Viisitoista vuotta Syysmarkkinat -esikoisromaanini ilmestymisestä

Keskiviikko 7.10.2020 klo 14.36


15_vuotta_pikkunetti.jpg

Muistinpa juuri, että tässä vietetäänkin merkkipäiviä. Keväällä 2005 kävelin Otavan Uudenmaankadun kivilinnakkeeseen tietämättä mitään maailman pahuudesta, ja näihin aikoihin saman vuoden syksyllä tuli Syysmarkkinat-romaani sovitusti ulos. Lupaava ja selkeä metsäammattilaisen urani vaihtui moniongelmaisuuteen.

Voin olla kiitollinen siitä, mitä kirjaimet ja kaunis suomen kieli ovat minulle antaneet. Tähän mennessä olen julkaissut 13 omaa kaunokirjallista teosta ja kahdeksan tietokirjaa. Proosatöissä aiheet ovat - luonnollisesti - olleet sellaisia, jotka ovat itseäni askarruttaneet niin paljon, että niitä on pitänyt käsitellä fiktiivisen tarinan muodossa. Tietokirjoissa osa aiheista on lähtenyt omasta mielenkiinnosta, osa on ollut minulle tarjottuja hienoja tilaustöitä.

Parikin kertaa olen saanut vierailla Ranskassa eri kirjallisuustapahtumissa, puhumassa sinne käännetyistä romaaneistani. Matkan varrelle on osunut monia hyviä tapaamisia kirjoittamista ja kirjoja työkseen tai harrastuksekseen rakastavien ihmisten kanssa. Kiitos kaikista niistä kohtaamisista!

Mikä parasta, edelleen tuntuu että sammioni pohjalla on kauhottavaa tuleville vuosille. Ruutupaperivihkoissa on kirjattuina paljon aiheita, joita pitäisi käsitellä. Suomen kirjoitettu kieli käy aina vain rakkaammaksi, kun sitä työkseen yrittää palastella eri asentoihin. Koskaan siitä eivät tarinoihin tarvittavat sanat tunnu loppuvan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Avainsanat: Syysmarkkinat, kirjailijan työ, kirjailijuus, Martti Linna


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini