Talous luo vaurautta ja toivoa, kirjoitus Länsiväylässä 4.3.2023

06.03.2023

Suomen julkinen talous velkaantuu noin 10 miljardin euron vuositahdilla, eli hyvinvointivaltiota ylläpidetään velkarahalla ja isosti. Vuoden 2023 budjetissa pelkät valtionvelan lainankorot ovat 2,3 miljardia euroa ja nykyisellä trendillä ne voivat olla jopa 8 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2030 mennessä.

Tämä summa 8 miljardia euroa vastaa koko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan budjettia. Olemmeko todella valmiita maksamaan pelkkiä valtionvelan korkoja samalla summalla kuin pyöritämme Suomen kouluja ja kulttuurilaitoksia?

Emme tietenkään. Haluamme katkaista velkaantumiskierteen, jotta eurot jäävät hyvinvointipalveluiden eivätkä Suomen valtion velkojien käyttöön. Se on sitä todellista toivoa suomalaisten tarvitsemien palveluiden säilymisen kannalta.

Tällaiseen vakavaan kurimukseen Suomi kuitenkin on ajautumassa, mikäli taloutta hoidetaan kuten kansanedustajaehdokas (sd.) Sini Felipe puolueensa talousohjelman mukaisesti toivoi (LV 15.2.).

Suomi on pudonnut muiden Pohjoismaiden talouskelkasta, koska rakenteelliset toimet talouden vahvistamiseksi esimerkiksi työmarkkinoiden uudistamisen kautta ovat jääneet kokonaan tekemättä.

Lääkkeeksi demarit ehdottavat veronkorotuksia. Veronkorotukset kuitenkin vähentäisivät kansalaisten käytettävissä olevia tuloja, supistaisivat yksityistä toimeliaisuutta ja ilman talouden vahvistumista johtaisivat lopulta veronkorotuskierteeseen, jossa väheneviä verotuloja jouduttaisiin paikkaamaan jälleen uusilla veroilla.

Eikö yksi maailman korkeimmista kokonaisveroasteista jo riitä?

Ylipäätään verojärjestelmän tulee olla sellainen, että se aina kannustaa kouluttautumiseen, työntekoon ja yrittäjyyteen, jotka ovat toimivan ja vaurautta luovan kansantalouden kulmakiviä. Ihan kaikille puolueille tämä ei valitettavasti ole edelleenkään selvää.

On aika sanoa stop Marinin hallituksen holtittomalle ja kasvulla flirttailevalle mutta tosiasiassa sen edellytyksiä supistavalle talouspolitiikalle.

Ja on aika ottaa talous jälleen tosissaan, mikäli haluamme hyvinvointia myös lapsillemme.

Kai Lintunen

kansanedustajaehdokas (kok.)

juristi-ekonomi

24.03.2023Katujengit voidaan vielä torjua
06.03.2023Talous luo vaurautta ja toivoa, kirjoitus Länsiväylässä 4.3.2023
23.01.2023Työrauha takaisin kouluihin, kirjoitus Länsiväylässä 21.1.2023
12.12.2022Ei turvallisuutta ilman toimivaa taloutta, kirjoitus Länsiväylässä 10.12.2022
30.11.2022Pitääkö valtion maksaa kaikki laskut?, kirjoitus Länsiväylässä 30.11.2022
30.10.2022Ehdolla eduskuntaan!
15.01.2021Heipat Espoon valtuusto, kohti uusia uria
07.04.2020Tervetuloa kriisiajan etäkouluun, kirjoitus Länsiväylässä 5.4.2020
22.08.2018Tervetuloa digiajan kouluun, kirjoitus Länsiväylässä 18.8.2018
30.05.2018Espoo ei ole saari, kirjoitus Länsiväylässä 26.5.2018

Siirry arkistoon »