HYGIENIAKONSULTTI
MAISA SALONIEMI

Perustin oman yritykseni vuonna 2012 nimellä Maija-Liisa Välimäki. Olen toiminut yrittäjänä jo aiemminkin useita vuosia. Yrityksen toiminta on nyt loppunut, mutta kirjoitan edelleen kirjoja.

Olen toiminut hygieniapassitestaajana vuodesta 2002 lähtien. Opetin Turun ammatti-instituutissa nuorisoasteella ja toimin aikuiskouluttajana vuoteen 2011 saakka.

Olen kirjoittanut yli 20 yleistä elintarvikehygieniaa koskevaa oppimateriaalia.

Syksyllä 2021 on ilmestynyt uudistettu Hallitse elintarvikehygienia. Nimi on sama, mutta sisältö on päivitetty vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä sekä hygieniapassitestien vaatimuksia. Kirjoja saa meiltä tekijöiltä suoraan tai esimerkiksi Bookyn kautta.

Olemme teoksen toisen kirjoittajan Tuija Ijäksen kanssa tehneet noin 30 vuoden ajan oppimateriaaleja yhdessä. Hallitse elintarvikehygienia on yritykseni kustantama. Myös uusitun kirjan kannen näet vieressä.

Hygieniapassi plus on Otavan kustantama digitaalinen opiskeluaineisto hygieniapassitestiin, joka uudistettiin keväällä 2021.

Selkokieliseen kirjaan Ruokaa hygieenisesti liittyvä verkko-opiskelumateriaali on käytettävissä ilmaiseksi ja sitä uudistetaan parhaillaan.
Kirjasta otettiin 2017 uusi painos, joka on saanut selkologon. Tämä kirja on ilmestynyt nyt tammikuussa 2024. Verkkomateriaali uudistetaan myös ajantasaiseksi ja ilmestyy tänä keväänä.



Elintarvikkeet tunne ruokasi on yleisteos kaikista ruuista ja juomista. Se on ilmestynyt vuoden 2019 marraskuussa.

Tämä kirja on saatavana suoraan minulta. Sitä saa myös Ad Librikseltä


Voit tilata sen myös esim. Bookyn kautta täältä.