Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti julki: Oikeudenmukaisuutta suomalaisille

Tiistai 13.11.2018


Lehdistötiedote 13.11.2018

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti vuodelle 2019 on julkaistu. Vaihtoehdon keskeisiä linjauksia ovat valtion velkaantumisen lopettaminen ja talouskasvun edistäminen, kansallisomaisuuden suojeleminen ja säilyttäminen jälkipolville sekä julkisen rahanjaon oikeudenmukaistaminen.

- Tällainen teko on muun muassa se, että Suomesta tehtäisiin vähiten houkutteleva pohjoismaa haittamaahanmuutolle. Panostaisimme turvallisuuteen, keventäisimme verotusta ja tekisimme asumisesta halvempaa, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.

Suurimmat säästöt perussuomalaiset ottaisivat muun muassa haittamaahanmuuton kuluista, haitallisista yritystuista sekä kehitysavusta, jossa perussuomalaiset siirtyisivät vapaaehtoiseen ruohonjuuritason malliin, joka lisää läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta.

Perussuomalaiset eivät kiristäisi lainkaan verotusta, vaan keventäisivät ansiotuloveroa, eläkkeiden verotusta, polttoaineveroa, energiaveroa, perintöverotusta sekä Yle-veroa. Lisäksi perussuomalaisten vaihtoehdosta löytyy eläkkeiden taitetun indeksin poisto pienituloisilta.

- Veronkevennyksistä huolimatta otamme 170 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus, kun säästämme oikeudenmukaisista kohteista – emme siis suomalaisilta duunareilta, yrittäjiltä, perheiltä tai esimerkiksi eläkeläisiltä, Meri huomauttaa.

Vaihtoehtobudjetti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini