KKO:2005:141
Yhdistys - Hallituksen jäsenen vastuu
Vahingonkorvaus
Diaarinumero: S2004/15
Esittelypäivä: 26.8.2005
Antopäivä: 22.12.2005
Taltio: 3222
Yhdistys (jääkiekkoseura) oli maksukyvyttömyydestään huolimatta jatkanut toimintaansa ja jättänyt seuraan sopimussuhteessa olleiden pelaajien sopimuksen mukaiset eläkevakuutusmaksut osaksi maksamatta. Yhdistys hakeutui sittemmin konkurssiin. Kysymys yhdistyksen hallituksen jäsenten velvollisuudesta korvata pelaajille eläkevakuutusmaksujen maksamatta jäämisestä aiheutunut vahinko. (Ään.)
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
KK:n ja hänen myötäpuoltensa kanne Kuopion käräjäoikeudessa
KK ja hänen myötäpuolensa kertoivat Kalpa Kuopio ry:n (jäljempänä Kalpa) hallituksen jäseniin AM:ään ja hänen myötäpuoliinsa kohdistamassaan kanteessa, että urheilijoiden eläketurvasta ja tapaturmaturvan järjestämisestä annetun asetuksen 1 §:n mukaan urheiluseura oli velvollinen järjestämään kaikille yli 56 640 markkaa vuodessa tai pelikaudessa ansaitseville urheilijoille kohtuullisen turvan muun muassa vanhuuden varalta. Kalpan ja pelaajien välisen työsopimuksena pidettävän pelaajasopimuksen mukaisesti seura oli ollut velvollinen ottamaan pelaajalle mainitun asetuksen mukaisen vakuutuksen. Vakuuttamisvelvollisuus oli ollut myös jääkiekon SM-liiga ry:n ja Suomen jääkiekkoilijat ry:n välisen 30.6.1998 päivätyn yleissopimuksen perusteella. Sopimuksen mukaan seuran oli otettava vakuutus kaikille SM-liigassa pelaaville pelaajille, joiden kanssa seura oli tehnyt sopimuksen. Saman sopimuksen mukaan pelaajat olivat sitoutuneet maksamaan vakuutuksen eläkevakuutusmaksuosuudesta 1 prosenttiyksikön, mikä vähennettiin pelaajalle maksettavasta palkasta.
Kalpa oli ottanut asetuksessa ja sopimuksessa edellytetyt vakuutukset, mutta laiminlyönyt vakuutusmaksujen maksamisen vakuutusyhtiölle lähes kokonaisuudessaan pelikausilta 1.5.1997 - 30.4.1998 ja 1.5.1998 - 30.4.1999. Laiminlyömällä vakuutusmaksujen maksamisen Kalpan oli katsottava laiminlyöneen sille asetuksessa ja sopimuksissa määrätyn velvollisuuden järjestää pelaajille kohtuullisen turvan vanhuuden varalta.
Vakuutusmaksujen laiminlyönneistä ei ollut kausien aikana kerrottu joukkueen pelaajille mitään, vaan uusia pelaajasopimuksia oli tehty vanhoista rästeistä huolimatta. Pelaajat olivat saaneet virallisen tiedon maksujen laiminlyönneistä vasta syystalvella 1999. Pelaajille oli aiheutunut vahinkoa, sillä heidän eläkkeensä ei ollut alkanut kertyä ennen vakuutuksen maksamista.
Yhdistyslain perusteella yhdistyksen hallituksella on velvollisuus valvoa, että yhdistys toimii lain edellyttämällä tavalla ja noudattaa sille laissa määrättyjä velvollisuuksia. Laiminlyömällä asetuksen mukaisen pakollisen vakuuttamisvelvollisuuden yhdistyksen hallitus oli samalla rikkonut yhdistyslakia. Huolellisesti toimiessaan Kalpan hallituksen olisi tullut varmistua pakollisen eläketurvan olemassaolosta. Hallituksen olisi tullut myös tiedottaa pelaajille vakuutusmaksujen laiminlyönneistä ja niiden vaikutuksesta pelaajien eläketurvaan. Kalpan talouden huomioon ottaen Kalpan hallituksen olisi huolellisesti toimiessaan tullut hakea yhdistys konkurssiin jo huomattavasti ennen kesää 1999. Yhdistys oli viimeistään kaudella 1997 - 1998 ollut selvästi ylivelkainen ja kyvytön huolehtimaan velvoitteistaan. Näillä perusteilla hallituksen jäsenet olivat kanteen mukaan vastuussa pelaajille laiminlyönnin johdosta aiheutuneesta vahingosta.
Kalpan hallituksen jäsenten teko oli tahallinen tai ainakin huolimaton. Pelaajille aiheutuneen varallisuusvahingon korvaamiseen oli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukainen erittäin painava syy.
KK myötäpuolineen vaati, että AM myötäpuolineen velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heille eläketurvan laiminlyönnistä aiheutunut vahinko.
Vastaus
Vastaajat eivät olleet syyllistyneet mihinkään laiminlyöntiin, joka aiheuttaisi vahingonkorvausvastuun. Vastaajat olivat Kalpan hallituksen jäseninä huolellisesti hoitaneet yhdistyksen asioita lakien, säännösten sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti. Vastaajat olivat täyttäneet myös valvontavelvollisuutensa. Vastaajat eivät kiistäneet kannevaatimusta määrällisesti.
Kalpa oli täyttänyt vakuuttamisvelvollisuutensa, koska sillä oli ollut urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä annetun asetuksen mukainen vakuutus. Vastaajat eivät siis olleet laiminlyöneet huolellisuusvelvollisuuttaan eivätkä rikkoneet minkään lain pakottavaa säännöstä tai muutakaan normia. Vaikka Kalpalla oli ollut taloudellisia vaikeuksia, sillä oli ollut koko ajan maksusopimus vakuutusyhtiön kanssa maksamattomista vakuutusmaksuista. Vakuutusmaksuja oli maksettu niin paljon kuin yhdistyksen maksuvalmiustilanne oli sallinut kuitenkin niin, että eri velkojia oli kohdeltu tasapuolisesti.
Kalpan hallituksella ei ollut ollut aktiivista tiedotusvelvollisuutta eläkevakuutusmaksujen osalta. Pelaajat olivat laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa vakuutusturvansa voimassaolosta.
Koska joukkueen pelimenestys oli ollut huono, yleisötulot ja sponsorointisopimukset vähenivät. Syksyllä 1998 pelaajapalkkioita alennettiin ja kalliita pelaajia vaihdettiin halvempiin. Toimitusjohtaja lomautti itsensä hoitaen seuran asioita palkatta. Vastaajat, jotka olivat sitoutuneet noin puolen miljoonan markan henkilökohtaisiin takauksiin pelaajien palkkojen maksamisen turvaamiseksi, eivät olleet saaneet mitään korvausta toiminnastaan Kalpan hallituksen jäsenenä tai siihen liittyvistä sitoumuksista. Yhdistyksen hallitus oli lukuisilla toimillaan pyrkinyt kohentamaan yhdistyksen taloustilannetta. Yhdistyksen talouden kehitystä oli seurattu hallituksessa hyvin tarkasti. Hallitus oli toiminut aktiivisesti, huolellisesti ja vastuuntuntoisesti talouden hoidossa. Yhdistys oli hakeutunut itse konkurssiin kesällä 1999, kun joukkue oli menettänyt sarjapaikkansa edellisenä keväänä. Mikäli Kalpa olisi hakeutunut aiemmin konkurssiin, pelaajat olisivat menettäneet huomattavat palkkatulot. Kalpan konkurssissa pelaajat eivät olleet menettäneet palkkasaataviaan lainkaan.
Mikäli katsottaisiin vastaajien olevan vahingonkorvausvastuussa, korvausvelvollisuutta oli soviteltava kantajien oman myötävaikutuksen perusteella. Taloudellisen tilanteen kehittyminen oli johtunut huonosta pelillisestä menestyksestä. Näin ollen kantajat omalla menettelyllään olivat myötävaikuttaneet väittämänsä vahingon syntymiseen.
Käräjäoikeuden tuomio 28.6.2002
Kalpan taloudellinen tilanne
Kalpan pelimenestys liigassa oli ollut heikko kaudesta 1996 - 1997 lähtien. Joukkue joutui kaikkina kolmena viimeisenä vuotenaan karsintoihin. Huono menestys vähensi sponsori- ja lipputuloja pelaajapalkkioiden noustessa. Marraskuussa 1998 toteutettiin yhdistyksen ehdotuksesta 15 prosentin pelaajapalkkioiden alennus. Ulkomaalaispelaajat poistuivat tuolloin Kalpasta. Toimitusjohtaja lomautti itsensä ja häneltä jäi saamatta 90 000 markan tulot.
Yhdistys toteutti kahdella viimeisellä sarjakaudella useita toimenpiteitä, joilla se pyrki parantamaan taloudellista asemaansa. Kalpa kuitenkin karsiutui keväällä 1999 liigasta.
Konkurssin jälkeen vuonna 1999 tehdyssä erikoistilintarkastuksessa todettiin, että yhdistys oli ollut ylivelkainen jo ensimmäisen tilikautensa päättyessä huhtikuussa 1997. Joulukuussa 1997 yhdistyksellä oli ollut verovelkaa 1,7 miljoonaa markkaa ja velkaantuminen oli jatkunut tasaisesti konkurssia kohti. Tilintarkastajat olivat tehneet huomautuksia huonon maksuvalmiuden johdosta. Erikoistilintarkastuksen mukaan jos kyseessä olisi ollut yhtiö, se olisi tullut asettaa selvitystilaan vuonna 1997. Konkurssin alkaessa velkoja oli ollut 7,6 miljoonaa markkaa enemmän kuin varoja.
Pelaajat olivat kertomansa mukaan olleet tietoisia Kalpan taloudellisesta tilanteesta lähinnä lehdistön kautta. Sopimusneuvotteluissa taloustilanteesta ei puhuttu. Yhdistyksen ehdotettua marraskuussa 1998 palkkoihin 30 prosentin alennusta pelaajat suostuivat 15 prosentin alennukseen. Eläkkeiden kertymisestä ei tuolloinkaan keskusteltu. Pelaajien kannalta oli tärkeintä, että palkka maksettiin ajallaan.
Vakuuttamisvelvollisuus ja sen täyttäminen
Urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä (537/1995) annetun asetuksen 1 §:n mukaan, jos urheilijan ja urheiluseuran tai -seurojen tai liikuntajärjestön välillä oli sovittu, että urheilija sai urheilemisesta veronalaista palkkiota kalenterivuodessa vähintään 56 640 markkaa, hänelle oli järjestettävä vakuutuksella kohtuullinen turva vanhuuden, työkyvyttömyyden, tapaturman ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Asetuksen 2 §:n mukaan vakuutusturvan oli velvollinen järjestämään 1 §:ssä tarkoitettu urheiluseura tai liikuntajärjestö. Tämä asetus oli kumottu 1.5.1998 voimaan tulleella saman nimisellä asetuksella (275/1998), jossa puolestaan oli asetettu samansisältöinen velvollisuus urheiluseuran ja liikuntajärjestön lisäksi muulle vastaavalle yhteisölle. Asetuksen 2 §:n mukaan vanhuudenturvan tuli vastata soveltuvin osin työntekijäin eläkelain (395/1961) mukaista eläketurvaa.
Kalpa oli ottanut asetuksen edellyttämät vakuutukset Vakuutusyhtiö Pohjolasta urheilijaturva-nimisenä vakuutuksena, joka oli sisältänyt tapaturmavakuutuksen, henkivakuutuksen ja eläkevakuutuksen. Pelkästään urheiluseuran ottamalla vakuutuksella urheilija ei kuitenkaan turvaa saanut, vaan eläkkeen saaminen edellytti myös vakuutusmaksun maksamista. Kalpan maksulaiminlyönnit eivät olleet olleet tilapäisiä. Laiminlyönneistä oli seurannut, että pelaajien eläke oli jäänyt olennaisesti pienemmäksi kuin asetuksessa ja sopimuksissa oli edellytetty. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että Kalpa oli laiminlyönyt asetuksen edellyttämän vakuuttamisvelvollisuutensa.
Hallituksen jäsenten tietoisuus
Todistajan kertomus osoitti, että vakuutusmaksujen osittainen maksamatta jättäminen oli ollut tietoista toimintaa ja se oli jatkunut pitkään ylivelkaisuuden koko ajan lisääntyessä, mikä oli johtanut Kalpan maksukyvyttömyystilaan. Yhdistyksen hallitus oli tiennyt, että vakuutusyhtiö Pohjola oli jakanut urheilijaturvan maksuina maksetun määrän eri vakuutustyypeille tietyllä prosenttiperiaatteella. Hallituksen jäsenet eivät olleet voineet olla tietämättömiä yleisestä periaatteesta, jonka mukaan velan suoritukset kohdistuivat vanhimpiin suorittamatta oleviin maksueriin. Vastaajien ja erään todistajan kertomukset osoittivat, että hallitus on toiminut sinänsä tarmokkaasti yhdistyksen taloustilanteen kohentamiseksi saamatta henkilökohtaista hyötyä. Yhdistyksen hallitus kuitenkin oli halunnut joukkueen jatkavan pelaamista liigassa vielä sarjakaudella 1998 - 1999, vaikka yhdistyksen taloudellinen tilanne oli ollut jo varsin heikko. Talouden korjaaminen oli laitettu sen varaan, että sarjapaikka säilytettiin ja sen avulla voitiin saada taloudellista hyötyä. Urheilussa ei ollut kyse samanlaisesta liiketoiminnan harjoittamisesta kuin muussa talouselämässä. Urheiluun kuuluvan yllätyksellisyyden vuoksi tuomioistuimen arvioitavissa ei ollut, oliko toiveikkuus liigassa pysymisestä ja talouden kohenemisesta ollut Kalpan tapauksessa realistista. Yhdistyksen hallitus oli kuitenkin ottanut velkojen voimakkaan kasvamisen riskin jatkaessaan toimintaa maksukyvyttömyystilassa.
Käräjäoikeus katsoi, että yhdistyksen hallitus oli ollut täysin tietoinen vakuutusmaksujen laiminlyönnin merkityksestä pelaajien eläkkeiden kertymättä jäämisen suhteen. Vakuutusmaksujen tietoinen laiminlyöminen yhdistyksen maksuvaikeuksien vuoksi ei ollut vastuusta vapauttava peruste. Jos lakisääteisiä tehtäviä ei kyetty hoitamaan, oli harkittava yhdistyksen hakemista konkurssiin tai pyrittävä kulujen vähentämiseen esimerkiksi sarjatasoa alentamalla.
Yhdistyslakiin perustuva vastuu
Yhdistyslain 35 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Lain 39 §:n mukaan hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa.
Yhdistyslaissa toisin kuin osakeyhtiölaissa on asetettu hallitukselle huolellisuusvelvoite. Yhtiöoikeudessa sama velvoite on olemassa yleisenä periaatteena. Yhdistyslain perusteluissa on viitattu siihen, että ehdotus vastaa muiden yhteisöjen ja säätiöiden kohdalla omaksuttua sääntelyä. Oikeuskäytännössä vallitseva käsitys on se, että pelkästään huolellisuusvelvoitteen rikkominen ei aiheuta osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:ssä tarkoitettua vastuuta ulkopuolisille (KKO 1994:61).
Yhdistyslain esitöiden mukaan (HE 64/1988 vp s. 61) säännöksessä tarkoitettuna yhdistyslain rikkomisena voidaan pitää myös sitä, että hallitus laiminlyö 35 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa hoitaa yhdistyksen asioita huolellisesti lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti. Samassa yhteydessä on todettu, että "näin ollen korvausvastuu saattaa seurata myös muun lain pakottavan säännöksen rikkomisesta, jos hallitus samalla on laiminlyönyt edellä sanotun huolellisuusvelvollisuutensa noudattamisen." Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että sanotun kannanoton vuoksi näyttää olevan lähellä, että yhdistyksen hallituksen jäsen voi yhdistyslain 39 §:n 1 momentin perusteella joutua korvaamaan huolellisuusvelvoitetta rikkoessaan urheilijalle aiheutetun vahingon siitä, ettei sosiaalivakuutus ole ollut voimassa.
Hallituksen esityksessä ilmaistu edellä siteerattu periaate johtaa yhtiön hallituksen jäsen vastuusta poikkeavaan lopputulokseen ja on ristiriitainen samassa hallituksen esityksessä ilmaistun erilaisten yhteisömuotojen yhdenmukaisen vastuun periaatteen kanssa. Hallituksen jäsenten aseman ja tosiasiallisen huolellisuusvelvoitteen tulee olla sama yhteisömuodosta riippumatta ottaen huomioon, että korvausvastuuta koskevat säännökset ovat myöskin toisiaan vastaavat.
Kanteen tarkoittamaa vahinkoa ei ollut aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Tällä perusteella ja ottaen huomioon korkeimman oikeuden ratkaisusta 1994:61 ilmenevän oikeusohjeen käräjäoikeus katsoi, etteivät vastaajat olleet Kalpan hallituksen jäseninä yhdistyslain nojalla vastuussa kantajille syntyneestä vahingosta.
Vahingonkorvauslakiin perustuva vastuu
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutti toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu. Saman lain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää, että urheilijalle vahinkoa aiheuttanut vakuutusturvan puuttuminen johtuu yhdistyksen hallituksen jäsenen tuottamukselliseksi teoksi luonnehdittavasta menettelystä. Urheilijan vakuuttamisen laiminlyöminen merkitsee asetuksella säädetyn tehtävän sivuuttamista. Tuottamuksellisuus on olemassa, jos vakuutuksen puuttuminen johtuu vastuuhenkilön huolimattomuudesta eli tehtävien laiminlyönnistä.
Vakuutusmaksujen laiminlyömistä voitiin pitää tuottamuksellisena tekona aiemmin selostetuilla perusteilla ja laiminlyönnistä oli aiheutunut kanteessa mainittu varallisuusvahinko, jonka vastaajat olivat määrällisesti myöntäneet oikeaksi. Kanteenkaan mukaan kyseessä ei ollut ollut julkisen vallan käyttäminen tai rikollinen teko. Korvausvastuu voi syntyä vain, jos katsottiin, että korvausvelvollisuudelle oli erittäin painavia syitä.
Korvausvelvollisuutta puoltavana seikkana voitiin pitää laiminlyöntien jatkumista kahden pelikauden ajan. Pelaajilla ei ollut ollut tosiasiallista mahdollisuutta selvittää heille kertyvän eläkkeen määrää. Pelkästään Kalpan huono taloudellinen tilanne ei ollut aiheuttanut heille erityistä selonottovelvollisuutta. Hallituksen huolellisuusvelvoitetta oli korostanut eläkkeen kertymisen riippuvuus maksujen maksamisesta.
Käräjäoikeus katsoi, ettei erittäin painavia syitä korvausvelvollisuudelle ollut. Vaikka työsuhteeseen perustuvia oikeuksia voitiin yleensä pitää vahinkoa kärsineen kannalta tärkeinä, eivät kantajien menetykset olleet tässä tapauksessa olleet määrällisesti kovin merkittäviä eivätkä välittömiä. Pelaajat olivat itse pitäneet tärkeimpänä seikkana, ettei palkanmaksussa ollut ollut viiveitä. Palkan osalta heille ei ollutkaan syntynyt tappiota Kalpan konkurssissa. Vaikka laiminlyönti oli jatkunut pitkään, Kalpan taloustilanne ei ollut ollut kuitenkaan sellainen, että se olisi väistämättä johtanut konkurssiin. Jokainen seura pyrki pelimenestykseen ja oli sen suhteen toiveikas. Vasta liigapaikan menettäminen oli tehnyt selväksi, että konkurssi oli väistämätön. Oli myös ymmärrettävää, ettei eläkevakuutusmaksurästeistä ollut erikseen tiedotettu pelaajille ottaen huomioon niiden vähäinen merkitys kokonaisvelkatilanteessa. Näillä perusteilla vahingonkorvauslakiin perustuva vaatimus hylättiin.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Lindgren.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.10.2003
KK myötäpuolineen valitti hovioikeuteen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Vanala, Tuula Jauhiainen ja Riitta-Liisa Hietala. Esittelijä Harri Hyvärinen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
KK:lle ja hänen myötäpuolilleen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.
AM ja myötäpuolensa vastasivat valitukseen.
Suullinen käsittely
Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn valmisteluistunnon 3.6.2005 ja suullisen käsittelyn 26.8.2005.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Ratkaistavat kysymykset
1. Asiassa on riidatonta, että jääkiekon SM-liigassa pelannut Kalpa on KK:n ja hänen myötäpuoltensa kanssa solmimiensa pelaajasopimusten nojalla ollut velvollinen ottamaan pelaajille urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämistä koskevien asetusten (537/1995 ja 275/1998) mukaisen vakuutuksen pelikausilla 1997 - 1999. Kalpa on ottanut mainitun vakuutuksen, mutta se on osaksi laiminlyönyt eläkevakuutusmaksujen suorittamisen. Kalpa on hakeutunut konkurssiin kesällä 1999, ja KK:lta myötäpuolineen on jäänyt saamatta asetuksen mukainen eläketurva maksamatta jätettyjen eläkevakuutusmaksujen osalta.
2. Kanteessa on kysymys siitä, ovatko Kalpan hallituksessa kanteessa kysymyksessä olevana aikana toimineet AM ja hänen myötäpuolensa velvolliset korvaamaan vakuutusmaksujen maksamatta jäämisestä aiheutuneen vahingon KK:lle ja hänen myötäpuolilleen. Kantajat ovat vastaajien vastuun perusteena vedonneet ensinnäkin yhdistyslain 39 §:n mukaiseen vastaajien vastuuseen yhdistyksen hallituksen jäseninä ja toiseksi näiden vahingonkorvausvastuuseen vahingonkorvauslain säännösten nojalla.
Vastuu yhdistyslain perusteella
3. Kantajat ovat olleet sopimussuhteessa Kalpaan. Yhdistyslain 39 §:ssä säädetään yhdistyksen hallituksen jäsenen velvollisuudesta korvata vahinko, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muulle. Säännöksen mukaan korvausvastuu muihin kuin yhdistykseen nähden ja siten esimerkiksi yhdistyksen sopimuskumppaniin nähden on kuitenkin rajoitettu niin, että vastuun syntyminen edellyttää vahingon aiheuttamista yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Yhteisön hallituksen jäsenen vastuuta kolmanteen nähden on vastaavalla tavalla rajoitettu osakeyhtiössä, osuuskunnassa ja säätiössä. Vastuun tällaista rajoittamista on pidetty perusteltuna siksi, että asianomainen yhteisö on toiminnan harjoittajana vastuussa toimintansa yhteydessä aiheutetuista taloudellisista vahingoista, eikä kohtuullisena ole pidetty sitä, että yhteisön hallituksen jäsenet joutuisivat henkilökohtaiseen korvausvastuuseen esimerkiksi yhteisön sopimusvelvoitteista.
4. Osakeyhtiön osalta on lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei hallituksen jäsenen asemasta ja tehtävistä seuraavan yhtiöön kohdistuvan yleisen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti vielä sellaisenaan perusta vahingonkorvausvastuuta kolmanteen nähden. Muista yhteisömuodoista poiketen yhdistyksen jäsenen yhdistykseen kohdistuvasta yleisestä huolellisuusvelvollisuudesta on säädetty yhdistyslaissa, sen 35 §:ssä. Yhdistyslain 39 §:n perusteluissa (HE 64/1988 vp s. 61) on lisäksi viitattu siihen mahdollisuuteen, että hallituksen jäsenen korvausvastuu voisi seurata myös muun lain kuin yhdistyslain vastaisesta menettelystä, jos tällainen menettely samalla merkitsee yhdistyslain 35 §:ssä säädetyn yleisen huolellisuusvelvollisuuden laiminlyöntiä. Toisaalta perusteluissa on myös todettu, ettei sääntelyn tarkoituksena ole ollut ulottaa yhdistyksessä toimivien henkilökohtaista vastuuta esimerkiksi muussa lainsäädännössä olevien sopimusoikeudellisten säännösten rikkomistapauksiin.
5. Kanteessa tarkoitettu vahinko on siis aiheutunut siitä, että Kalpa oli laiminlyönyt edellä mainittuihin asetuksiin pohjautuneet sopimusvelvoitteensa Kalpaan sopimussuhteessa oleviin pelaajiin nähden. Kannetta on perusteltu myös sillä, että vastaajat olivat yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkaneet Kalpan toimintaa myös pelikausilla 1997 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyyteen johtaneista vakavista taloudellisista vaikeuksista huolimatta, vaikka yhdistys olisi tullut hakea konkurssiin. Osakeyhtiössä tämänkaltainen hallituksen jäsenten henkilökohtainen vastuu kolmanteen nähden yhtiön sopimusrikkomuksista voi seurata osakeyhtiön oman pääoman pysyvyyden suojaksi säädetyn erityisen selvitystilasäännöstön rikkomisen perusteella. Korkein oikeus toteaa, että yhdistysoikeus ei kuitenkaan tunne vastaavaa sääntelyä ja sellaiseen liittyvää vastuuta. Asiallisia perusteita ei ole myöskään sille, että yhdistyksen hallituksen jäsen olisi yhdistykseen kohdistuvan yleisen huolellisuusvelvollisuutensa nojalla vastuussa yhdistyksen sopimusvelvoitteiden laiminlyönnistä kolmannelle aiheutuneista vahingoista ja että hallituksen jäsenen yhteisöoikeudellinen vastuu siten ulkopuoliseen nähden olisi tältä osin yhdistyksessä ankarampaa kuin muissa yhteisöissä. Tämän vuoksi vaatimukset ovat perusteettomia siltä osin kuin ne perustuvat hallituksen jäsenten yhdistyslain 39 §:n mukaiseen vastuuseen.
Vastuu muilla kantajien esittämillä perusteilla
6. Kantajat ovat lisäksi viitanneet vastaajien vastuuseen vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Sen 1 luvun 1 §:n mukaan laki on muihin vahingonkorvaussäännöksiin nähden toissijainen siten, ettei vahingonkorvauslaki koske, ellei siinä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta. Vahingonkorvauslaki ei siten koske vastuuta, joka perustuu Kalpan ja kantajien keskenään tekemiin sopimuksiin. Näin ollen myöskään ne henkilöt, joiden asiana on ollut hoitaa yhdistyksen puolesta sen sopimusvelvoitteita, eivät voi pelkästään tämän asemansa ja siinä suorittamiensa toimien tai tapahtuneiden laiminlyöntien perusteella joutua vahingonkorvauslain nojalla vastuuseen yhdistyksen sopimuskumppaneille vahingosta, joka on seurausta yksinomaan yhdistyksen vastattavien sopimusvelvoitteiden rikkomisesta.
7. Niin kuin edellä on todettu, yhdistyksen hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan ensisijaisesti yhdistyslain edellä mainittua 39 §:n säännöstä. Vastuun syntyminen kolmanteen nähden muulla kuin tuosta lainkohdasta ilmenevällä perusteella eli muutoin kuin rikkomalla yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Kysymys on tällöin tilanteista, joissa korvausvastuu johtuu yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista. Oikeuskäytännössä on osakeyhtiön osalta katsottu, että osakeyhtiölain toimielinten vahingonkorvausvastuuta koskevat säännökset eivät esimerkiksi syrjäytä toimielimeen kuuluvan henkilön velvollisuutta korvata rikollisella teolla aiheuttamansa vahinko ja että myös tahallisesti aiheutetusta vahingosta saattaisi seurata sellainen korvausvastuu (KKO 1998:115 ja 1999:27). Vastaava tulkinta on perusteltu arvioitaessa myös yhdistyksen hallituksen jäsenen yhdistyslakiin perustumatonta vastuuta kolmanteen nähden yhdistyksen toiminnassa aiheutetuista vahingoista.
8. Vastaajien ei ole edes väitetty aiheuttaneen pelaajasopimusten täyttämättä jäämisestä seurannutta vahinkoa rikollisella menettelyllä. Sen sijaan kantajat ovat väittämänsä vahingonkorvausvastuun perusteena viitanneet siihen, että yhdistys oli laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuutensa pitkältä ajalta ilman, että pelaajille olisi tiedotettu asiasta, ja että yhdistyksen huono taloudellinen tilanne huomioon ottaen hallituksen olisi huolellisesti toimiessaan tullut hakea yhdistys konkurssiin jo huomattavasti ennen kesää 1999.
9. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan Kalpan taloudellinen tilanne on ollut erittäin heikko koko kanteessa kysymyksessä olevana aikana. Oma pääoma oli menetetty ainakin jo vuodesta 1997 lähtien ja oman pääoman vaje on tämän jälkeenkin vuosittain koko ajan lisääntynyt toiminnan jatkuvan tappiollisuuden vuoksi. Yhdistyksen hallitus on kylläkin pyrkinyt eri tavoin tervehdyttämään Kalpan taloutta tässä kuitenkaan merkittävästi onnistumatta. Toimintaa oli jatkettu vielä kaudella 1998 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyydestä huolimatta luottaen perusteettomiksi sittemmin osoittautuneisiin toiveisiin taloudellisen tilan korjaantumisesta pelimenestyksen parantumisen myötä. Vaikka tulorahoitusta onnistuttiin viimeisellä tilikaudella lisäämään, toiminnan tulos jäi tuonakin vuonna tappiolliseksi, joskin edeltänyttä vuotta vähemmän, ja yhdistys hakeutui konkurssiin.
10. Myös pelaajat ovat olleet tietoisia Kalpan vakavista taloudellisista vaikeuksista. Tätä osoittaa muun muassa se, että pelaajat olivat marraskuussa 1998 suostuneet pelaajapalkkioidensa alentamiseen 15 prosentilla. Asiassa ei tosin ole selvitetty, että pelaajille olisi tuolloinkaan erikseen tiedotettu vakuutusmaksurästien kertymisestä, mutta esitetty selvitys ei toisaalta viittaa siihenkään, että hallituksen jäsenet olisivat näin menetellessään pyrkineet erehdyttämään kantajia jatkamaan pelaamistaan seurassa.
11. Asiassa esitetyn selvityksen valossa onkin ilmeistä, ettei hallituksessa ole nähty vakuutusmaksukysymyksellä juurikaan merkitystä arvioitaessa Kalpan edellytyksiä jatkaa toimintaansa eikä myöskään ymmärretty sen voivan vaikuttaa pelaajien halukkuuteen jatkaa pelaamistaan seurassa. Keskeistä tässä suhteessa on ollut se, että pelaajien palkat oli saatu maksetuiksi, ja tähän seurassa olikin kiinnitetty erityistä huomiota. Syynä vakuutusmaksujen osittaiseen laiminlyömiseen on ollut yhdistyksen maksukyvyttömyys. Edellä esitettyyn nähden asiassa ei ole perusteita katsoa, että vastaajat olisivat pyrkineet tahallisesti vahingoittamaan pelaajien etuja jatkamalla seuran toimintaa.
12. Edellä lausuttu huomioon ottaen vastaajien menettelyä ei voida pitää niin moitittavana, että heidän voitaisiin katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa yhdistyksen ja kantajien välisten sopimusten täyttämättä jäämisestä aiheutuneesta vahingosta pelkästään sillä perusteella, että he olivat yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkaneet Kalpan toimintaa myös pelikausilla 1997 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyyteen johtaneista vakavista taloudellisista vaikeuksista huolimatta. Näin ollen vahingonkorvausvaatimukset ovat perusteettomia myös siltä osin kuin ne on perustettu kappaleissa 7 ja 8 mainittuihin seikkoihin.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Jukka Sippo.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Häyhä: Asiassa on ratkaistava Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kappaleissa 1 ja 2 ilmenevät kysymykset. Tämän jälkeen lausun seuraavan.
Yhdistyslain 39 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muulle. Säännöksen mukainen korvausvastuu ulkopuolista kohtaan on kuitenkin rajoitettua siten, että vastuun syntyminen edellyttää vahingon aiheutumista yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla.
Yhdistyslain säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä on 39 §:n osalta todettu, että yhdistyslain rikkomisena voidaan pitää myös sitä, että hallitus laiminlyö yhdistyslain 35 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti (ks. HE 64/1988 vp s. 61). Hallituksen esityksen perustelutekstin mukaan "näin ollen korvausvastuu saattaa seurata myös muun lain pakottavan säännöksen rikkomisesta, jos hallitus samalla on laiminlyönyt edellä sanotun huolellisuusvelvoitteensa noudattamisen".
Kanteessa tarkoitettu vahinko on aiheutunut siitä, että Kalpa on laiminlyönyt kappaleessa 1 mainituista asetuksista johtuvat velvoitteensa. Katson, että tällaisten velvoitteiden rikkominen on sellaista "muun lain pakottavan säännöksen" rikkomista, jota edellä siteeratussa hallituksen esityksen perustelulausumassa voidaan ymmärtää tarkoitetun. Kalpan hallituksen jäsenten tehtävänä olisi ollut valvoa, että nämä Kalpan velvoitteet tulevat suoritetuiksi.
Kalpaa ei voida toiminnan luonteen ja harjoittamansa liiketoiminnan laajuuden vuoksi pitää tyypillisesti aatteellisiin tavoitteisiin keskittyneenä yhdistyksenä. Kalpan taloudellinen tilanne on ollut perustelujen kappaleessa 9 kuvatuin tavoin erittäin heikko kanteessa tarkoitettuna aikana. Katson, että mainituissa oloissa yhdistyksen hallituksen jäsenillä on erityinen velvollisuus huolehtia siitä, että pakottavaan sääntelyyn perustuvat, yhdistykseen sopimussuhteessa olevien urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusmaksut tulevat suoritetuiksi. Laiminlyömällä sanotun velvoitteen ja jatkamalla näissä oloissa yhdistyksen liiketoimintaa yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat rikkoneet yhdistyslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitettua huolellisuusvelvoitettaan.
Kun korvausvastuu on näin ollen perustettavissa pakottavan sääntelyn ja yhdistyslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetun huolellisuusvelvoitteen rikkomiseen, katson, että kanteen mukaisella korvausvaatimuksella on yhdistyslain 39 §:n mukainen peruste. Tämän vuoksi kumoan hovioikeuden tuomion ja hyväksyn kanteen. Velvoitan vastaajat suorittamaan kantajille vahingonkorvausta kanteessa vaaditun mukaisesti.
Oikeusneuvos Tulokas: Kantajien yhdistyksen velkojina kärsimä vahinko on aiheutunut siitä, että yhdistyksen verraten laajaa liiketoimintaa oli vuosikausia jatkettu, vaikka yhdistys oli jo vuonna 1997 selvästi ylivelkainen ja velkaantuminen oli tasaisesti lisääntynyt vuonna 1999 alkaneeseen konkurssiin saakka. Konkurssin alkaessa velkoja oli 7,6 miljoonaa markkaa enemmän kuin varoja. Ottaen huomioon tilintarkastajien vuosittaiset huomautukset hallituksen on täytynyt olla häviötilasta selvillä.
Yhdistyslain 35 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen tulee hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan. Tahallisesti tai tuottamuksellisesti yhdistykselle aiheutettu vahinko on 39 §:n mukaan korvattava. Sama koskee "tätä lakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla" yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa.
Asiassa on kysymys siitä, ovatko hallituksen jäsenet hoitaneet tehtävänsä yhdistyslain 35 §:n edellyttämällä huolellisuudella jatkaessaan vastuukyvyttömän ja häviötilaan joutuneen yhdistyksen toimintaa ja aiheuttaen siten velkojille tappioita. Ottaen huomioon konkurssin jälkeen tehdyssä erityistilintarkastuksessa todetun, pidän näytettynä, että hallitus on olennaisella tavalla rikkonut siltä edellytettävän huolellisuusvelvoitteen.
Seuraavaksi on kysyttävä, onko tuo huolimattomuus ilmennyt lain, sääntöjen tai yhdistyksen päätösten vastaisena menettelynä. Viittauksella lakiin ei tässä yhteydessä tarkoiteta vain yhdistyslakia, vaan sen on tulkittava tarkoittavan oikeusjärjestystä kokonaisuudessaan käskyineen ja kieltoineen riippumatta siitä, ilmenivätkö ne kirjoitetusta laista vai sitä täydentävistä oikeusperiaatteista.
Lainvastaisena huolimattomuutena pidän oikeusneuvos Häyhän tavoin sitä, ettei hallitus ole valvonut kantajille otettujen pakollisten vakuutusten maksattamista. Mutta yhdistyslain 35 §:n tunnusmerkistö täyttyy käsitykseni mukaan myös sillä, että liiketoimintaa on yhdistyksen vastuukyvyttömyydestä huolimatta pitkään jatkettu velkojien kustannuksella.
Yhdistyksen osalta ei ole säädetty samanlaisesta selvitystilamenettelystä kuin osakeyhtiön osalta, vaikka tarve olisi ilmeinen siihen nähden, ettei liiketoimintaa harjoittavalta yhdistykseltä vaadita edes vähimmäispääomaa. Lakia säädettäessä ei ole pidetty silmällä yhdistyksen liiketoimintaa.
Selvitystilasäännösten puute ei kuitenkaan merkitse sitä, että liiketoiminnan jatkaminen olisi hyväksyttävää ja laillista senkin jälkeen, kun toimintaedellytykset ovat lakanneet. Liiketoiminnan harjoittajalla on organisaatiomuodosta riippumatta yleinen velvollisuus lopettaa toiminta siinä vaiheessa, kun jatkamisen edellytykset on menetetty ja siitä aiheutuisi vain vahinkoa velkojille. Yhdistys ei muodosta tässä suhteessa poikkeusta. Viime kädessä tavaroiden ja palveluiden tilaaminen ja sitoumuksiin meneminen vastuukyvyttömänä täyttää petoksen tai velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön.
Päädyn samaan lopputulokseen kuin oikeusneuvos Häyhä.
Yhdistys - Hallituksen jäsenen vastuu
Vahingonkorvaus
Diaarinumero: S2004/15
Esittelypäivä: 26.8.2005
Antopäivä: 22.12.2005
Taltio: 3222
Yhdistys (jääkiekkoseura) oli maksukyvyttömyydestään huolimatta jatkanut toimintaansa ja jättänyt seuraan sopimussuhteessa olleiden pelaajien sopimuksen mukaiset eläkevakuutusmaksut osaksi maksamatta. Yhdistys hakeutui sittemmin konkurssiin. Kysymys yhdistyksen hallituksen jäsenten velvollisuudesta korvata pelaajille eläkevakuutusmaksujen maksamatta jäämisestä aiheutunut vahinko. (Ään.)
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
KK:n ja hänen myötäpuoltensa kanne Kuopion käräjäoikeudessa
KK ja hänen myötäpuolensa kertoivat Kalpa Kuopio ry:n (jäljempänä Kalpa) hallituksen jäseniin AM:ään ja hänen myötäpuoliinsa kohdistamassaan kanteessa, että urheilijoiden eläketurvasta ja tapaturmaturvan järjestämisestä annetun asetuksen 1 §:n mukaan urheiluseura oli velvollinen järjestämään kaikille yli 56 640 markkaa vuodessa tai pelikaudessa ansaitseville urheilijoille kohtuullisen turvan muun muassa vanhuuden varalta. Kalpan ja pelaajien välisen työsopimuksena pidettävän pelaajasopimuksen mukaisesti seura oli ollut velvollinen ottamaan pelaajalle mainitun asetuksen mukaisen vakuutuksen. Vakuuttamisvelvollisuus oli ollut myös jääkiekon SM-liiga ry:n ja Suomen jääkiekkoilijat ry:n välisen 30.6.1998 päivätyn yleissopimuksen perusteella. Sopimuksen mukaan seuran oli otettava vakuutus kaikille SM-liigassa pelaaville pelaajille, joiden kanssa seura oli tehnyt sopimuksen. Saman sopimuksen mukaan pelaajat olivat sitoutuneet maksamaan vakuutuksen eläkevakuutusmaksuosuudesta 1 prosenttiyksikön, mikä vähennettiin pelaajalle maksettavasta palkasta.
Kalpa oli ottanut asetuksessa ja sopimuksessa edellytetyt vakuutukset, mutta laiminlyönyt vakuutusmaksujen maksamisen vakuutusyhtiölle lähes kokonaisuudessaan pelikausilta 1.5.1997 - 30.4.1998 ja 1.5.1998 - 30.4.1999. Laiminlyömällä vakuutusmaksujen maksamisen Kalpan oli katsottava laiminlyöneen sille asetuksessa ja sopimuksissa määrätyn velvollisuuden järjestää pelaajille kohtuullisen turvan vanhuuden varalta.
Vakuutusmaksujen laiminlyönneistä ei ollut kausien aikana kerrottu joukkueen pelaajille mitään, vaan uusia pelaajasopimuksia oli tehty vanhoista rästeistä huolimatta. Pelaajat olivat saaneet virallisen tiedon maksujen laiminlyönneistä vasta syystalvella 1999. Pelaajille oli aiheutunut vahinkoa, sillä heidän eläkkeensä ei ollut alkanut kertyä ennen vakuutuksen maksamista.
Yhdistyslain perusteella yhdistyksen hallituksella on velvollisuus valvoa, että yhdistys toimii lain edellyttämällä tavalla ja noudattaa sille laissa määrättyjä velvollisuuksia. Laiminlyömällä asetuksen mukaisen pakollisen vakuuttamisvelvollisuuden yhdistyksen hallitus oli samalla rikkonut yhdistyslakia. Huolellisesti toimiessaan Kalpan hallituksen olisi tullut varmistua pakollisen eläketurvan olemassaolosta. Hallituksen olisi tullut myös tiedottaa pelaajille vakuutusmaksujen laiminlyönneistä ja niiden vaikutuksesta pelaajien eläketurvaan. Kalpan talouden huomioon ottaen Kalpan hallituksen olisi huolellisesti toimiessaan tullut hakea yhdistys konkurssiin jo huomattavasti ennen kesää 1999. Yhdistys oli viimeistään kaudella 1997 - 1998 ollut selvästi ylivelkainen ja kyvytön huolehtimaan velvoitteistaan. Näillä perusteilla hallituksen jäsenet olivat kanteen mukaan vastuussa pelaajille laiminlyönnin johdosta aiheutuneesta vahingosta.
Kalpan hallituksen jäsenten teko oli tahallinen tai ainakin huolimaton. Pelaajille aiheutuneen varallisuusvahingon korvaamiseen oli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukainen erittäin painava syy.
KK myötäpuolineen vaati, että AM myötäpuolineen velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heille eläketurvan laiminlyönnistä aiheutunut vahinko.
Vastaus
Vastaajat eivät olleet syyllistyneet mihinkään laiminlyöntiin, joka aiheuttaisi vahingonkorvausvastuun. Vastaajat olivat Kalpan hallituksen jäseninä huolellisesti hoitaneet yhdistyksen asioita lakien, säännösten sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti. Vastaajat olivat täyttäneet myös valvontavelvollisuutensa. Vastaajat eivät kiistäneet kannevaatimusta määrällisesti.
Kalpa oli täyttänyt vakuuttamisvelvollisuutensa, koska sillä oli ollut urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä annetun asetuksen mukainen vakuutus. Vastaajat eivät siis olleet laiminlyöneet huolellisuusvelvollisuuttaan eivätkä rikkoneet minkään lain pakottavaa säännöstä tai muutakaan normia. Vaikka Kalpalla oli ollut taloudellisia vaikeuksia, sillä oli ollut koko ajan maksusopimus vakuutusyhtiön kanssa maksamattomista vakuutusmaksuista. Vakuutusmaksuja oli maksettu niin paljon kuin yhdistyksen maksuvalmiustilanne oli sallinut kuitenkin niin, että eri velkojia oli kohdeltu tasapuolisesti.
Kalpan hallituksella ei ollut ollut aktiivista tiedotusvelvollisuutta eläkevakuutusmaksujen osalta. Pelaajat olivat laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa vakuutusturvansa voimassaolosta.
Koska joukkueen pelimenestys oli ollut huono, yleisötulot ja sponsorointisopimukset vähenivät. Syksyllä 1998 pelaajapalkkioita alennettiin ja kalliita pelaajia vaihdettiin halvempiin. Toimitusjohtaja lomautti itsensä hoitaen seuran asioita palkatta. Vastaajat, jotka olivat sitoutuneet noin puolen miljoonan markan henkilökohtaisiin takauksiin pelaajien palkkojen maksamisen turvaamiseksi, eivät olleet saaneet mitään korvausta toiminnastaan Kalpan hallituksen jäsenenä tai siihen liittyvistä sitoumuksista. Yhdistyksen hallitus oli lukuisilla toimillaan pyrkinyt kohentamaan yhdistyksen taloustilannetta. Yhdistyksen talouden kehitystä oli seurattu hallituksessa hyvin tarkasti. Hallitus oli toiminut aktiivisesti, huolellisesti ja vastuuntuntoisesti talouden hoidossa. Yhdistys oli hakeutunut itse konkurssiin kesällä 1999, kun joukkue oli menettänyt sarjapaikkansa edellisenä keväänä. Mikäli Kalpa olisi hakeutunut aiemmin konkurssiin, pelaajat olisivat menettäneet huomattavat palkkatulot. Kalpan konkurssissa pelaajat eivät olleet menettäneet palkkasaataviaan lainkaan.
Mikäli katsottaisiin vastaajien olevan vahingonkorvausvastuussa, korvausvelvollisuutta oli soviteltava kantajien oman myötävaikutuksen perusteella. Taloudellisen tilanteen kehittyminen oli johtunut huonosta pelillisestä menestyksestä. Näin ollen kantajat omalla menettelyllään olivat myötävaikuttaneet väittämänsä vahingon syntymiseen.
Käräjäoikeuden tuomio 28.6.2002
Kalpan taloudellinen tilanne
Kalpan pelimenestys liigassa oli ollut heikko kaudesta 1996 - 1997 lähtien. Joukkue joutui kaikkina kolmena viimeisenä vuotenaan karsintoihin. Huono menestys vähensi sponsori- ja lipputuloja pelaajapalkkioiden noustessa. Marraskuussa 1998 toteutettiin yhdistyksen ehdotuksesta 15 prosentin pelaajapalkkioiden alennus. Ulkomaalaispelaajat poistuivat tuolloin Kalpasta. Toimitusjohtaja lomautti itsensä ja häneltä jäi saamatta 90 000 markan tulot.
Yhdistys toteutti kahdella viimeisellä sarjakaudella useita toimenpiteitä, joilla se pyrki parantamaan taloudellista asemaansa. Kalpa kuitenkin karsiutui keväällä 1999 liigasta.
Konkurssin jälkeen vuonna 1999 tehdyssä erikoistilintarkastuksessa todettiin, että yhdistys oli ollut ylivelkainen jo ensimmäisen tilikautensa päättyessä huhtikuussa 1997. Joulukuussa 1997 yhdistyksellä oli ollut verovelkaa 1,7 miljoonaa markkaa ja velkaantuminen oli jatkunut tasaisesti konkurssia kohti. Tilintarkastajat olivat tehneet huomautuksia huonon maksuvalmiuden johdosta. Erikoistilintarkastuksen mukaan jos kyseessä olisi ollut yhtiö, se olisi tullut asettaa selvitystilaan vuonna 1997. Konkurssin alkaessa velkoja oli ollut 7,6 miljoonaa markkaa enemmän kuin varoja.
