Jussi-palkinnot vuonna 2023 ensi-iltansa saaneille elokuville jaettiin Jussi-gaalassa

24.03.2024

Jussiäänestys | NytLeffaan.fi

Katariina Kaitueen ja Jaana Saarisen juontamassa gaalassa juhlittiin Jussi-palkinnon ja kotimaisen elokuvan pitkää ja monipuolista historiaa.

Juhlavuoden kunniaksi yleisö sai ensimmäistä kertaa äänestää Jussi-palkinnon saajan nytleffaan.fi -elokuvateatterisivustolla Yleisön suosikkinäyttelijä -kategoriassa, jonka ehdokkaat valittiin viidestä viime vuoden katsotuimmasta elokuvasta. Samalla äänestettiin myös Yleisön suosikkielokuvaa, jolle jaettiin kunniakirja Jussi-gaalassa.

Sisu - Nordisk Film Finland

Sisun (4) jälkeen seuraavaksi eniten palkintoja saivat Mummola (3) ja Je’vida (3).

Nuorisokuvat esittää: Mummola - Järviseudun tapahtumakalenteri

Finnkino - Je'vida

Ensimmäisen Yleisön suosikkinäyttelijän Jussi-palkinnon sai Linnea Leino elokuvasta Lapua 1976. Muita palkittuja elokuvia olivat Neljä pientä aikuista, Valoa valoa valoa ja Peluri – kuolema on elävien ongelma.

Lyhytelokuva-Jussin sai How to Please ja vuoden dokumenttielokuvana palkittiin Mácchan – kotiinpaluu.

Kuva © Jaakko Meyn / Filmiaura

Varsinaisten Jussi-palkintojen lisäksi Filmiaura myönsi Betoni-Jussin näyttelijä Kati Outiselle, jonka yli 40 vuoden ura kuvastaa rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja uteliaisuutta.

Parhaiten Outinen tunnetaan hedelmällisestä yhteistyöstään Aki Kaurismäen kanssa. Roolit tulitikkutehtaan tyttönä, hovimestarina sekä pelastusarmeijan vapaaehtoisena toivat hänelle kolme naispääosan Jussia. Outinen on palkittu myös parhaana naisnäyttelijänä Cannesin elokuvajuhlilla.

Hän on pelotellut naapureita irlantilaisessa kauhuelokuvassa, näytellyt Jim Carreyn pomoa ja viimeisimpänä hajamielistä hammaslääkäriä kotimaisessa Räkä ja Roiskis -perhe-elokuvassa. Elämäntyöpalkinnon Outiselle jakoi muusikko ja näyttelijä Sakari Kuosmanen.

Tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa Visuaaliset tehosteet -kunniakirja, joka myönnettiin Sisu-elokuvalle ja sen VFX Supervisorille Jussi Lehtiniemelle sekä VFX Executive Producerille Antti Kulmalalle Troll VFX -yhtiöstä.

Asiantuntijaraadin mukaan elokuvasta on nähtävissä, että VFX -työn suunnittelu on aloitettu ajoissa jo esituotannon aikana. VFX ei ole ollut irrallinen osa tuotantoa, vaan suunniteltu muiden taiteellisesti vastuussa olevien osastojen kanssa yhdessä. Tehosteiden toteutus on laadukasta ja uskottavaa, sekä elokuvan visuaalisen tyylin mukaista.

Ensimmäisen Visuaaliset tehosteet -raadin muodostivat Tuomo Hintikka, Saku Partamies, Juuso Kaari, Sami Haartemo ja Olli Leppänen.

Nuorisokuvat esittää: Lapua 1976 - Järviseudun tapahtumakalenteri

Yleisön suosikkielokuvaäänestyksessä eniten yleisöääniä sai Lapua 1976. Kunniakirjan jakoi tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Toiseksi eniten ääniä sai Syke-elokuva: Särkynyt sydän ja kolmanneksi eniten Kuolleet Lehdet. Yleisöpalkinnon kumppaneina olivat tänä vuonna Suomen suurimmat elokuvateatteriketjut BioRex Cinemas ja Finnkino sekä Suomen Filmikamarin nytleffaan.fi -sivusto, jossa yleisö pääsi äänestämään suosikkejaan.

