätöksenteon tasolla. Sanna Marin pääministerinä ja Lauri Lyly pormestarina ovat tehneet erinomaista työtä äärimmäisen vaikeassa tilanteessa.

Sosialidemokraatit lähtevät tuleviin vaaleihin luottavaisina. Voimme hyvillä mielin katsoa tamperelaisia silmästä silmään ja todeta, että teot puhuvat puolestaan. Politiikassa kyllä riittää aina puhetta, mutta teoista on niukkuutta.

Vahva talous ja työllisyys luovat edellytykset hyvinvoinnille ja julkisten palveluiden kehittämiselle. Sosialidemokraattien johtamalla sinnikkäällä työllä talous on saatu tasapainoon. Vuoden 2020 tilinpäätös osoittaakin yli 60 miljoonan euron ylijäämää. Taustalla on vaikeita päätöksiä. On tehty lukuisia säästöjä ja tulopuolta on vahvistettu. Säästöistä huolimatta peruspalveluiden laatu ja saatavuus on kuitenkin pidetty hyvällä tasolla. Valtio on myös kompensoinut koronan aiheuttamia lisämenoja sekä tulonmenetyksiä.

Olemme halunneet, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ei nosteta. Ryhmäkoot vaikuttavat suoraan palvelun laatuun. Vaalikauden aikana yli 2500 uudelle oppilaalle ja lapselle on järjestetty koulu- tai hoitopaikka. Lisäksi vaalikauden aikana yhteensä 12 sisäilmaongelmaista koulua tai -päiväkotia on korjattu tai ollaan korjaamassa.

Tampereen on oltava hyvä paikka ikääntyä. Ikäihmisemme ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. SDP:n tavoitteena on, että jokainen saa tarvitsemansa palvelut tulo- ja varallisuustasosta riippumatta. Ikäihmisten palveluihin onkin satsattu 27 miljoonaa euroa lisää rahaa vaalikauden aikana. Ympärivuorokautisia hoitopaikkoja on lisätty 260 ja kotihoitoon on palkattu 100 hoitajaa lisää.

Yksi kuntalaisia eniten huolestuttava asia on eriarvoisuuden kasvu. Köyhyysrajan alapuolella asuu noin 30 000 tamperelaista. Sosialidemokraatit eivät ole sulkeneet silmiään tältä kehitykseltä. Sosialidemokraattien aloitteesta Tampereella on laadittu köyhyysohjelma, jonka toimenpiteitä on viety aktiivisesti eteenpäin.

Asuinalueiden eriarvoistumista on torjuttu Tampereella hyvällä menestyksellä. Lähiöprojekti aloitettiin aikanaan Hervannasta ja jatkettiin Tesomalla. Seuraavaksi on vuorossa Peltolammi-Multisilta, jonka lähiöprojekti käynnistettiin syksyllä 2020. Asuinalueiden kehittäminen vaatii kaupungilta panostuksia mm. uusien koulujen, päiväkotien ja terveysasemien rakentamiseen.

Sosialidemokraatit haluavat, että Tampere on entistä parempi paikka asua, opiskella, tehdä työtä, kasvattaa perhettä, viettää eläkepäiviä ja elää kaikin puolin hyvää elämää.


Pekka Salmi
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja