Pentupäiväkirja Hildan pennut
Viimeisen viikon kiireet suuren lauman kanssa ovat takana. Pentuset lähtivät yksi toisensa jälkeen omiin uusiin koteihinsa, vain "Double Trouble"-kaksikko Joy ja Rose jäivät pitämään kotiväelle seuraa ja harjoittelemaan elämän aakkosia mamman valvovan silmän alla.
Oikeanlaiset kodit ovat aina lottovoitto kasvattajalle. Pennun luovuttaa hyvällä ja turvallisella mielellä kotiin, jossa pennun tuloon on valmistauduttu pitkään ja huolella. Pentu sitoo omistajansa parhaassa tapauksessa jopa viideksitoista vuodeksi ja sen tulo voi aiheuttaa monenlaisia muutoksia arjessa.
Pentureppuun on pakattu eväiden ja muiden perustarvikkeiden mukaan tietoa ja lupaus kasvattajan tuesta. Kasvattajan rooli ei pääty perävalojen katoamiseen vaan jatkuu läpi pennun elämän. Toisten kohdalla uutta omistajaa kannatellaan kunnes uuden setterinomistajan omat siivet kantavat, toisille riittää taustalta seurailu ja mukana eläminen. Jokainen uusi päivä on täynnä oppimisen ihmeitä, takapakkeja ja koulutuksellisia kysymyksiä, ilopissoja ja pureskeltuja esineitä. Hännänheilutusta ja vilpitöntä rakkautta omistajaansa kohtaan sekä aamuvarhaisella sattuneita tuoksahtavia vessavahinkoja.
Tämän pentueen kohdalla jännitysnäytelmä kuka on kenenkin isä päättyi lopulta niin, että Oiva veti toivotusti pidemmän korren ja merkittiin koko lauman isäksi. Dusty sai jäädä nuolemaan näppejään ja hyvä niin, se ilahduttakoon muulla tavoin meidän perheessä kuin harrastamalla ei-toivottua lisääntymistä.
Onnea uuteen elämään koko Up-katras ja kiitos luottamuksesta te kaikki upeat perheet, jotka niille kodin tarjositte!
Villiä menoo
Mitä mieltä pentu nyt sitten olisi tästä päivästä. Ulkoilua sateen raikastamalla pihalla, leikkiä, hauskanpitoa ja painia. Juoksentelua isossa maailmassa, tutkimusretkiä ja hupsuttelua. Sitten se hiivatin ruohonleikkuri heräsi ja säikäytti perinpohjaisesti kauneusunilta. Ei auttanut, vaikka väitettiin sen ennenkin hurisseen ohitse. Ja nyt taas. Jos katse olisi voinut tappaa, ruohonleikkuri olisi nyt leikkureiden taivaassa tai ainakin hengettömänä varikolla. Sen verran itsepintaista porukka kuitenkin oli, että kun viiksikarvan päästä aidan vierestä ajeli ohi tuumaakaan ei väistetty. Ei todellakaan, tämä aitaus on HEIDÄN, ei minkään peltihirviön.
Leikkuumetelin päätyttyä laulukuoro Pentulaulajat aloittivat vihreän pojan johdolla kovaäänisen messun, jossa vaadittiin ensinnäkin iltapalaa lohdukkeeksi ja sitten mieluiten välittömästi kantopalvelua sisäkotiin illansuu-unille. Ruskea
poika oli vihreän pojan kanssa samaa mieltä ja kun herrakaksikko oli viety sisälle laulamaan, hiipui kuorolta lauluhalut johtajien puutteeseen. Päivän tapahtumia on kertailtu villisti vispaavin unitassuin ja värisevin viiksikarvoin – hirveesti pohdittavaa uniin saakka!
Työmäärä ja kiireet viimeisen parin viikon aikana ennen luovutusta on melkoinen etenkin tällaisen pentulauman kanssa. Onneksi kelit ovat suosineet ja pennut ovat voineet olla iltaisin ulkona kesästä nauttimassa. Vieraita on käynyt paljon jännityksellä olemme odottaneet DNA-testien tuloksia. Näistä lisää ensi viikolla...
Pari videolinkkiä taasen
Ripaska viikko
Viime pyhänä söpösteltiin oikein huolella ja räpsittiin kuvia pentusista kukkivan omenapuun kukkien kanssa. Ilmeistä päätellen jengi ei oikein tajunnut mistä oli kyse ja ne taisivatkin tehdä sisäpiiripäätöksenä hommasta ”kellä hölmöin ilme”-kisan.
Siihen loppuikin sitten hauskuus ja tästä viikosta jäi ripaska maku suuhun ja kaikkien nenään. Meille tuli nimittäin kylään kutsumaton vieras nimeltä Ripaska Ripuli. Jäi arvoitukseksi kenen matkassa se tuli sillä isoista koirista kukaan ei sairastunut, pikkuväki vain. Täplä taisi olla ensimmäinen ja siitä sitten tasaiseen tahtiin kutakuinkin jokainen. Ja nyt ei puhuta mistään löysästä
tavarasta vaan totaalisesta vesikurasta, joka ulos tullessaan voi ja lentääkin kauas! Pääsääntöisesti siitä selvisi yhdestä kolmeen vuorokauden oireilulla ja ruokahalu säilyi normaalina kaikilla muilla paitsi neiti punaisella. Se alkoi myös oksennella ja keskiviikkoilta vietettiin sitten päivystyksessä. 5h tiputuksessa ja antibiootit päälle tekivät ihmeitä ja nyt sekin on jo iloisesti
jaloillaan.
Ei ole kiva tuollainen Ripaska ei, sen oivalsivat myös potilaat itse. Huono olo teki onnettomaksi ja paha haju synkisti mieltä. Lievätkö siitä oivaltaneet, että kuralääryssä ei ole kenenkään kiva turkkiaan uittaa ja kas, vessan käyttö lisääntyi miltei sataan prosenttiin. Toipumisen jälkeenkin se on jatkunut hyvänä ja vain yksittäisiä vahinkoja tulee vessan ulkopuolelle. Painot putosivat
etenkin pienimmillä mutta tästä noustaan taas.
Mökkeilyssä on siirrytty elitistiseen vaiheeseen. Ensinnäkin mökkeily on kovasti odotettua ja suorittua ja koko sakki kilpailee siitä, ken pääsee mukaan ensimmäiseen yhteiskuljetukseen mökkihommiin. Muovilaatikkoon mahtuu vielä juuri ja juuri viisi pentua kerrallaan mutta ei enää pitkään. Siinä saakin sitten pistellä töppöstä toisen eteen, kun niitä kaksi kerrallaan aletaan kantamaan pihalle. Niin siitä elitismistä. Mainonnan uhrina kasvattaja sijoitti pentusten hyvinvointiin ja investoi herrasväelle Thermacell hyttyskarkottimen mökkimukavuutta lisäämään. Ja kas, verenimijät pysyvät poissa ja mökkeilijät ovat tyytyväisiä.
Paini ja ralli ovat uusia harrastusmuotoja. Vielä ei ole tarvittu erotuomareita vaan paini on enemmän sellaista hyvähenkistä kisailua ja selätysharjoitteita. Pahimmillaankin siihen on lisätty vain keveitä äänitehosteita. Etenkin ulkona on kiva ottaa pikku spurtteja mutta sen verran ”coolia” porukkaa ovat ettei siinäkään nyt övereitä vedetä. Vielä.
Mielensäpahoittajat mökkimantuja katsastamassa
Viime viikonloppuna kelit osuivat sen verran kohdilleen, että oli aika laittaa tilukset reilaan ja kantaa pikkuasiakkaat mökkeilemään pihalle. Ei jäänyt epäselväksi, ettei mielensäpahoittajilta TAASKAAN kysytty mielipidettä vaan
tolleen vaan omin luvin kiikutettiin pihalle. Mielensäpahoittajat vetäytyivät mökin takaseinälle mököttämään ja pistivät koko pienen kokemuksensa peliin tehdäkseen elekielellä selväksi, että juu ei hyvä idea. Etenkään kun ei neuvoteltu.
Ongelmalliseksi osoittautuivat kuitenkin yhteisrintamarikkurit, jotka antautuivat houkutuksen valtaan ja lähtivät tutkimaan lääniä vastoin sovittua mökötyskäytäntöä. Viimeinen niitti oli sitten selvä merkki ruokahuollon saapumisesta – pillin vihellykset. Sen jälkeen kukaan ei enää voinut vastustaa kiusausta ja tilukset tarkastettiin huolellisesti. Suurinta riemua aiheutti sivuovi, jonka edelliset asukit olivat ystävällisesti rakentaneet parhaan näkemyksensä mukaan. Ainahan on jännempää pujahtaa ison oven asemesta sivuovesta sisään, jos siltä tuntuu. Ja vessakäytännöt, kukaan ei tule nipottamaan, jos ei nyt ihan justiinsa pelleteille mene niiaamaan tai kyykkimään. Oikeastaan aika hyvää elämää täällä mökillä mutta ei sitä ääneen voi sanoa. Koska periaate.
Pikkuväellä kävi vieraita koko viikonlopun ja he tunnollisesti noudattivat sovittuja käyttäytymissääntöjä ja olivat oikein suloisia. Siitä hyvästä aterioihin lisättiin juustoa ja sehän sopi vallan mainiosti ja kutkutti makuhermoja.
WC-gate on osoittautunut kimurantiksi asiaksi. Pikkuvessa on jäämässä auttamatta liian pieneksi ja tänään on sitten tyyppien mökkeillessä pikkuvessa vaihtunut taas vaivihkaa isompaan. Saapa nähdä, välikysymystä tästä odotetaan syntyväksi,
mielensäpahoittajilta tuskin heruu ymmärrystä tällaisiin muutoksiin.
Näyttää hieman siltä, että äitikoira on päättänyt jättää vierailut lasten luona lyhyisiin tervehdyskäynteihin. Ruokaa on jaossa enää satunnaisesti ja nyt onkin siirrytty sitten neljän aterian rytmiin suurtalouskeittiössä. Ihan on olo kuin isommankin suureperheen äidillä, kun kauppaan hurautetaan tila-auton kokoisella pakulla, kärryissä on aina vähintään 10 purkkia piimää, viisi pussia lihaa jne. Tässä kohtaa huomaa jääkaapin käyvän aina pieneksi. Ei ole ihme, että isoissa perheissä niitä on vähintään kaksi… Kassalla kaupan tädin ilme ei värähdäkkään, vaikka ostokset ja loppusumma ovat omissa sfääreissään. Hyvin ne on koulutettu.
Räyheetä menoo
Pikkuväki sitten otti ja muutti viime pyhänä ihmisten ilmoille. Tilukset laajeni ja sinne oli tuotu tyyppien kummastukseksi vessa. Sen käyttöönotto on sujunut varsin mukavasti; vessaan mennään a) jos sinne mahtuu eikä ole tunkua b) jos sattuu
muistamaan. Pedillekin voi näet pissiä ja kakkia, ei sen niin nöpön nuukaa koiran mielestä ole. Yritys on kuitenkin hyvä eikä tappijalkakoiraa voi syyttää, jos se hädän tulleen omasta mielestään on vessassa (ainakin pää ja etujalat) ja loppuosa jossain muualla. Jos on näet miltei mäyräkoiran mitoilla varustettu, ei etupää voi tietää milloin takapää on perillä. Ei se sen kummempaa ole.
Vessa on siis kaukalo, jossa on pellettejä imemässä kosteuden ja sitomassa kiinteämpää. Purua pukkaa siihen malliin, että käyttöä on ja puurossa uineista pennuista on puru-uinnin jälkeen tulossa pilkullisia. Tappijalkamallin vessa on se sotkevin malli, seuraava on korkeammilla laidoilla varustettu ja pitää tavaran paremmin sisällään.
Pikkuväki on kuitenkin kokonaisuudessaan sitä mieltä, että elämä uudessa huushollissa on varsin räyheetä. Sen tietää ihan siitä, kun kysyy miltäs tuntuu. Tyypit vastaavat ykskantaan ”räyh!” Eniten juttutuulella ne ovat kotiin tullessa, onhan se puuropadan pitäjä nyt jollain tavalla noteerattava.
Uudet tilukset eivät enää sisällä maitobaaria makuulla vaan ihan pystybaarin vaan. Äitee on kuulemma sitä mieltä, että rinnat roikkuu muutenkin niin matalalla, että yltäähän ne tappijalat silloin. Sitä tässä vaan tuumitaan, että kävikö mammalle kuten entiselle missille – siitä tuli entinen missi noitten rintojensa kanssa �� Noh, kuhan lapset saavat ruokaa, kattellaan sitten tuonnempana niitä strategisia mittoja. Utareliivejä on jo kuitenkin ehdotettu.
Niin saatiin sitä reklamaatiookin. Ei meinaa ole parhaasta päästä näiden tilusten sapuskat. Jos pääsääntöisesti kaikki suuhun työnnetty on hyvää, niin on suoranaista huijausta työntää sinne jotain ei hyvää. Vaikka niin kuin matolääkettä, ihan vaan esimerkkinä tuli mieleen. Tästä syystä pikkuväen keskuudessa harkitaan ainakin ylimääräistä yhtiökokousta tai noottia hallitukselle.