Pelaajat olivat kertomansa mukaan olleet tietoisia Kalpan taloudellisesta tilanteesta lähinnä lehdistön kautta. Sopimusneuvotteluissa taloustilanteesta ei puhuttu. Yhdistyksen ehdotettua marraskuussa 1998 palkkoihin 30 prosentin alennusta pelaajat suostuivat 15 prosentin alennukseen. Eläkkeiden kertymisestä ei tuolloinkaan keskusteltu. Pelaajien kannalta oli tärkeintä, että palkka maksettiin ajallaan.
Vakuuttamisvelvollisuus ja sen täyttäminen
Urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä (537/1995) annetun asetuksen 1 §:n mukaan, jos urheilijan ja urheiluseuran tai -seurojen tai liikuntajärjestön välillä oli sovittu, että urheilija sai urheilemisesta veronalaista palkkiota kalenterivuodessa vähintään 56 640 markkaa, hänelle oli järjestettävä vakuutuksella kohtuullinen turva vanhuuden, työkyvyttömyyden, tapaturman ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Asetuksen 2 §:n mukaan vakuutusturvan oli velvollinen järjestämään 1 §:ssä tarkoitettu urheiluseura tai liikuntajärjestö. Tämä asetus oli kumottu 1.5.1998 voimaan tulleella saman nimisellä asetuksella (275/1998), jossa puolestaan oli asetettu samansisältöinen velvollisuus urheiluseuran ja liikuntajärjestön lisäksi muulle vastaavalle yhteisölle. Asetuksen 2 §:n mukaan vanhuudenturvan tuli vastata soveltuvin osin työntekijäin eläkelain (395/1961) mukaista eläketurvaa.
Kalpa oli ottanut asetuksen edellyttämät vakuutukset Vakuutusyhtiö Pohjolasta urheilijaturva-nimisenä vakuutuksena, joka oli sisältänyt tapaturmavakuutuksen, henkivakuutuksen ja eläkevakuutuksen. Pelkästään urheiluseuran ottamalla vakuutuksella urheilija ei kuitenkaan turvaa saanut, vaan eläkkeen saaminen edellytti myös vakuutusmaksun maksamista. Kalpan maksulaiminlyönnit eivät olleet olleet tilapäisiä. Laiminlyönneistä oli seurannut, että pelaajien eläke oli jäänyt olennaisesti pienemmäksi kuin asetuksessa ja sopimuksissa oli edellytetty. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että Kalpa oli laiminlyönyt asetuksen edellyttämän vakuuttamisvelvollisuutensa.
Hallituksen jäsenten tietoisuus
Todistajan kertomus osoitti, että vakuutusmaksujen osittainen maksamatta jättäminen oli ollut tietoista toimintaa ja se oli jatkunut pitkään ylivelkaisuuden koko ajan lisääntyessä, mikä oli johtanut Kalpan maksukyvyttömyystilaan. Yhdistyksen hallitus oli tiennyt, että vakuutusyhtiö Pohjola oli jakanut urheilijaturvan maksuina maksetun määrän eri vakuutustyypeille tietyllä prosenttiperiaatteella. Hallituksen jäsenet eivät olleet voineet olla tietämättömiä yleisestä periaatteesta, jonka mukaan velan suoritukset kohdistuivat vanhimpiin suorittamatta oleviin maksueriin. Vastaajien ja erään todistajan kertomukset osoittivat, että hallitus on toiminut sinänsä tarmokkaasti yhdistyksen taloustilanteen kohentamiseksi saamatta henkilökohtaista hyötyä. Yhdistyksen hallitus kuitenkin oli halunnut joukkueen jatkavan pelaamista liigassa vielä sarjakaudella 1998 - 1999, vaikka yhdistyksen taloudellinen tilanne oli ollut jo varsin heikko. Talouden korjaaminen oli laitettu sen varaan, että sarjapaikka säilytettiin ja sen avulla voitiin saada taloudellista hyötyä. Urheilussa ei ollut kyse samanlaisesta liiketoiminnan harjoittamisesta kuin muussa talouselämässä. Urheiluun kuuluvan yllätyksellisyyden vuoksi tuomioistuimen arvioitavissa ei ollut, oliko toiveikkuus liigassa pysymisestä ja talouden kohenemisesta ollut Kalpan tapauksessa realistista. Yhdistyksen hallitus oli kuitenkin ottanut velkojen voimakkaan kasvamisen riskin jatkaessaan toimintaa maksukyvyttömyystilassa.
Käräjäoikeus katsoi, että yhdistyksen hallitus oli ollut täysin tietoinen vakuutusmaksujen laiminlyönnin merkityksestä pelaajien eläkkeiden kertymättä jäämisen suhteen. Vakuutusmaksujen tietoinen laiminlyöminen yhdistyksen maksuvaikeuksien vuoksi ei ollut vastuusta vapauttava peruste. Jos lakisääteisiä tehtäviä ei kyetty hoitamaan, oli harkittava yhdistyksen hakemista konkurssiin tai pyrittävä kulujen vähentämiseen esimerkiksi sarjatasoa alentamalla.
Yhdistyslakiin perustuva vastuu
Yhdistyslain 35 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Lain 39 §:n mukaan hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa.
Yhdistyslaissa toisin kuin osakeyhtiölaissa on asetettu hallitukselle huolellisuusvelvoite. Yhtiöoikeudessa sama velvoite on olemassa yleisenä periaatteena. Yhdistyslain perusteluissa on viitattu siihen, että ehdotus vastaa muiden yhteisöjen ja säätiöiden kohdalla omaksuttua sääntelyä. Oikeuskäytännössä vallitseva käsitys on se, että pelkästään huolellisuusvelvoitteen rikkominen ei aiheuta osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:ssä tarkoitettua vastuuta ulkopuolisille (KKO 1994:61).
Yhdistyslain esitöiden mukaan (HE 64/1988 vp s. 61) säännöksessä tarkoitettuna yhdistyslain rikkomisena voidaan pitää myös sitä, että hallitus laiminlyö 35 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa hoitaa yhdistyksen asioita huolellisesti lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti. Samassa yhteydessä on todettu, että "näin ollen korvausvastuu saattaa seurata myös muun lain pakottavan säännöksen rikkomisesta, jos hallitus samalla on laiminlyönyt edellä sanotun huolellisuusvelvollisuutensa noudattamisen." Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että sanotun kannanoton vuoksi näyttää olevan lähellä, että yhdistyksen hallituksen jäsen voi yhdistyslain 39 §:n 1 momentin perusteella joutua korvaamaan huolellisuusvelvoitetta rikkoessaan urheilijalle aiheutetun vahingon siitä, ettei sosiaalivakuutus ole ollut voimassa.
Hallituksen esityksessä ilmaistu edellä siteerattu periaate johtaa yhtiön hallituksen jäsen vastuusta poikkeavaan lopputulokseen ja on ristiriitainen samassa hallituksen esityksessä ilmaistun erilaisten yhteisömuotojen yhdenmukaisen vastuun periaatteen kanssa. Hallituksen jäsenten aseman ja tosiasiallisen huolellisuusvelvoitteen tulee olla sama yhteisömuodosta riippumatta ottaen huomioon, että korvausvastuuta koskevat säännökset ovat myöskin toisiaan vastaavat.
Kanteen tarkoittamaa vahinkoa ei ollut aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Tällä perusteella ja ottaen huomioon korkeimman oikeuden ratkaisusta 1994:61 ilmenevän oikeusohjeen käräjäoikeus katsoi, etteivät vastaajat olleet Kalpan hallituksen jäseninä yhdistyslain nojalla vastuussa kantajille syntyneestä vahingosta.
Vahingonkorvauslakiin perustuva vastuu
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutti toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu. Saman lain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää, että urheilijalle vahinkoa aiheuttanut vakuutusturvan puuttuminen johtuu yhdistyksen hallituksen jäsenen tuottamukselliseksi teoksi luonnehdittavasta menettelystä. Urheilijan vakuuttamisen laiminlyöminen merkitsee asetuksella säädetyn tehtävän sivuuttamista. Tuottamuksellisuus on olemassa, jos vakuutuksen puuttuminen johtuu vastuuhenkilön huolimattomuudesta eli tehtävien laiminlyönnistä.
Vakuutusmaksujen laiminlyömistä voitiin pitää tuottamuksellisena tekona aiemmin selostetuilla perusteilla ja laiminlyönnistä oli aiheutunut kanteessa mainittu varallisuusvahinko, jonka vastaajat olivat määrällisesti myöntäneet oikeaksi. Kanteenkaan mukaan kyseessä ei ollut ollut julkisen vallan käyttäminen tai rikollinen teko. Korvausvastuu voi syntyä vain, jos katsottiin, että korvausvelvollisuudelle oli erittäin painavia syitä.
Korvausvelvollisuutta puoltavana seikkana voitiin pitää laiminlyöntien jatkumista kahden pelikauden ajan. Pelaajilla ei ollut ollut tosiasiallista mahdollisuutta selvittää heille kertyvän eläkkeen määrää. Pelkästään Kalpan huono taloudellinen tilanne ei ollut aiheuttanut heille erityistä selonottovelvollisuutta. Hallituksen huolellisuusvelvoitetta oli korostanut eläkkeen kertymisen riippuvuus maksujen maksamisesta.
Käräjäoikeus katsoi, ettei erittäin painavia syitä korvausvelvollisuudelle ollut. Vaikka työsuhteeseen perustuvia oikeuksia voitiin yleensä pitää vahinkoa kärsineen kannalta tärkeinä, eivät kantajien menetykset olleet tässä tapauksessa olleet määrällisesti kovin merkittäviä eivätkä välittömiä. Pelaajat olivat itse pitäneet tärkeimpänä seikkana, ettei palkanmaksussa ollut ollut viiveitä. Palkan osalta heille ei ollutkaan syntynyt tappiota Kalpan konkurssissa. Vaikka laiminlyönti oli jatkunut pitkään, Kalpan taloustilanne ei ollut ollut kuitenkaan sellainen, että se olisi väistämättä johtanut konkurssiin. Jokainen seura pyrki pelimenestykseen ja oli sen suhteen toiveikas. Vasta liigapaikan menettäminen oli tehnyt selväksi, että konkurssi oli väistämätön. Oli myös ymmärrettävää, ettei eläkevakuutusmaksurästeistä ollut erikseen tiedotettu pelaajille ottaen huomioon niiden vähäinen merkitys kokonaisvelkatilanteessa. Näillä perusteilla vahingonkorvauslakiin perustuva vaatimus hylättiin.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Lindgren.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.10.2003
KK myötäpuolineen valitti hovioikeuteen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Vanala, Tuula Jauhiainen ja Riitta-Liisa Hietala. Esittelijä Harri Hyvärinen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
KK:lle ja hänen myötäpuolilleen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.
AM ja myötäpuolensa vastasivat valitukseen.
Suullinen käsittely
Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn valmisteluistunnon 3.6.2005 ja suullisen käsittelyn 26.8.2005.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Ratkaistavat kysymykset
1. Asiassa on riidatonta, että jääkiekon SM-liigassa pelannut Kalpa on KK:n ja hänen myötäpuoltensa kanssa solmimiensa pelaajasopimusten nojalla ollut velvollinen ottamaan pelaajille urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämistä koskevien asetusten (537/1995 ja 275/1998) mukaisen vakuutuksen pelikausilla 1997 - 1999. Kalpa on ottanut mainitun vakuutuksen, mutta se on osaksi laiminlyönyt eläkevakuutusmaksujen suorittamisen. Kalpa on hakeutunut konkurssiin kesällä 1999, ja KK:lta myötäpuolineen on jäänyt saamatta asetuksen mukainen eläketurva maksamatta jätettyjen eläkevakuutusmaksujen osalta.
2. Kanteessa on kysymys siitä, ovatko Kalpan hallituksessa kanteessa kysymyksessä olevana aikana toimineet AM ja hänen myötäpuolensa velvolliset korvaamaan vakuutusmaksujen maksamatta jäämisestä aiheutuneen vahingon KK:lle ja hänen myötäpuolilleen. Kantajat ovat vastaajien vastuun perusteena vedonneet ensinnäkin yhdistyslain 39 §:n mukaiseen vastaajien vastuuseen yhdistyksen hallituksen jäseninä ja toiseksi näiden vahingonkorvausvastuuseen vahingonkorvauslain säännösten nojalla.
Vastuu yhdistyslain perusteella
3. Kantajat ovat olleet sopimussuhteessa Kalpaan. Yhdistyslain 39 §:ssä säädetään yhdistyksen hallituksen jäsenen velvollisuudesta korvata vahinko, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muulle. Säännöksen mukaan korvausvastuu muihin kuin yhdistykseen nähden ja siten esimerkiksi yhdistyksen sopimuskumppaniin nähden on kuitenkin rajoitettu niin, että vastuun syntyminen edellyttää vahingon aiheuttamista yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Yhteisön hallituksen jäsenen vastuuta kolmanteen nähden on vastaavalla tavalla rajoitettu osakeyhtiössä, osuuskunnassa ja säätiössä. Vastuun tällaista rajoittamista on pidetty perusteltuna siksi, että asianomainen yhteisö on toiminnan harjoittajana vastuussa toimintansa yhteydessä aiheutetuista taloudellisista vahingoista, eikä kohtuullisena ole pidetty sitä, että yhteisön hallituksen jäsenet joutuisivat henkilökohtaiseen korvausvastuuseen esimerkiksi yhteisön sopimusvelvoitteista.
4. Osakeyhtiön osalta on lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei hallituksen jäsenen asemasta ja tehtävistä seuraavan yhtiöön kohdistuvan yleisen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti vielä sellaisenaan perusta vahingonkorvausvastuuta kolmanteen nähden. Muista yhteisömuodoista poiketen yhdistyksen jäsenen yhdistykseen kohdistuvasta yleisestä huolellisuusvelvollisuudesta on säädetty yhdistyslaissa, sen 35 §:ssä. Yhdistyslain 39 §:n perusteluissa (HE 64/1988 vp s. 61) on lisäksi viitattu siihen mahdollisuuteen, että hallituksen jäsenen korvausvastuu voisi seurata myös muun lain kuin yhdistyslain vastaisesta menettelystä, jos tällainen menettely samalla merkitsee yhdistyslain 35 §:ssä säädetyn yleisen huolellisuusvelvollisuuden laiminlyöntiä. Toisaalta perusteluissa on myös todettu, ettei sääntelyn tarkoituksena ole ollut ulottaa yhdistyksessä toimivien henkilökohtaista vastuuta esimerkiksi muussa lainsäädännössä olevien sopimusoikeudellisten säännösten rikkomistapauksiin.
5. Kanteessa tarkoitettu vahinko on siis aiheutunut siitä, että Kalpa oli laiminlyönyt edellä mainittuihin asetuksiin pohjautuneet sopimusvelvoitteensa Kalpaan sopimussuhteessa oleviin pelaajiin nähden. Kannetta on perusteltu myös sillä, että vastaajat olivat yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkaneet Kalpan toimintaa myös pelikausilla 1997 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyyteen johtaneista vakavista taloudellisista vaikeuksista huolimatta, vaikka yhdistys olisi tullut hakea konkurssiin. Osakeyhtiössä tämänkaltainen hallituksen jäsenten henkilökohtainen vastuu kolmanteen nähden yhtiön sopimusrikkomuksista voi seurata osakeyhtiön oman pääoman pysyvyyden suojaksi säädetyn erityisen selvitystilasäännöstön rikkomisen perusteella. Korkein oikeus toteaa, että yhdistysoikeus ei kuitenkaan tunne vastaavaa sääntelyä ja sellaiseen liittyvää vastuuta. Asiallisia perusteita ei ole myöskään sille, että yhdistyksen hallituksen jäsen olisi yhdistykseen kohdistuvan yleisen huolellisuusvelvollisuutensa nojalla vastuussa yhdistyksen sopimusvelvoitteiden laiminlyönnistä kolmannelle aiheutuneista vahingoista ja että hallituksen jäsenen yhteisöoikeudellinen vastuu siten ulkopuoliseen nähden olisi tältä osin yhdistyksessä ankarampaa kuin muissa yhteisöissä. Tämän vuoksi vaatimukset ovat perusteettomia siltä osin kuin ne perustuvat hallituksen jäsenten yhdistyslain 39 §:n mukaiseen vastuuseen.
Vastuu muilla kantajien esittämillä perusteilla
6. Kantajat ovat lisäksi viitanneet vastaajien vastuuseen vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Sen 1 luvun 1 §:n mukaan laki on muihin vahingonkorvaussäännöksiin nähden toissijainen siten, ettei vahingonkorvauslaki koske, ellei siinä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta. Vahingonkorvauslaki ei siten koske vastuuta, joka perustuu Kalpan ja kantajien keskenään tekemiin sopimuksiin. Näin ollen myöskään ne henkilöt, joiden asiana on ollut hoitaa yhdistyksen puolesta sen sopimusvelvoitteita, eivät voi pelkästään tämän asemansa ja siinä suorittamiensa toimien tai tapahtuneiden laiminlyöntien perusteella joutua vahingonkorvauslain nojalla vastuuseen yhdistyksen sopimuskumppaneille vahingosta, joka on seurausta yksinomaan yhdistyksen vastattavien sopimusvelvoitteiden rikkomisesta.
7. Niin kuin edellä on todettu, yhdistyksen hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan ensisijaisesti yhdistyslain edellä mainittua 39 §:n säännöstä. Vastuun syntyminen kolmanteen nähden muulla kuin tuosta lainkohdasta ilmenevällä perusteella eli muutoin kuin rikkomalla yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Kysymys on tällöin tilanteista, joissa korvausvastuu johtuu yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista. Oikeuskäytännössä on osakeyhtiön osalta katsottu, että osakeyhtiölain toimielinten vahingonkorvausvastuuta koskevat säännökset eivät esimerkiksi syrjäytä toimielimeen kuuluvan henkilön velvollisuutta korvata rikollisella teolla aiheuttamansa vahinko ja että myös tahallisesti aiheutetusta vahingosta saattaisi seurata sellainen korvausvastuu (KKO 1998:115 ja 1999:27). Vastaava tulkinta on perusteltu arvioitaessa myös yhdistyksen hallituksen jäsenen yhdistyslakiin perustumatonta vastuuta kolmanteen nähden yhdistyksen toiminnassa aiheutetuista vahingoista.
8. Vastaajien ei ole edes väitetty aiheuttaneen pelaajasopimusten täyttämättä jäämisestä seurannutta vahinkoa rikollisella menettelyllä. Sen sijaan kantajat ovat väittämänsä vahingonkorvausvastuun perusteena viitanneet siihen, että yhdistys oli laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisvelvollisuutensa pitkältä ajalta ilman, että pelaajille olisi tiedotettu asiasta, ja että yhdistyksen huono taloudellinen tilanne huomioon ottaen hallituksen olisi huolellisesti toimiessaan tullut hakea yhdistys konkurssiin jo huomattavasti ennen kesää 1999.
9. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan Kalpan taloudellinen tilanne on ollut erittäin heikko koko kanteessa kysymyksessä olevana aikana. Oma pääoma oli menetetty ainakin jo vuodesta 1997 lähtien ja oman pääoman vaje on tämän jälkeenkin vuosittain koko ajan lisääntynyt toiminnan jatkuvan tappiollisuuden vuoksi. Yhdistyksen hallitus on kylläkin pyrkinyt eri tavoin tervehdyttämään Kalpan taloutta tässä kuitenkaan merkittävästi onnistumatta. Toimintaa oli jatkettu vielä kaudella 1998 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyydestä huolimatta luottaen perusteettomiksi sittemmin osoittautuneisiin toiveisiin taloudellisen tilan korjaantumisesta pelimenestyksen parantumisen myötä. Vaikka tulorahoitusta onnistuttiin viimeisellä tilikaudella lisäämään, toiminnan tulos jäi tuonakin vuonna tappiolliseksi, joskin edeltänyttä vuotta vähemmän, ja yhdistys hakeutui konkurssiin.
10. Myös pelaajat ovat olleet tietoisia Kalpan vakavista taloudellisista vaikeuksista. Tätä osoittaa muun muassa se, että pelaajat olivat marraskuussa 1998 suostuneet pelaajapalkkioidensa alentamiseen 15 prosentilla. Asiassa ei tosin ole selvitetty, että pelaajille olisi tuolloinkaan erikseen tiedotettu vakuutusmaksurästien kertymisestä, mutta esitetty selvitys ei toisaalta viittaa siihenkään, että hallituksen jäsenet olisivat näin menetellessään pyrkineet erehdyttämään kantajia jatkamaan pelaamistaan seurassa.
11. Asiassa esitetyn selvityksen valossa onkin ilmeistä, ettei hallituksessa ole nähty vakuutusmaksukysymyksellä juurikaan merkitystä arvioitaessa Kalpan edellytyksiä jatkaa toimintaansa eikä myöskään ymmärretty sen voivan vaikuttaa pelaajien halukkuuteen jatkaa pelaamistaan seurassa. Keskeistä tässä suhteessa on ollut se, että pelaajien palkat oli saatu maksetuiksi, ja tähän seurassa olikin kiinnitetty erityistä huomiota. Syynä vakuutusmaksujen osittaiseen laiminlyömiseen on ollut yhdistyksen maksukyvyttömyys. Edellä esitettyyn nähden asiassa ei ole perusteita katsoa, että vastaajat olisivat pyrkineet tahallisesti vahingoittamaan pelaajien etuja jatkamalla seuran toimintaa.
12. Edellä lausuttu huomioon ottaen vastaajien menettelyä ei voida pitää niin moitittavana, että heidän voitaisiin katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa yhdistyksen ja kantajien välisten sopimusten täyttämättä jäämisestä aiheutuneesta vahingosta pelkästään sillä perusteella, että he olivat yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkaneet Kalpan toimintaa myös pelikausilla 1997 - 1999 yhdistyksen maksukyvyttömyyteen johtaneista vakavista taloudellisista vaikeuksista huolimatta. Näin ollen vahingonkorvausvaatimukset ovat perusteettomia myös siltä osin kuin ne on perustettu kappaleissa 7 ja 8 mainittuihin seikkoihin.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Jukka Sippo.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Häyhä: Asiassa on ratkaistava Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kappaleissa 1 ja 2 ilmenevät kysymykset. Tämän jälkeen lausun seuraavan.
Yhdistyslain 39 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muulle. Säännöksen mukainen korvausvastuu ulkopuolista kohtaan on kuitenkin rajoitettua siten, että vastuun syntyminen edellyttää vahingon aiheutumista yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla.
Yhdistyslain säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä on 39 §:n osalta todettu, että yhdistyslain rikkomisena voidaan pitää myös sitä, että hallitus laiminlyö yhdistyslain 35 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti (ks. HE 64/1988 vp s. 61). Hallituksen esityksen perustelutekstin mukaan "näin ollen korvausvastuu saattaa seurata myös muun lain pakottavan säännöksen rikkomisesta, jos hallitus samalla on laiminlyönyt edellä sanotun huolellisuusvelvoitteensa noudattamisen".
Kanteessa tarkoitettu vahinko on aiheutunut siitä, että Kalpa on laiminlyönyt kappaleessa 1 mainituista asetuksista johtuvat velvoitteensa. Katson, että tällaisten velvoitteiden rikkominen on sellaista "muun lain pakottavan säännöksen" rikkomista, jota edellä siteeratussa hallituksen esityksen perustelulausumassa voidaan ymmärtää tarkoitetun. Kalpan hallituksen jäsenten tehtävänä olisi ollut valvoa, että nämä Kalpan velvoitteet tulevat suoritetuiksi.
Kalpaa ei voida toiminnan luonteen ja harjoittamansa liiketoiminnan laajuuden vuoksi pitää tyypillisesti aatteellisiin tavoitteisiin keskittyneenä yhdistyksenä. Kalpan taloudellinen tilanne on ollut perustelujen kappaleessa 9 kuvatuin tavoin erittäin heikko kanteessa tarkoitettuna aikana. Katson, että mainituissa oloissa yhdistyksen hallituksen jäsenillä on erityinen velvollisuus huolehtia siitä, että pakottavaan sääntelyyn perustuvat, yhdistykseen sopimussuhteessa olevien urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusmaksut tulevat suoritetuiksi. Laiminlyömällä sanotun velvoitteen ja jatkamalla näissä oloissa yhdistyksen liiketoimintaa yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat rikkoneet yhdistyslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitettua huolellisuusvelvoitettaan.
Kun korvausvastuu on näin ollen perustettavissa pakottavan sääntelyn ja yhdistyslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetun huolellisuusvelvoitteen rikkomiseen, katson, että kanteen mukaisella korvausvaatimuksella on yhdistyslain 39 §:n mukainen peruste. Tämän vuoksi kumoan hovioikeuden tuomion ja hyväksyn kanteen. Velvoitan vastaajat suorittamaan kantajille vahingonkorvausta kanteessa vaaditun mukaisesti.
Oikeusneuvos Tulokas: Kantajien yhdistyksen velkojina kärsimä vahinko on aiheutunut siitä, että yhdistyksen verraten laajaa liiketoimintaa oli vuosikausia jatkettu, vaikka yhdistys oli jo vuonna 1997 selvästi ylivelkainen ja velkaantuminen oli tasaisesti lisääntynyt vuonna 1999 alkaneeseen konkurssiin saakka. Konkurssin alkaessa velkoja oli 7,6 miljoonaa markkaa enemmän kuin varoja. Ottaen huomioon tilintarkastajien vuosittaiset huomautukset hallituksen on täytynyt olla häviötilasta selvillä.
Yhdistyslain 35 §:n mukaan yhdistyksen hallituksen tulee hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan. Tahallisesti tai tuottamuksellisesti yhdistykselle aiheutettu vahinko on 39 §:n mukaan korvattava. Sama koskee "tätä lakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla" yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa.
Asiassa on kysymys siitä, ovatko hallituksen jäsenet hoitaneet tehtävänsä yhdistyslain 35 §:n edellyttämällä huolellisuudella jatkaessaan vastuukyvyttömän ja häviötilaan joutuneen yhdistyksen toimintaa ja aiheuttaen siten velkojille tappioita. Ottaen huomioon konkurssin jälkeen tehdyssä erityistilintarkastuksessa todetun, pidän näytettynä, että hallitus on olennaisella tavalla rikkonut siltä edellytettävän huolellisuusvelvoitteen.
Seuraavaksi on kysyttävä, onko tuo huolimattomuus ilmennyt lain, sääntöjen tai yhdistyksen päätösten vastaisena menettelynä. Viittauksella lakiin ei tässä yhteydessä tarkoiteta vain yhdistyslakia, vaan sen on tulkittava tarkoittavan oikeusjärjestystä kokonaisuudessaan käskyineen ja kieltoineen riippumatta siitä, ilmenivätkö ne kirjoitetusta laista vai sitä täydentävistä oikeusperiaatteista.
Lainvastaisena huolimattomuutena pidän oikeusneuvos Häyhän tavoin sitä, ettei hallitus ole valvonut kantajille otettujen pakollisten vakuutusten maksattamista. Mutta yhdistyslain 35 §:n tunnusmerkistö täyttyy käsitykseni mukaan myös sillä, että liiketoimintaa on yhdistyksen vastuukyvyttömyydestä huolimatta pitkään jatkettu velkojien kustannuksella.
Yhdistyksen osalta ei ole säädetty samanlaisesta selvitystilamenettelystä kuin osakeyhtiön osalta, vaikka tarve olisi ilmeinen siihen nähden, ettei liiketoimintaa harjoittavalta yhdistykseltä vaadita edes vähimmäispääomaa. Lakia säädettäessä ei ole pidetty silmällä yhdistyksen liiketoimintaa.
Selvitystilasäännösten puute ei kuitenkaan merkitse sitä, että liiketoiminnan jatkaminen olisi hyväksyttävää ja laillista senkin jälkeen, kun toimintaedellytykset ovat lakanneet. Liiketoiminnan harjoittajalla on organisaatiomuodosta riippumatta yleinen velvollisuus lopettaa toiminta siinä vaiheessa, kun jatkamisen edellytykset on menetetty ja siitä aiheutuisi vain vahinkoa velkojille. Yhdistys ei muodosta tässä suhteessa poikkeusta. Viime kädessä tavaroiden ja palveluiden tilaaminen ja sitoumuksiin meneminen vastuukyvyttömänä täyttää petoksen tai velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön.
Päädyn samaan lopputulokseen kuin oikeusneuvos Häyhä.