E e s t i n a j o k o i r a

Lempeen "Multakurkut"

s. 4.7.2017

Ukonharjun Santtu x Selamiin Alma

Yhdistelmä KoiraNetissä



Selamiin Alma

s. 12.3.2012

Alma KoiraNetissä





Ukonharjun Santtu

s. 13.05.2013

Santtu KoiraNetissä


Sekä Alman että Santun takaa löytyy hyviä ajureita; Alman emä FI MVA Ojan Lola ajoi itsensä

rodunmestariksi (91,38 pist.) ja ansaitsi itselleen tittelin Ajomestari 2014.

Alman emänemä Alla on kolmen maan MVA ja isän emä FI MVA FI KVA V-04 Jahisarv Lexelli on

eestinajokoirien ensimmäinen kaksoisvalio Suomessa.

Santtu on sinnikäs työskentelijä metsään päästessään, se löytää ajettavan tehokkaasti ja

yleensä nopeasti sekä ajaa sujuvasti. Ensimmäisenä metsästyskautena, jolloin koira oli alle

yksi vuotias, Santulle ammuttiin 18 jänistä. Viime kausina runsas susikanta on haitannut heillä

päin harrastusta mutta vähäisellä treenilläkin ajot sujuvat ja saalista tulee.

Lempeen kennelin toinen eestiläispentue nimettiin Jaakko Tepon lauluissa esiintyvien henkilöitten mukaisesti.

Ikää 11vrk. Vasemmalla ylhäällä narttupennut, oikealla alhaalla urokset.

15.8.2017 Kuva Annukka Päätalo

Poika 1 - Lempeen Veikko
10.10.2017

KoiraNetissä

om. Pekka Hartikainen ja Miia Hautamäki,

Varpaisjärvi

Veikko lähti luotamme aivan liian varhain <3


15.8.2017 Kuva Annukka Päätalo


Poika 2 - Lempeen Visa

syksy 2022

KoiraNetissä

om. Petri Kyllönen, Kuhmo

Visa menehtyi metsästystilanteessa auton alle juostuaan.

17.11.2018 Visan ensimmäinen jänis

18.11.2018

16.9.2018

1.9.2019

25.10.2019

26.12.2019

27.8.2017 Kuva: Annukka Päätalo


Poika 3 - Lempeen Topi

KoiraNetissä

om. Mikko ja Emilia Lohjala, Varkaus

Näyttelyt: 1 x H

11.9.2017

27.6.2019 Kuva: Emilia Lohjala

8.3.2019

26.8.2017 Lempeen Jaska 7,5 viikkoisena

Poika 4 - Lempeen Jaska "Urkki"

KoiraNetissä

om. Pasi Lötjönen, Parikkala


4.1.2018 Kuva: Pasi Lötjönen

24.3.2018 Kuva: Pasi Lötjönen

Kesällä 2018

20.12.2018 Kuva: Pasi Lötjönen

15.8.2017 Kuva Annukka Päätalo


Poika 5 - Lempeen Onni

KoiraNetissä

om. Mäkinen Ottilia, Saarijärvi


27.8.2017 Lempeen Pamela 7,5 viikkoisena

Tyttö 1 - Lempeen Pamela

KoiraNetissä

Näyttelyt: 2xSERT, 1xROP RYP-3

om. Juha Pieksämäki



27.8.2017 Kuva: Annukka Päätalo

28.10.2018

10.9.2019 Riitu-siskon kaadolla tutustumassa Kuva: Anne Kokkinen


Tyttö 2 - Lempeen Tyyne

Kyynärät 0/0

Lonkat A/A

KoiraNetissä

om. Hannu ja Carita Marttila, Sillanpää


Tyyne on Lempeen Muumilaaksolaiset-pentueen emä. Pentue syntyi sekä hoidettiin Hannun ja Caritan toimesta heillä kotona Vetelissä, vain Lempeen kennelnimeä on lainattu pentueelle.

14.3.2018

2.4.2020 2v9kk