Ne pöytähommat starttas viikonloppuna kanssa. Tappijalkojen päässä syttyi lamppu! Pöydällä ei esitetä Teräsmiestä kintut ojossa, ei paikallamakuuta eikä natsitervehdyksiä – ihan kuulkaa riittää, kun vaan seistä tököttää paikoillaan ja syö herkkuja. Kuten kermaa tai jauhelihaa. Naurettavan helppoo! Sitä ei vielä ole kerrottu, että miksi, mutta ei se pennun mieltä masenna. Ihminen sanoo, että on sitten helpompaa vaikkapa eläinlääkärin pöydällä. Ihan sama kenen pöytä, kunhan on herkkuja, tappijalat tuumaa.
Tappiajoille on kerrottu, että vieraita on tulossa runsain määrin viikonloppuna. Niiden kanssa on sovittu, että ne näyttelevät tässä vaiheessa rauhallisia, suloisia, pikkuisia, suukoteltavia ja pennuntuoksuisia palleroita. Piraija-ego ja hainhampaat pidetään visusti piilossa. Ne ovat harjoitelleet roolia nukkumalla paljon ja ynähtelemällä unisesti ja hellyyttävästi. Jotain oscareita on varmasti jaossa siitä suorituksesta veikkaan.
Uudistusten viikko
Tällä viikolla pikkuväelle valkeni, että pentulaatikolla häärää mamman lisäksi joku muukin ääntä pitävä otus. Keskusteluun saatiin ensimmäiset epäilevät vastaukset, kun jengi ilmoitti havainneensa äänimaailmasta ensimmäiset merkit. Murinat ja haukahdukset olivat jokseenkin huvittavia mutta toki minikokoisen suuren koiranalun on tehtävä tiettäväksi, että vahtikoiran ainesta on – ehkä.
Eilen kokeiltiin jauhelihaa ja semmoinen reklamaatio tuli kutakuinkin välittömästi, että miksei tämmöistä herkkua ei ole ennen tarjoiltu. Maitoa on vaan lipitetty posket lommolla pullosta. Ihan oli niin unettava tuote, että lamppu pennun korvien välissä sammui kutakuinkin just siihen. No, pienet unilaulut ehti juuri ja juuri laulaa, sitten tuli hiljaista.
Jauhelihasta siirryttiin velliin ja voi jösses, sen käyttötarkoituksesta oli vähintäänkin epäselvyyttä. Uidaanko siinä, käytetäänkö sitä kauneuden hoitoon ja tarvitaanko sen saamiseen etutassuja? Pentusen elämän tähänastiset vaiheet ovat aina liittäneet tassut vahvasti mukaan syömiskokemukseen, joten toki ne oli kuppiin saatava. On sanottava, että edellinen pentuseurue oivalsi asian aika paljon paremmin kuin tämä sakki. Noh, harjoitus tekee mestarin.
Leikki on lapsen työtä. Meidän esikoululaiset vasta harjoittelevat leikkiaakkosia mutta meininki on juuri oikea ja nujuamisesta on hyvä aloittaa.
Laatikko on alkanut käydä ahtaaksi ja etenkin mamma on sitä mieltä, että ei siellä oikein jouda eikä mahdu makoilemaan. Tenavat täyttävät puoli laatikkoa. Muutoksen tuulia on äitikoiralle siis lupailtu ja saattaapi olla, että herrasväen silmät ovat huomenissa ihmetyksestä ymmyrkäisinä, kun aikaistettu muutto ihmisten ilmoille tapahtuu. Yläkerrasta käsin on sitten helpompi lähestyä seuraavia uusia koitoksia kuten ulkoilua ja muita isoja koiria.
Pennut kaksi viikkoa
Silmät alkavat nyt olla kaikilla enemmän tai vähemmän auki, joskin ei niistä suuren suurta iloa vielä ole pennuille, kun näkökyky on vielä lähinnä valoja ja varjoja. Sehän ei estä etenemästä, laatikon rajat ovat maailman rajat ja siellä on täysin turvallista tepastella etenkin, jos on yhtään epäilystä, että maitobaari olisi avautunut. Se on viime päivinä muuttunut pystybaariksi ainakin osittain ja se herättää tunteita. Pikkumusta ja muutama muu protestoi tällaisia valintoja vastaan voimakkaasti, jos ei yltä ei se ole pennun vika vaan baarinpitäjän! Onneksi mahtikäskyllä tissit laskeutuvat säännöllisesti myös ulottuville, joten ei ole ihan kuolemaksi tämä tämmöinen käytäntö nyt pennunkaan mielestä – kuitenkaan.
