VEPE rotumestarit 2023

JUN-luokan rotumestari Nevinojan Innolla Syysmyrskuun "Höpö", Ohjaaja Sini Holm.

ALO-luokan rotumestari Kuuluisa Hertta-Akka "Hertta", ohjaaja: Marika Koski

AVO-luokan rotumestari Todellakin Aina Ulapalla ”Ava”, ohjaaja: Sari Kuivalainen

VOI-luokan rotumestari Ingrid Gyöngye Bella ”Ymmi”, ohjaaja: Jonna Räisänen

Vesipelastus

unnan_hyppy_sm2014.jpg

Kuva: Ari Lehtonen

Vesipelastus eli VEPE on landseereiden ja newfoundlandinkoirien rodunomainen koemuoto, jolla on erityisesti tarkoitus pitää yllä näiden rotujen alkuperäistä pelastusvaistoa ja uintitaitoa. Kokeessa testataan koiran kykyä toimia vedessä ja mitataan sen fyysistä kuntoa sekä testataan koiran rodunomaisia taipumuksia.

Jo 1700-luvulla pidettiin Euroopassa koiria, joita kutsuttiin nimellä ”koira Newfoundlandista”. Nämä koirat olivat nykyisten Landseerien (Landseer E.C.T) ja Newfoundlandinkoirien esivanhempia. Koirat rakastivat uimista ja vedessä työskentelyä, joten kalastajat käyttivät niitä apunaan pelastamassa veteen pudonneita ihmisiä kuivalle maalle ja sukeltamassa irti rantakiviin tarttuneita verkkoja. Englannissa alettiin 1900-luvun alussa järjestämään Watertrial-kilpailuja, joissa arvostettiin koiran luontaista halua/viettiä toimia ja pelastaa vedessä.

Vesipelastus Suomessa ja kansainvälisesti

Vepe-kokeita järjestetään nykyään mm. USA:ssa, Kanadassa, Belgiassa, Ranskassa, Hollannissa, Englannissa, Italiassa, Sloveniassa, Ruotsissa ja tietysti Suomessa. Jokaisen maan säännöt ja koeliikkeet poikkeavat hiukan toisistaan. Belgiaan laji oli tullut vuonna 1984, josta sen sitten toi Suomeen Eero Hällfors vuonna 1989. Viralliseksi koemuodoksi VEPE tuli Suomessa vuonna 1992, silloin koeajalle. Nykyiset säännöt ovat olleet voimassa 1.1.2017 alkaen.

VEPE on lisännyt 2000-luvulla runsaasti suosiotaan. Sekä harrastajamäärät että VEPE:ä harrastavien rotujen kirjo on lisääntynyt voimakkaasti. Viime vuosina kokeita on järjestetty noin 70 kpl vuodessa.

Kenelle VEPE soveltuu?

Lajia voi harrastaa lähes kaiken rotuisilla koirilla ja hyvin monen rotuiset koirat nauttivat vedessä työskentelystä. Seuraavat edellytykset on kuitenkin koiralla oltava kunnossa vesipelastusta harrastaessa:

  • Koiran tulee uida mielellään ja sillä on riittävä uintitaito
  • Koiran on oltava fyysisiltä ominaisuuksiltaan riittävän voimakas ja kookas hinatakseen niin venettä kuin ihmistäkin vedessä, myös kovassa tuulessa
  • Koira ei saa olla arka tai epäluuloinen, eikä missään tapauksessa aggressiivinen vieraita ihmisiä kohtaan
  • Koiralla on oltava perustottelevaisuus kunnossa

Virallisiin vesipelastuskokeen luokkiin voivat osallistua rekisteröidyt landseer- ja newfoundlandinkoira-rotuiset koirat jotka ovat täyttäneet 12 kk. Muun rotuiset rekisteröidyt koirat voivat osallistua kokeeseen suoritettuaan hyväksytysti soveltuvuuskokeen. Mikäli koira ei kolmella yrittämällä pääse läpi soveltuvuuskokeesta, ei sillä ole mahdollisuutta osallistua virallisiin koeluokkiin.

Lisäksi landseereille ja newfoundlandinkoirille, jotka ovat iältään 9-15 kuukautta, on epävirallinen junioriluokka.

Lisätietoa:

Landseeryhdistyksen VEPE-toiminta

VEPE-säännöt

Ilmoittautumislomake VEPE-kokeeseen