Ensimmäinen viikko

24.7.

Pentujen kasvu ja kehitys on ollut todella huimaa ensimmäisten päivien aikana! Taika on heti synnytyksen jälkeen syönyt todella hyvin, joten maitoa riittää näille viidelle ilmeisesti hiukan liiankin kanssa. Kaikkien pentujen painot nousivat heti ensimmäisestä elinvuorokaudesta alkaen, ja ennätyksen tähän mennessä on tehnyt Punainen tyttö, joka hotkaisi sapuskaa siihen malliin että eilisessä punnituksessa sille oli tullut vuorokaudessa yli 120g painonnousu! Enpä ole ennen tällaista nähnyt!

Jos pennut ovat voineet hyvin, oli Taikan kanssa hiukan huolta pari päivää synnytyksen jälkeen. Ilmeisesti synnytyksen alun yhteydessä olleet ongelmat aiheuttivat Taikalle kipuilua ja tulehduksen alkua, ja on myös mahdollista että yksi istukka jäi tulematta pentujen mukana. Joka tapauksessa sunnuntain ja maanantain välisen yön Taika oli todella levoton ja selvästi kipuileva, lämpökin oli hiukan turhan korkea. Se kyllä imetti pentuja mutta ei jaksanut keskittyä niiden hoitamiseen niinkuin olisi pitänyt, ja yön tunteina päädyin lopulta antamaan Taikalle kipulääkettä ja aloittamaan antibioottikuurin.

Se olikin aivan oikea ratkaisu, koska jo aamulla Taika rauhoittui ja pikkuhiljaa kiivas läähätys loppui ja se sai oikeastaan ensimmäisen kerran pentujen synnyttyä nukuttua kunnolla ja rentona.

Samalla se alkoi päiviän mittaan reagoida pentujen vinkumisiin aivan eri tavalla ja nuolla ja hoitaa niitä kuten kunnon äidin kuuluukin. Myös maitoa alkoi tulla entistä enemmän.

Sen jälkeen Taikasta onkin kehkeytynyt aivan erinomainen äiti! Se on rauhallinen ja täysin kotonaan (vaikka ei nyt kotonaan olekaan), imettää kärsivällisesti ja nukkuu pentujen kanssa, mutta välillä tulee jo pentulaatikon ulkopuolellekin lepäilemään.

Elsa joutuu nyt ihmettelemään pentujen ääniä portin takaa. Aluksi se oli todella ihmeissään ja jopa stressasi vinkumisia selvästi huolestuneena, mutta nyt sekin on tottunut tähän uuteen järjestykseen ja erilaisiin ääniin. Taikasta se tykkää kovasti ja nyt kun Taika malttaa viettää aikaa jo hetkittäin pois pentuhuoneesta, on Elsa puolestaan hoitamassa (eli nuolemassa) Taikaa heti kun tilaisuus tulee. Tänään tehtiin jo 10 minuutin lenkkikin porukalla molempien koirien kanssa.

Tänään yritettiin myös ottaa jonkinlaiset "potretit" 5 päivän ikäisistä pennuista, aika hassuja niistä kyllä tuli! Mutta tässä he ovat.

26.7.

Ensimmäinen elinviikko pienillä D-pennuilla alkaa olla täynnä! ❤️Pentujen päivät ovat kuluneet syödessä ja nukkuessa, oikeastaan hyvin samalla tavalla kuin äiti Taikan. Painot ovat tuplaantuneet viikossa ja kasvattaja on päässyt pentujen hoidossa todella helpolla!

3 päivän ikäisenä aloitettua Bio Sensor-ohjelmaa on tehty päivittäin ja kynnet leikattu kertaalleen, muuten minun hommani on ollut lähinnä pentulaatikon alustan vaihtoa. Taika huolehtii pesän puhtaudesta ja muusta pentujen hoidosta.

Sen verran on pentujen kasvu ollut reipasta että alun hiuslenksupannat piti vaihtaa jo 5 päivän iässä kunnon pentupantoihin. Pikkuiset alkoivatkin heti näyttää "koirilta" kun saivat pannat kaulaan.

Vaikka meillä ihmisillä alkoi viikon loppua kohden olla hommaa yllin kyllin Nuutin rippijuhlavalmistelujen takia, ei Taika paljoa stressannut vaan nautiskeli äitiydestä täysin rinnoin viikon ikäisten vauvojensa kanssa.