Kansalaisaloite äitiyslaista

Torstai 22.2.2018 - Leena Meri


Tänään kansalaisaloite oli eduskunnan käsittelyssä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta. Eduskunta äänesti asian viemisestä vielä perustuslakivaliokuntaan, jotta aloitteen perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimusten mukaisuus olisi tullut tarkastetuksi. Äänestin, että asia olisi tullut perustuslakivaliokunnan tarkistettavaksi. Olisin perustuslakivaliokunnan jäsenenä halunnut, että asia käsitellään huolella. Itse laista tai kansalaisaloitteen hyväksymisestä ei äänestetty tänään.

Koska laissa on monta ongelmakohtaa, jotka on valmistelussa sivuutettu, näyttää siltä, että äänestän lakia vastaan lopullisessa äänestyksessä. Esimerkkinä ongelmakohdasta on vastahakoisen toisen äidin määrääminen lapsen vanhemmaksi vastoin hänen tahtoaan tilanteessa, jossa äiti on peruuttanut tunnustamisen, on erittäin ongelmallinen sekä lapsen että vastahakoisen äidin kannalta ja erityisesti jos äitiehdokas on alaikäinen.

On outoa, että jopa alaikäinen, joka ei ole biologinen vanhempi, voi lain mukaan tulla vahvistetuksi äidiksi.

Lisäksi toisen äidin vahvistaminen estää lapsen biologisen isän vahvistamisen, vaikka kaikki osapuolet myöhemmin olisivat asiasta samaa mieltä.

Mm. Näiden syiden vuoksi olisi asia tullut viedä perustuslakivaliokuntaan tarkastettavaksi. Ihmettelen ettei sitä voitu tehdä.

Pelättiinkö, että perustuslakivaliokunnan kanta ei olisi ollut mieluinen?

https://www.suomenuutiset.fi/meri-immonen-aitiyslain-kasittelysta-pelattiinko-etta-perustuslakivaliokunnan-lausunto-mieluinen/


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini