Vuoden koira- säännöt

Kilpailuluokat:

- Näyttelykoira
- Näyttelypentu
- Näyttelyveteraani
- Metsästyskoira
- Toko-koira
- PK/pelastuskoira
- Rally-Toko- koira
- Koiratanssikoira
- Agilitykoira
- Nose Work-koira
- Vuoden kerholainen/vuoden harrastaja

Kilpailuaika on kalenterivuosi. Tulokset tulee toimittaa pisteenlaskijalle määräaikaan mennessä. Kunkin vuoden määräaika on ilmoitettu seuran kotisivuilla ja jäsenkirjeessä. Palkinnot jaetaan vuosikokouksessa, kiertopalkinto ja omistajalle jäävä muistoesine. Saman henkilön voittaessa kiertopalkinnon kolme kertaa on hänellä oikeus saada kiertopalkinto omakseen. Seuraavalle voittajalle seura hankkii uuden kiertopalkinnon. Jokainen voittajakoiran omistaja huolehtii kiertopalkinnon palautuksesta kerhon sihteerille kauden lopussa.

Kiertopalkinto luovutetaan vain Juvan talousalueella asuvalle harrastajalle, palkinto voidaan kuitenkin jakaa hallituksen päätöksellä muuallakin kuin Juvan talousalueella asuvalle jos henkilö osallistuu aktiivisesti kerhon toimintaan. Jokaisessa sarjan kilpailussa otetaan huomioon kolme parasta tulosta ja jokaisen kilpailuun osallistuvan koiran tulee olla Juvan Kennelkerhon jäsenen omistama/osaomistama, jäsenmaksu tulee olla maksettuna kilpailuihin osallistuessa. Juvan kennelkerhon jäsenmaksun eräpäivä on vuosittain 28.2.

Vuoden näyttelykoira (pennut, aikuiset, veteraanit)

Ohjaajan tulee olla Juvan kennelkerho ry:n jäsen. Koiran on oltava Juvan kennelkerho ry:n jäsenen omistuksessa tai osaomistuksessa. Pisteet lasketaan kolmesta parhaasta suomalaisesta virallisesta näyttelystä. Pennuille huomioidaan pisteet myös epävirallisista pentunäyttelyistä. Taulukkoa luetaan niin että + tarkoittaa pisteiden yhteenlaskemista jo toisiin ansaittuihin pisteisiin. Jos samassa kilpailuluokassa on kaksi koiraa joiden yhteenlasketut pisteet kolmesta parhaasta näyttelystä ovat samat niin KV-näyttelyn pisteet lasketaan arvokkaammiksi.

Vuoden pentu- kilpailuun ilmoitetaan pentuluokan (5kk-9kk) tulokset.
Vuoden näyttelykoira- kilpailuun ilmoitetaan (Jun-, nuo-, avo-, käy- ja val-luokat (9kk-8v.))
Vuoden veteraani-kilpailuun ilmoitetaan tulokset veteraaniluokasta (8v. ->).

Kilpailuluokat ovat; Vuoden näyttelykoira, vuoden pentu, vuoden veteraani


Päivitetään!!

Vuoden metsästyskoira

Ohjaajan tulee olla Juvan kennelkerho ry:n jäsen. Ohjaajan tulee olla koiran omistaja tai osaomistaja.

Käyttökokeiden (HIRV, KARH ja LINT) tuloksia huomioidaan maksimissaan neljän (4) kokeen tulokset seuraavasti:

1. luokkatulos 7 p
2. luokkatulos 5 p
3. luokkatulos 3 p

Lisäpisteitä saa edellä mainittujen neljän kokeen lisäksi seuraavasti:

KVA 10 p
Hirvikokeet
Piirimestaruus -koe
voittaja 5 p
toinen 3 p
kolmas 2 p
muu sija 1 p

Kaikkien hirvikoirien SM -tasoiset haukkuottelut:
voittaja 20 p
toinen 15 p
kolmas 10 p
muu sija 5 p

Linnun haukkukokeet
Piirimestaruus -koe
voittaja 5 p
toinen 3 p
kolmas 2 p
muu sija 1 p

SM haukkuottelu:
voittaja 20 p
toinen 15 p
kolmas 10 p
muu sija 5 p

Ajokokeet
Suuret ajokoirat
1. palkinto (väh 75 pistettä) 5p
2. palkinto (väh 60 pistettä) 3p
3. palkinto (väh 50 pistettä) 2p
Muu sija 1p

Beaglet ja eestinajokoirat
1. palkinto (väh 60 pistettä) 5p
2. palkinto (väh 50 pistettä) 3p
3. palkinto (väh 40 pistettä) 2p
Muu sija 1p

Metsästyskoirien jäljestämiskokeet (Mejä)
1. palkinto (40-50 pistettä): AVO: 5p, VOI: 7p
2. palkinto (30-39 pistettä): AVO: 3p, VOI: 5p
3. palkinto (20-29 pistettä): AVO: 2p, VOI: 3p

Vuoden toko-koira

Ohjaajan tulee olla Juvan Kennelkerho ry:n jäsen. Koiran ohjaajan tulee olla virallisesti koiran omistaja tai osaomistaja. Pisteisiin huomioidaan kolme (3) parasta tulosta.

EVL
1. palkinto 10 pistettä
2. palkinto 9 pistettä
3. palkinto 8 pistettä

VOI
1. palkinto 8 pistettä
2. palkinto 7 pistettä
3. palkinto 6 pistettä

AVO
1. palkinto 6 pistettä
2. palkinto 5 pistettä
3. palkinto 4 pistettä

ALO
1. palkinto 4 pistettä
2. palkinto 3 pistettä
3. palkinto 2 pistettä

LISÄPISTEET (koskee EVL:ssa kilpailevia)
Piirinmestaruus
1. sija 10 pistettä
2. sija 5 pistettä
3. sija 3 pistettä

Suomen mestaruus
1. sija 20 pistettä
2. sija 10 pistettä
3. sija 8 pistettä

Pohjoismaiden mestaruus
1. sija 25 pistettä
2. sija 15 pistettä
3. sija 13 pistettä

Maailman mestaruus sijoilla 1-5 tekee koirasta automaattisesti vuoden TOKO-koiran.
Jos pisteet ovat kahdella koiralla samat, on voittaja se, jonka pisteet on saavutettu ylemmästä luokasta. Jos pisteet ovat edelleen samat, niin voittajan ratkaisee kisasijoitukset.

Vuoden PK/Pelastuskoira

Ohjaajan tulee ola Juvan Kennelkerho ry:n jäsen ja edustaa Juvan Kennelkerhoa (jos se on mahdollista). Koiran ohjaajan tulee olla virallisesti koiran omistaja tai osaomistaja.

Pisteisiin huomioidaan kolme (3) parasta tulosta.

VOI
1. palkinto 8 pistettä
2. palkinto 7 pistettä
3. palkinto 6 pistettä

AVO
1. palkinto 6 pistettä
2. palkinto 5 pistettä
3. palkinto 4 pistettä

ALO
1. palkinto 4 pistettä
2. palkinto 3 pistettä
3. palkinto 2 pistettä

LISÄPISTEET:

Piirinmestaruus
1. sija 10 pistettä
2. sija 5 pistettä
3. sija 3 pistettä

Suomen mestaruus
1. sija 20 pistettä
2. sija 10 pistettä
3. sija 8 pistettä

Pohjoismaiden mestaruus
1. sija 25 pistettä
2. sija 15 pistettä
3. sija 13 pistettä

Maailman mestaruus sijoilla 1-5 tekee koirasta automaattisesti vuoden PK-koiran.

sopivuuskoe 5 pistettä
peruskoe/raunio/IPOR-A 10 pistettä
loppukoe/raunio/IPOR-B 18 pistettä
taidontarkastus 18 pistettä (1kpl/kausi)

PEHA 18 pistettä
PEJÄ 18 pistettä

Jos pisteet ovat samat kahdella koiralla, on voittaja se, jonka pisteet on saavutettu ylemmästä luokasta. Jos pisteet ovat edelleen samat, niin voittajan ratkaisee kisasijoitukset.