Kaksiviikkoisten kynnet alkoivat olla sen luokan koukut, että ne oli jo syytä katkoa. Siihen kun ynnätään isojen kynnet päälle tulihan tuota vajaa 350 kynttä katkottua. Nyt kelpaa pumppailla evästä huuleen, kun ei mamma irvistele niin pahasti nipistäviä tassuja.
Ja niin ne silmät sitten avautuivat!
Täällä on kasvettu taas ihan silmissä. Tyypeillä on vielä silmät kiinni mutta eteenpäin on mentävä kävelemällä (tai jotain sinne päin).
Meteli on melkoinen, kun mamma saapuu maisemiin ja herrasväki haistaa sen. Kukaan ei muista, että hetki sitten vedettiin tuttipuollosta apetta huuleen. No kuka sitä vanhoja muistamaan, nälkä on nälkä!
Silmistä näkee, että ne alkavat raottua ja ensimmäiset saattava avautua jo nyt viikonloppuna. Jännittäviä aikoja eletään!
Pennut viikon vanhoja
Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen. Sitä juhlistettiin pakollisin passikuvin, tosin on joukossa muutamia muitakin räpsyjä.
Pennuille on kertynyt painoa mukavasti ja tuttipulloruokinta tulee suurperheen ravinnonsaantia. Ne ovat tyytyväisiä ja niiden suosikkipaikka on kaivautua ventabed-kasva-alustan alle karvan ja lattialämmityksen väliin hikoilemaan. Sieltä niitä on kaivettu viimeksi tänään töistä tullessa. Vaan mamman tullessa laatikkoon joka iikka tietysti muistaa miten hirveä nälkä sitä onkaan ja sitten sen kuulee koko kylä. Onneksi Hilda on kärsivällinen ja jaksaa maata niin pitkään, että jokainen on saanut mahansa varmasti täyteen.
Nartut
Urokset
Mukavaa Vappua!
Pennut kasvavat kovaa vauhtia. Päiväkohtaiset grammamäärät vaihtelevat mutta rungon jämäköitymisestä näkee hyvin tapahtuvan kasvun. Enää katolleen kellahtaminen ei aiheuta samanlaista parkua kuin aiemmin vaan siitä päästään pyörähtämään takaisin jaloilleen ja ryömimälläkin pääsee lujaa eteenpäin. Tissitekniikka on hiottu äärimmilleen ja imuvoima on jäätävä. Sen huomaa, jos leuan pää sattuu jäämään pennun suuhun, melkoinen imukuppi.
Tuttipullo toimii nisänkorvikkeena päivittäin, jotta kaikki saavat mahansa täyteen kutakuinkin samaan tahtiin.
Pennut tullaan nimeämään Oivan nimestä saadusta
Up-sanasta. Urokset ovat Up-to Date, What’s Up, Up And High, Upside Down , Get Up, Pump Up The Jam, Rip It Up. Nartut ovat Up To Glory, Ups-A-Dasy, Cheer Me Up, Uptown Girl, Leaving It Up To You, Pump Up The Volume ja The Only Way Is Up.
Vapun kunniaksi muutama video meidän hieman erilaisista vappupalloista <3
Hildan synnytys oli pitkä ja mammakoiran uuvuttava kokemus. Se kantoi vatsassaan huimaa 15:sta pentua ja ensimmäiset yhdeksän se synnytteli normaalisti. Sen jälkeen vauhti hidastui ja uupumus iski ja lopulta merkkejä yhä syntymättömien pentujen hädästä alkoi olla ilmassa. Klinikalla päädyttiin lopulta sektioon joskin sitä ennen ehti vielä kympin poika tulla maailmaan normaalisti. Pentueen enkelipoika syntyi myös ennen leikkausta ja loput sitten sektiolla. Meillä on täällä 7 urosta ja 7 narttua, mamma hoitaa lapsiaan hyvin ja säryistä ja kivuista huolimatta on kovin onnellinen katraastaan. Pennut menettivät muutaman osalta hieman painoaan ensimmäisen vuorokauden aikana (mikä on tyypillistä sektiopennuille) mutta nyt painot ovat hyvässä nousussa ja ruoka maistuu - niin tissiltä kuin pullostakin.
Nartut
Urokset
Kovin on muhkea mamma juuri ennen H-hetkeä