Jussi-patsaiden ja kunniakirjojen lisäksi Filmiaura jakoi ennen televisiolähetystä Vuoden uroteko -palkinnon Lapua 1976 -elokuvan rohkealle työryhmälle (ohjaaja Toni Kurkimäki, tuottajat Mikko Jokipii ja Pekka Pohjoispää, käsikirjoittaja Tuukka Haapamäki).

He toivat valkokankaille pysäyttävän tarinan, jolla tavoitettiin ennakko-odotukset ylittäen yli 170 000 teatterikatsojaa Suomessa. Filmiauran Uroteko-palkintoa on jaettu jo 11 kertaa, ja tänä vuonna sen rahoittajana toimi luova jälkituotantoyhtiö Grade One Oy. Palkinnon arvo on 2 000 euroa.

Jussi-gaalassa jaettiin myös 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto tunnustuksena elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet elokuvanteon tasoa ja siten rikastuttaneet suomalaista elokuvakulttuuria.

Filmikamari | Pressipalvelu

Palkinnon saivat Suvi West ja Anssi Kömi elokuvastaan Mácchan – kotiinpaluu.  Saamelaiskulttuuria kuvaava nykypäivän tarina on tärkeä teos ja ennen kaikkea taidokkaasti tehty elokuva, perustelee tuomaristo.

Nordisk Film -säätiön palkinto jaetaan vuosittain. Vuonna 2024 palkinnon saajan valinneeseen elokuvantekijöistä koostuvaan tuomaristoon kuuluivat ohjaaja Alli Haapasalo, leikkaaja Harri Ylönen, tuottaja Nina Laurio, ohjaaja Oskari Sipola, käsikirjoittaja Kirsikka Saari, elokuvaaja Jarmo Kiuru ja Filmiauran hallituksen jäsen, tiedottaja Manna Katajisto.

  

JUSSI-PALKITUT KATEGORIOITTAIN:
 

VUODEN ELOKUVA
Mummola – tuottajat Jussi Rantamäki, Emilia Haukka / Elokuvayhtiö Aamu

OHJAUS
Tia Kouvo – Mummola


PÄÄOSA
Alma Pöysti – Neljä pientä aikuisia

SIVUOSA
Jari Virman – Peluri – Kuolema on elävien ongelma

NÄYTTELIJÄTULOKAS
Rebekka Baer – Valoa valoa valoa

YLEISÖN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ
Linnea Leino – Lapua 1976

KÄSIKIRJOITUS
Tia Kouvo – Mummola

KUVAUS
Kjell Lagerroos – Sisu

MUSIIKKI
Laura Naukkarinen – Je'vida

ÄÄNISUUNNITTELU
Jukka Nurmela, Timo Peltola – Je'vida

LEIKKAUS
Juho Virolainen – Sisu

LAVASTUSSUUNNITTELU
Otso Linnalaakso – Sisu

PUKUSUUNNITTELU
Anu Pirilä – Je'vida

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Salla Yli-Luopa – Sisu

DOKUMENTTIELOKUVA
Máhccan – kotiinpaluu – ohjaajat Suvi West, Anssi Kömi, tuottaja Janne Niskala / Vaski Filmi Oy

LYHYTELOKUVA
How to Please – ohjaaja Elina Talvensaari

BETONI-JUSSI
Kati Outinen

 

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuvateatterielokuville sekä lyhytelokuvalle jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Ääntenlaskusta vastasi Asianajotoimisto Hedman Partners.

Ensimmäiset Jussit jaettiin Helsingissä 16.11.1944. Nyt 80-vuotias Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Juhlavuoden kunniaksi aiemmin tällä viikolla ilmestyi Matti Rämön ja Anton Vanha-Majamaan kirjoittama kirja Sitkeä Jussi – 80 vuotta elokuvaa, kriisejä ja tähtiloistoa (Docendo).

Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Raadissa olivat mukana seuraavat elokuva-alan ammattilaiset:

ohjaaja AJ Annila, äänisuunnittelija Svante Colérus, elokuvaaja Kerttu Hakkarainen, leikkaaja Nina Ijäs, lavastaja Vilja Katramo, näyttelijä Tiina Pirhonen, käsikirjoittaja Ilja Rautsi, maskeeraaja Saara Räisänen, säveltäjä Mari Sainio, dokumentaristi Iikka Vehkalahti, tuottaja Kaisla Viitala, pukusuunnittelija Tiina Wilen ja näyttelijä Tobias Zilliacus.

Ilja Rautsi ei osallistunut lyhytelokuvan, dokumenttielokuvan, pukusuunnittelun eikä maskeeraussuunnittelun ehdokkaiden valintoihin. Mari Sainio ei osallistunut näyttelijäpalkintojen, käsikirjoituksen, ohjauksen eikä vuoden elokuvan ehdokkaiden valintoihin.

Filmiauran hallituksesta raadissa olivat: Riina Liukkonen, Minna Lampolahti, Emma Ilves, Hannele Marjavaara, Samppa Batal, Manna Katajisto ja Anton Vanha-Majamaa. Samppa Batal ei osallistunut raadissa lyhytelokuvan valintaan.

Lyhytelokuvaehdokkaista Blush ja Thank You in Your Language ovat nyt yleisön katsottavissa Yle Areenassa, ja How to Please 8.4.2024 alkaen. 

09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma -elokuva menestyi Beijing International Film Festivaaleilla
09.05.2024Peluri - Kuolema on elävien ongelma - DVD-ELOKUVA-ARVOSTELU
09.05.2024Mikko Harju julkaisi voimabiisin eletylle elämälle
09.05.2024Käärijä esiintyy Euroviisuissa muumien kanssa
09.05.2024Paula Koivuniemelle iso kiitoskonsertti Tampereella
08.05.2024Irina juhlistaa 20-vuotista uraansa
08.05.2024Syksyllä Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden alla" -juhlakiertue
08.05.2024Kino-Palatsi eurooppalaisen elokuvakulttuurin aarteeksi
08.05.2024Cinema Orion tuo kaivatut yönäytökset takaisin Helsinkiin
08.05.2024Painetun kirjan myynti on käynnistynyt viime vuotta hitaammin
08.05.2024Käärijä antaa Suomen pisteet viisufinaalissa
08.05.2024Levykauppa Äx julkaisee 24-osaisen sarjan, jossa artistit kertovat Lempilevyistään
08.05.2024Windows95man raivasi tiensä Euroviisujen finaaliin
07.05.2024Tampereen Nokia Arenalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet 11. toukokuuta
03.05.2024Einin tulevan albumin kolmas single "Tää kaikki olis voinut olla sun" julkaistu
03.05.2024Eurovision laulukilpailu rakensi uuden mobiilisovelluksensa suomalaisella No Code -alustalla
03.05.2024David Nichollsin hellänkirpeä romaani ensikohtaamisista ja toisista mahdollisuuksista
03.05.2024Walesin prinsessa Catherinen ensimmäinen elämäkerta julkaistaan suomeksi heinäkuussa
03.05.2024Tessa Hadleyn romaani on herkkävireinen kuvaus pysähdyttävästä surusta, katkerista muistoista ja salatuista tunteista
03.05.2024Presidentti Stubbista julkaistu virallinen valokuva
03.05.2024Tomi Saario julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Jesse Kaikuranta tekee musiikillisen täyskäännöksen
03.05.2024KUUMAA julkaisi uuden albumin
03.05.2024Käärijä julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Lauri Tähkä julkaisi viimeiset kappaleensa
03.05.2024ABREAU julkaisi uutta musiikkia
02.05.2024The Fal Guy oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
19.04.2024Suomen katsotuin tv-kanava Yle TV1 uudistaa ilmeensä
19.04.2024Tove Jansson tunsi olevansa ennen kaikkea maalari - Janssonin elämästä kertova näyttely avautuu Muumimuseossa
19.04.2024Lea Lavenin, Kai Hyttisen, Marion Rungin ja Markku Aron suositulle Yhdessä-konserttikiertueelle jatkoa uusitulla ohjelmistolla
19.04.2024Ressu Redfordilta uutta musiikkia
19.04.2024DJ-duo DOG HUSTLERS julkaisi uuden singlen, joka on bile-versio Kaija Koon legendaarisesta hitistä
19.04.2024VIIVI julkaisi odotettua uutta musiikkia
19.04.2024Civil War - ELOKUVA-ARVOSTELU
17.04.2024Wilma Schlizewski paljastaa kaiken uutuuskirjassa
17.04.2024Britannian albumilistan kärkinimi The Libertines Turkuun
17.04.2024Lauri Tähkä lopettaa uransa
17.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
17.04.2024Ilmaista rahaa - TEATTERIARVOSTELU
17.04.2024Hiirenloukku - TEATTERIARVOSTELU
11.04.2024Luvattu maa - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Back to Back - ELOKUVA-ARVOSTELU
11.04.2024Maaliskuun 2024 katsotuimmat elokuvat
11.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
05.04.2024Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen
05.04.2024Samu Haber julkaisi uuden kappaleen osana MIELI ry:n Mielinauha -kampanjaa
05.04.2024Suvi Teräsniskan uusi albumi nousi virallisen albumilistan ykköseksi
05.04.2024Dingon alkuperäisestä albumista julkaistaan rajoitettu tuhannen kappaleen vinyylipainos
05.04.2024Jenni Vartiainen julkaisi uuden tanssittavan singlen "Villit vedet"
02.04.2024Warkautelaisia on romaani Varkauden synkästä historiasta ja sen ylisukupolvisista vaikutuksista
02.04.2024Romanien kansallispäivää voi juhlia Helsingissä monin eri tavoin
02.04.2024Kyllä isä osaa -elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
28.03.2024Teoston ennätysvuosi 2023 - tekijänoikeuskorvaukset nousivat 83,8 miljoonaan euroon
28.03.2024Liikunta- ja kulttuuriedun suosituin kohde ovat viihteen pääsyliput - Museokortti jo 4. suosituin
28.03.2024Yleisradion tulevan kesän audiodraama Maarit - nälkää ja rakkautta kertoo Maarit Hurmerinnasta
28.03.2024Supersuositun Benjamin Ingrosson odotettu jättikonsertti vihdoin Pohjanmaalle
28.03.2024Palkittu Oopperan ja Baletin areenakiertue saavutti uusia yleisöjä
28.03.2024Viime kesänä - ELOKUVA-ARVOSTELU
26.03.2024Yläkoulumaailmaan sijoittuva Sori siitä -draamasarja pureutuu luokkaeroihin ja eriarvoisuuteen
26.03.2024YleXPop ja Radio Suomen kesäkonsertti järjestetään tänä vuonna Seinäjoella
26.03.2024Runoilijan paluu olympialaisiin - Suomi on runoilun hallitseva olympiavoittaja
26.03.2024Sirpa Kähkösen käsikirjoittama musiikkinäytelmä UKK saa kantaesityksensä lokakuussa Musiikkiteatteri Kapsäkissä
26.03.2024Otto Sandqvistin uusi teos Cowboy försvunnen saa ensi-iltansa Teater Viiruksessa
26.03.2024Freelancemuusikot ry vetoaa Yleen, että se vaatii EBUa sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista
26.03.2024Waltteri Torikan juhlakonsertti Olavinlinnassa elokuussa
25.03.2024Kansainvälistä Pianopäivää juhlitaan ympäri maailman 28. maaliskuuta
25.03.2024Arvorakennusten julkisivut paljastavat työmaahuumoria ja kätkevät synkkiä tragedioita
25.03.2024Puhutteleva tietoteos kannustaa kyseenalaistamaan roolit, joihin olemme kasvaneet
25.03.2024Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta
25.03.2024Antti Tuiskun viimeiseltä kiertueelta julkaistaan konserttitaltiointi
25.03.2024Suvi Teräsniska julkaisi 12. albuminsa
25.03.2024Animaatioelokuva Kung Fu Panda 4 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2024Jussi-palkinnot vuonna 2023 ensi-iltansa saaneille elokuville jaettiin Jussi-gaalassa
24.03.2024Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia
24.03.2024Dingon basisti Pepe Laaksonen on kuollut
22.03.2024Finnhits 50 vuotta -juhlakiertue marraskuussa - ikivihreitä menestyskappaleita tulkitsevat Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen
22.03.2024Vuoden tiedekirja -palkinto teokselle runoilija Mirkka Rekolasta
22.03.2024Monikielisten lasten oman äidinkielen lukutaitoa on tärkeää tukea
22.03.2024Menestyselokuvan Luottomies: All in tuotantoyhtiö jatkaa kasvuaan - elokuva-alan moniottelija Antti Luusuaniemi yhtiön vetäjäksi
22.03.2024Tuure Kilpeläinen kiertueelle neljän sinfoniaorkesterin kanssa
22.03.2024Jussi-palkinto täyttää 80 vuotta - Jussi-gaalan juontavat kokeneet valkokankaan tähdet Katariina Kaitue ja Jaana Saarinen
21.03.2024One Life - ELOKUVA-ARVOSTELU
19.03.2024Suomen elokuvasäätiön vuoden ensimmäiset tukipäätökset on julkaistu
19.03.2024Ennätyksiä rikkonut kansainvälinen trilleritapaus Anna O on ilmestynyt suomeksi
19.03.2024Uskalla tuntea -kirjassa tarjotaan näkökulmia ja apuvälineitä tilanteisiin, joihin jokainen päätyy tunteidensa kanssa
18.03.2024Kaikille avoin Kirjailija-verkkolehti on julkaistu
18.03.2024Näyttelijä Martti Suosalon perustama Teatteri Sirkus Suosalo -kiertueteatteri saa jatkoa
18.03.2024Railakas farssikomedia Tuplakupla Krapin Kesäteatterissa kesällä
18.03.2024Jenni Vartiainen lähtee konserttisalikiertueelle marraskuussa
18.03.2024Kirjastot juhlistavat uutta E-kirjastoa Kirjaston päivänä
18.03.2024Dyyni: Osa kaksi oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
17.03.2024Oopperan kummitus palaa Kansallisoopperaan elokuussa 2024
17.03.2024Huippusuosittu Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertti nähdään elokuussa osana Turun musiikkijuhlia
17.03.2024Kymmenes miljoonas kävijä astui tänään sisään keskustakirjasto Oodiin
15.03.2024Kuvanveistäjä Anne Koskinen voitti kilpailun Lotta Svärd -muistomerkistä Tampereelle
15.03.2024Korkea magia kertoo harjoituksista, joilla Damien Echols selviytyi 18 vuoden vankeudestaan
14.03.2024Cozy crime on suosittu laji vaikeina aikoina - Murhatun rakastajan tapaus on sen puhdasverinen edustaja
14.03.2024Vuoden 2023 teatterinäyttelijä on Ria Kataja
14.03.2024Alma - Life Must Be Beautiful - ELOKUVA-ARVOSTELU
12.03.2024Remixille kultalevy "Sinut tahtoisin luokseni" -kappaleesta

Näytä lisää »