Vuoden rally-tokokoira

Ohjaajan tulee olla Juvan Kennelkerho ry:n jäsen. Koiran ohjaajan tulee olla virallisesti koiran omistaja tai osaomistaja. Pisteisiin huomioidaan kolme (3) parasta tulosta.

Jos pisteet ovat kahdella koiralla samat, on voittaja se, jonka pisteet on saavutettu ylemmästä luokasta. Mikäli pisteet menevät tasan, voittaa eniten 90-100p tuloksia saavuttanut koirakko

ALO
70-79p 2 pistettä
80-89p 3 pistettä
90-100p 4 pistettä

AVO
70-79p 4 pistettä
80-89p 5 pistettä
90-100p 6 pistettä

VOI
70-79p 6 pistettä
80-89p 7 pistettä
90-100p 8 pistettä

MES
70-79p 8 pistettä
80-89p 9 pistettä
90-100p 10 pistettä

Lisäpisteet niistä tuloksista mitkä ovat mukana pistelaskussa:

Luokkavoitto 4 pistettä
Tuomarin suosikki 2 pistettä

Suomenmestaruuskilpailu (MES):
Suomenmestarista tulee automaattisesti vuoden rally-tokokoira.
2. sija 10 pistettä
3. sija 8 pistettä

Lisäksi
RTK1, RTK2, RTK3, RTK4 5 pistettä
RTVA 15 pistettä

Vuoden koiratanssikoira

Ohjaajan tulee olla Juvan Kennelkerho ry:n jäsen.
Kilpailussa huomioidaan kolme (3) parasta tulosta virallisista kilpailuista.
Kilpailuun voi osallistua sekä HTM- että Freestyle- tuloksilla.
Tasatuloksissa ratkaisee se kenellä on korkein tuloskeskiarvo ylemmästä luokasta.






Lisäpisteitä saa lisäksi:

*Koulutustunnus 3p
*Kunniamaininta (KM) 2p
*SERT 3p*Valioituminen 10p
*Osallistuminen SM-kisoihin (per laji) 1p
*SM1 20p
*SM2 15p
*SM3 10p

Vuoden agilitykoira

Vuoden agilitykoira kilpailuun voi osallistua koira, jonka omistaja/ohjaaja on Juvan Kennelkerho ry:n jäsen kilpailuvuonna ja on edustanut Juvan Kennelkerho ry:tä. Mikäli koiralla on useampi omistaja, tulee sen, jonka luona koira asuu, olla yhdistyksen jäsen sinä vuonna, kun koira osallistuu kilpailuun.

Kilpailuun osallistuminen tapahtuu ilmoittamalla koiran agilitytulokset tietoineen (kokeen tyyppi, aika, paikka, tuomari, koiran virallinen nimi, sijoitus, saatu pistemäärä) kulloinkin ilmoitetulle pisteiden laskijalle kulloinkin ilmoitetun määräajan kuluessa. Myöhästyneitä ilmoituksia ei oteta mukaan kilpailuun. Osallistumisohjeet julkistetaan Juvan Kennelkerho ry:n internetsivuilla.

Kilpailussa huomioidaan kunkin koiran enintään viisi (5) parasta agilitykilpailua kyseiseltä vuodelta. Mikäli koirien pisteet menevät tasan, ratkaisevat kilpailuista saadut palkintosijoitukset.

Vuoden Nose Work- koira

Ohjaajan tulee olla Juvan Kennelkerho ry:n jäsen.

Koiran ohjaajan tulee olla virallisesti koiran omistaja tai osaomistaja.
Pisteisiin huomioidaan kolme (3) parasta tulosta.
Pisteissä huomioidaan yhtälailla kaikkien osioiden sekä yhden osion kokeiden tulokset.
Tasapisteissä voittaja on se, jonka pisteet on saavutettu ylemmästä luokasta.
Mikäli pisteet menevät tasan, voittaa eniten 100p tuloksia saavuttanut koirakko.

Lisäpisteitä saa lisäksi:

*Luokkanousu (sekä kaikkien osioiden kokeessa että yhden osion kokeessa) = 3p
*1. sija kokeen yhteistuloksissa = 3p
*2. sija kokeen yhteistuloksissa = 2p
*3. sija kokeen yhteistuloksissa = 1p