Vesipiippua Shirazissa

Reissu mystiseen Iraniin lähti tuttuun tapaan Helsinki-Vantaalta. Viime aikojen reissuista poiketen tällä kertaa mukaan lähti seikkailija Janne, joka jo odottelikin minua lentokentällä Tiina vaimonsa kanssa. Tiina ei kuitenkaan otettu mukaan, vaan suuntasimme kohti lähtöselvitystä ja Turkis Airlinesin lentoa Istanbulin kautta Iranin Shiraziin. Lennot menivät varsin sutjakkaasti ja vajaan neljän tunnin odottelusta Istanbulin kentälläkin selvittiin.

Majapaikat olivat reissuun lähtiessä vielä hieman hakusessa. Janne oli lähestynyt meilitse ja Facebookin kautta erästä hostellia, joka ei ensin millään vastannut tiedusteluihimme, mutta lopulta tyytyivät vastaamaan vain ”no worries” :) Minä puolestani olin pyrkinyt löytämään Couchsurfing.comista paikallisia asukkaita, joiden nurkkiin voisimme mennä yöksi ja pari ehdokasta Esfahanista olikin vastannut meille, että tervetuloa vain, soittakaa kun olette perillä niin katsotaan olenko kotona. Eli aika no worries –henkistä asioiden hoitoa selvästi!

Reissu mystiseen Iraniin lähti tuttuun tapaan Helsinki-Vantaalta. Viime aikojen reissuista poiketen tällä kertaa mukaan lähti seikkailija Janne, joka jo odottelikin minua lentokentällä Tiina vaimonsa kanssa. Tiina ei kuitenkaan otettu mukaan, vaan suuntasimme kohti lähtöselvitystä ja Turkis Airlinesin lentoa Istanbulin kautta Iranin Shiraziin. Lennot menivät varsin sutjakkaasti ja vajaan neljän tunnin odottelusta Istanbulin kentälläkin selvittiin.

Majapaikat olivat reissuun lähtiessä vielä hieman hakusessa. Janne oli lähestynyt meilitse ja Facebookin kautta erästä hostellia, joka ei ensin millään vastannut tiedusteluihimme, mutta lopulta tyytyivät vastaamaan vain ”no worries” :) Minä puolestani olin pyrkinyt löytämään Couchsurfing.comista paikallisia asukkaita, joiden nurkkiin voisimme mennä yöksi ja pari ehdokasta Esfahanista olikin vastannut meille, että tervetuloa vain, soittakaa kun olette perillä niin katsotaan olenko kotona. Eli aika no worries –henkistä asioiden hoitoa selvästi!

Vanhempani kävivät Iranissa vuosituhannen vaihteessa ja tutustuivat siellä paikalliseen tyttöön, jonka kanssa ovat sittemmin olleet yhteydessä sähköpostitse ja Facebookin kautta. Olin meilannut mahdollisesta majapaikasta hänen kanssaan, mutta viestinvaihto sujui hieman hitaasti. Ja koska Iranissa vietetään pitkää uuden vuoden lomaa, hän oli perheineen n. 70 kilometrin päässä Shirazista. Juuri ennen Suomesta lähtöä sain kuitenkin tekstiviestin, jossa minulle kerrottiin, että hänen ystävänsä tulisi hakemaan meidät lentokentältä ja veisi meidät Shirazissa sijaitsevaan asuntoon, jossa saisimme viettää pari yötä omin nokkinemme. Sehän kelpasi!

Yöllä Shiraz oli aivan autio ja hiljainen.

..vain roskakuski rikkoi hiljaisuuden

Majoituimme tuntemattoman tyypin kämppään kahdestaan. Saimme avaimet ja nukuimme sohvalla & lattialla muutaman tunnin ennen kaupungille lähtöä.

Perinteinen wc

Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että saavuimme Shiraziin yöllä kolmen jälkeen ja tuntui hieman nololta, että joku joutuisi hakemaan meitä siihen aikaan yöstä. Ilmeisesti tekstiviestiliikenne toimi vain toiseen suuntaan, sillä en saanut viesteihini vastauksia.

Saavuimme Shiraziin yöllä. Lämpötila oli kymmenen asteen tuntumassa kun astelimme ulos koneesta. Passijonossa vierähti taas tovi, vaikka olimmekin jonon kärkipäässä. Hieman huoletti, että löytäisikö kenttävirkailijat Tom of Finland –aiheiset tuliaisemme huolellisesta pakkaamisesta huolimatta.

Saimme rinkat nopeasti mukaamme ja tulimme tuloaulaan. Pohdimme olikohan F saanut viestiämme lennosta ja tarkasta saapumisajastamme. Olimme melkoisen varmoja, ettei meitä oltu vastassa. Kun ketään ei näkynyt rahanvaihto-operaationkaan jälkeen, päätimme napata taksin Shirazin keskustaan. Tiesimme, että taxin hinta olisi noin $5 luokkaa (tosin tieto jo hieman vanhaa), joten kävimme tiukan tinkimisen taxikuskikoplan kanssa. Lopulta saimme sovittua yötaksaksi 200 000 rialia, eli n. 6 euroa.

Kuski jätti meidät johonkin. Kaupunki oli lähes autio ja vain muutama auto ajeli siellä täällä. Oli aivan hiljaista. Kävelimme pitkin katuja, kun puhelimeni soi. Ystävämme oli nyt lentokentällä ja kyseli missä olimme. Puhelu katkesi, mutta lähetin tekstiviestin perään. Olisimme Aryon hotellin edustalla. Kävin vielä soittamassa hotellin respasta ja sain vahvistuksen, että meitä oltiin pian tulossa hakemaan.

Lopulta valkoinen Peugeot ajoi hotellin eteen musiikin pauhatessa. Tervehdimme ja hyppäsimme kyytiin. Naisella oli vauhti veressä ja kytkintä säästelemättä ajoimme läpi hiljaisen kaupungin välillä punaisista valoista välittämättä. Tiukka U-käännös sai kuskinkin nauramaan ja pahoittelemaan. Tavarat lentelivät kojelaudalta lattialle.

Lopulta saavuimme hieman kaupungin ulkopuolelle varsin hienon talon eteen. Tämä oli selkeästi hieman parempaa aluetta. Menimme sisään asuntoon ja saimme avaimet. Asunto oli tyhjä ja sisustukseltaan hyvin askeettinen. Olohuoneessa oli sohvaryhmä ja telkkari, kahdessa ”makuuhuoneessa” oli paksut matot, mutta ei sänkyjä ja vessa oli perinteinen ”lattiavessa” ilman pönttöä. Kello oli noin kuusi aamulla eikä unta ollut viimeisen 24 tunnin aikana kuin muutama hassu tunti, joten päätimme pujahtaa makuupusseihimme ja vetää muutaman tunnin unet ennen kaupungille lähtöä.

Asunnon pari huonetta olivat tyhjiä lukuun ottamatta paksuja mattoja.

Heräsimme yhdeksältä ja asunnossa oli melkoisen viileää. Jätimme rinkat kämpälle ja lähdimme kävelemään keskustaa kohti. Meillä ei oikeastaan ollut juuri tietoa mihin suuntaan mennä ja matkaakin oli varmasti 5-8 kilometriä, joten kyselimme paikallisesta pikkupuodista taksia. Samaan aikaan puodissa ollut paikallinen insinööri lupasi heittää meidät maksutta vanhan kaupungin keskustaan ja tämän sopi meille erinomaisesti. Kaveri puhui varsin hyvää englantia ja ehdimme hieman vaihtamaan kuulumisia, ennen kuin saavuimme Arg-e Karimkhan linnoitukselle. Ostimme kolmen euron hintaiset liput ja tutustuimme sen muurien sisäpuolelle. Linnoitus, joka aikaisemmin toimi myös vankilana, ei ollut erityisen hätkähdyttävä, mutta ihan mukava paikka kuitenkin.

Paikallinen insinööri tarjosi meille kyydin keskustaan.

Arg-e Karimkhan linnoitus

Tämä autokyyti oli hyvä esimerkki iranilaisten silmiinpistävästä ystävällisyydestä, johon törmäisimme päivän aikana vielä useaan kertaan. Ihmiset tulevat jatkuvasti kyselemään mistä olemme kotoisin ja muuten vain juttelemaan ja kättelemään. Vaikka tähän toki törmää muuallakin maailmassa, niin täällä se tuntuu vieläkin luonnollisemmalta eikä tapaan tunnu liittyvän mitään taka-ajatuksia esim. tuotteiden kaupittelusta.

Saavuimme Vakil basaarille, joka on yksi Shirazin monesta basaarista ja niistä ehkä se suurin ja paras. Katetuilla käytävillä oli tuotteita laidasta laitaan, mutta myyjät eivät olleet lainkaan aggressiivisia vaan saimme kierrellä rauhassa. Tunnelma oli siinä mielessä erilainen kuin vaikkapa Turkissa, mutta toisaalta – ehkä tiukka kaupittelukulttuuri sopii juuri basaareihin. Janne osti kalsarit, minä pyyhkeen ja auringonkukan siemeniä.

Vakil Basaarin vilinää

Basaarilta lähdettymme löysimme ensimmäisen vesipiippubaarin. Kokeneen vesipiippumies-Jannen arvio paikasta oli kuitenkin tylyhkö. Tunnelma ja paikka oli sinänsä hyvä, mutta vesipiiput melko leluja. Myös yleisin maku, eli omena, oli jostain syystä loppunut ja tyydyimme limon-makuun. Pöyhyttelimme hetken ja naputtelin hieman blogia.

Janne vesipiipun kanssa.

Söimme todella maukkaan lounaan.

Tuntui mukavalta ottaa kengät pois jalasta ja lepuuttaa jalkoja pitkän kävelyn jälkeen. Joimme myös pienet kupilliset turkkilaista kahvia ja teetä.

Jatkoimme kaupunkiin tutustumista kävelemällä ympäri ämpäri. Pieniä putiikkeja oli siellä täällä ja ostimme paikan päällä tehtyä leipää, joka oli hyvin paljon naan-leivän kaltaista. Jos ymmärsin oikein, siinä oli käytetty myös maissia ja kaveri taputteli leipätaikinoita uuniin ripeällä tahdilla.

Tämä taisi olla ainoa moskeija johon törmäsimme tänään. Outo juttu!

Altaan ja kalojen pesun aika. Kultakalat noukittiin altaasta talteen.

Olimme nyt tutustuneet Shirazin vanhaan kaupunkiin ja lähdimme etsimään uuden kaupungin puolta. Koska olimme kuitenkin melkoisen eksyksissä, otimme lennosta taksin ja yritimme sönköttää kuskille, että haluamme kaupungin keskustaan. Papparainen ei kuitenkaan ymmärtänyt, joten ainoa paikka jonka keksimme oli paikka josta kiertelyn aloitimme, eli Arg-e Karimkhan. Siitä löysimme kuitenkin nopeasti tiemme uuden kaupungin puolelle ja lähdimme metsästämään uutta vesipiippupaikkaa. Muutaman kyselyn ja ihmettelyn jälkeen nousimme erään rakennuksen ylimpään kerrokseen, josta musiikin jumputus jo kantautuikin korviimme. Otimme omena ja minttu piiput ja tölkilliset Pepsiä. Nyt välineet olivat jo astetta paremmat, mutta Janne ei silti ollut vielä tyytyväinen. Hän puuhasteli piipun päällä olevien hiilien kanssa ja puhalsi niihin eloa. Hintaa piipulle tuli 100 000 rialia, eli kolmisen euroa.

Ravintolan kaveri kirjoittaa Jannelle ohjeita vesipiippupaikan löytämiseen.

Viereisen pöydän tytöt olivat kovin kiinnostuneita puuhistamme ja vaihdoimmekin pari sanaa heidän kanssaan vajavaisesta kielitaidosta huolimatta. Tytöt halusivat kuvaan kanssamme ja lopulta kommunikoimme vielä hieman kirjoittamalla tietokoneen ruudulle yksinkertaisia englanninkielisiä lauseita. Lopulta tytöt lähtivät ja me tilasimme vielä kanaa iltaruuaksi.

Viereisen loossin tytöt tulivat juttelemaan, vaikka englanti ei oikein tahtonut sujua.

Sulttaani Janne vaimoineen.

Koko päivän ajan tekstailimme tasaisesti shirazilaiselle ystävällemme, joka kyseli myös kuulumisiamme ja kehotti meitä olemaan heti yhteydessä jos meillä olisi jotain kysyttävää. Pohdimme Jannen kanssa tulevaa matkareittiämme ja päätimme lähteä Persepolikseen jo huomenna ja luultavasti jatkaa sen jälkeen yöbussilla kohti Esfahania. Bussimatka Esfahaniin vie 7-8 tuntia ja ajattelimme sen taittuvan parhaiten yöllä. Ystävämme selvitteli aikatauluja ja totesi myös junan olleen jo täysi uuden vuoden sesongin vuoksi, mutta sai hankittua meille bussiliput klo 23:00 bussiin.

Pelottavampaa kuin oikeasti oli. Normaaleja mallinukkeja :)

Tässä valmistuu jonkinlaista naan-leivän tyyppistä leipää, jota ostin evääksi.

Hirvittävän makuista juomaa joka ei mennyt alas. Janne joi tuskaillen.

Jälleen osoitus ystävällisyydestä. Tämän perheen mies alkoi juttelemaan ja suositteli meille paikkoja joissa käydä.

Fernando Alonson veli oikealla.

Tällä taksilla tulimme takaisin vanhaan kaupunkiin.

Huomioita Iranista ja Shirazista:
- kuten ennen reissua jo monesta paikasta kuulimmekin, ovat ihmiset täällä pääosin hyvin ystävällisiä. Monet tulevat kyselemään mistä olemme kotoisin, kättelemään ja osa kertoisi pitkiä pätkiä Iranista ja Shirazista. Iloisen oloista porukkaa kaiken kaikkiaan.

- en tiedä liittyykö se tähän uuteen vuoteen, mutta liikenne on melko maltillista, vaikka toisinaan toki liikenne täälläkin on melko kaoottista. Liikenteessä on paljon Peugeoteja ja Iranin itse valmistamia Saipa-merkkisiä autoja.

- moskeijoita ei olla yllättäen nähty käytännössä lainkaan. Yhdessä vuonna 1773 rakennetussa kävimme, mutta sekin oli nyt remontissa. Rukouskutsujakaan ei olla juuri kuultu.

- tunnelma katukuvassa on hieman vapaampi ja länsimaalaisempi kuin olisin ehkä odottanut. Toki mustiin kaapuihin pukeutuneita naisia on paljon, mutta silti mielikuva Iranista on vanhoillisempi ja tiukempi. Miehet ovat pukeutuneet enemmän länsimaalaisittain kuin vaikkapa Dubaissa. Illalla kun olimme syömässä ja vesipiipulla, viereisen loossin tytöt tulivat viereen – vaikka samalla ehkä hieman ympärilleen vilkuilivatkin.

- Yhdellä eurolla saa noin 35 000 rialia, eli pienetkin ostokset maksetaan isoilla seteillä, joka tuntuu aina pahalta :)