Tampereelle pitovoimaa liikunta- kulttuuripalveluista


Ensi elokuussa aloittava uusi kaupunginvaltuusto pääsee kehittämään kaupunkia tilanteessa, jossa Tampere on maan vetovoimaisin kaupunki. Viime vuonna väestökasvu oli 3251 ja alkuvuodesta 388 asukasta. Alkuvuoden kasvuvauhti on kovempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Tampereen kasvun heikkoutena on, että menetämme naapurikuntiin ja pääkaupunkiseudulle 25-44-vuotiaita vastavalmistuneita, koulutettuja ja perheen perustajia. Mistä löytyy pitovoimaa, joka pitää heidät Tampereella? Vastaus löytyy työpaikkojen, asumisen ja palveluiden muodostamasta kokonaisuudesta.

Kaikkiin näistä tekijöistä ei valtuustosta käsin voida vaikuttaa, mutta osaan pystytään. Yksi keskeinen syy, miksi varsinkin lapsiperheet muuttavat naapurikuntiin, on omakotitontit. Niitä ei ole riittävästi tarjolla Tampereella. Viime syksyn omakotitalojen tonttihaussa oli peräti 18 hakijaa yhtä tonttia kohti. Tampereen pitää pystyä parempaan.

Kaavoituksen ja asuntopolitiikan ohella pystymme lisäämään pitovoimaa tarjoamalla paremmat palvelut lapsiperheille. Sosialidemokraattien
keskeinen tavoite kuluvalla valtuustokaudella on ollut perusopetuksen ja
varhaiskasvatuksen laatutason säilyttäminen ja kehittäminen. Lisäksi koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja korjaamiseen on ohjattu merkittävästi rahaa.

Liian vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt liikunta- ja kulttuuripalveluiden kehittäminen. Lapsille ja myös aikuisille harrastukset ja vapaa-aika ovat keskeinen osa elämää. Harrastusmahdollisuuksia onkin kehitettävä ja tarjottava olosuhteita, joihin naapurikunnat eivät pysty. Esimerkiksi Tesoman palloiluhalli nosti sisäpalloilulajien harrastusmahdollisuudet Länsi-Tampereella aivan uudelle tasolle. Samoin Tammelan stadion tulee olemaan valmistuttuaan tamperelaisen jalkapalloilun keskus. Kulttuuripuolella infra on valmiimpaa, mutta isoja investointeja on tulossa erityisesti kuvataidepuolelle, kun Tampereen taidemuseon laajennus ja saneeraus käynnistyy lähivuosina ja Sara Hildenin taidemuseo saa uudet tilat Finlaysonin alueelle.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä kaupungin panostuksista
liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Panostuksia on jatkettava myös seuraavalla
valtuustokaudella ja huolehdittava kaupungin pitovoimasta.


Pekka Salmi (sd)
Kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas