Talvisotaa ja koronaa: kolme erilaista uhkaa

Perjantai 13.3.2020 klo 10.15


Bunkkerirauha_pikkunetti.jpg


Ymmärtääkseni ihmistä ja yhteiskuntaa koskevat uhkakuvat jakautuvat kolmeen eri luokkaan. Ne ovat henkeen, terveyteen ja aineelliseen omaisuuteen kohdistuvat uhat.

Eilen torstaina Kiinasta liikkeelle lähteneen korona-viruksen aiheuttamat uhat viimeistään konkretisoituivat jokaiselle kansalaiselle. Valtiovalta katsoi olevansa pakotettu säätämään kansalaistensa jokapäiväiseen elämään kohdistuvia määräyksiä ja suosituksia ikävän viruksen taltuttamiseksi.

Tänään perjantaina muistelemme tasan 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa. Tuota sotaa, jossa lähes 25 000 suomalaista menetti henkensä. Vastapuolella ihmishenkien menetykset olivat moninkertaiset.

Sekä talvisota että koronan uhka koskivat ja koskevat niin henkeä, terveyttä kuin omaisuuttakin. Täysimittaisessa sodassa ja virusperäisessä tartuntataudissa puhutaan kuitenkin aivan eri mittaluokan uhista. Ainakin mielestäni. Nykyaikainen, vauraaksi kehittynyt yhteiskunta kyllä kestää yhden koronan.

Kiitos siitä kehityksestä niille, jotka silloin 80 vuotta sitten kestivät niin siellä jossakin kuin kotiseudulla.

Avainsanat: korona, talvisota, talvisota 80 vuotta, uhkat, uhkakuvat, yhteiskunta, Martti Linna


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini