ELIMÄEN KOTISEUTUMUSEO 2015


Kouvolan kaupungin suunnitelmassa oli luopua Elimäen Kotiseutumuseon
ylläpitämisestä vuoden 2015 lopussa. Elimäellä järjestettiin yhteisiä
kokouksia, joissa haettiin mallia, jolla turvataan kotiseutumuseon
tulevaisuus. Kokouksissa oli läsnä myös Kouvolan kaupungin edustajia.
Kokouksissa saatiin yhteinen tahtotila museoalueen säilyttämiseksi ja
sen toiminnan jatkamiseksi.

Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi perustettiin Elimäen Kotiseutumuseon kannatusyhdistys.


Elimäen Kotiseutumuseon kannatusyhdistyksen virallinen
rekisteröintipäivämäärä on 18.6.2015. Yhdistyksen tarkoituksena on
tulevaisuudessa pitää yllä museoaluetta, niin että museorakennukset ovat
avoinna kesäaikaan ja siellä on opastusta.
Ilmoitettujen aukioloaikojen lisäksi museo avataan erikseen sitä sopien,esim. ryhmille tai tapahtumien ajaksi.

Tärkeänä
tavoitteena kannatusyhdistyksellä on yhteistyö muiden järjestöjen
kanssa ja yhteisten tapahtumien järjestäminen viihtyisässä ja kauniissa
ympäristössä.


Toivomme,että museoalue kehittyy ja tulee tunnetuksi mukavana kohtaamispaikkana.

"Tavataan museolla"