Kanojen ulkotarhan elementipaketti

Seinäjoen Messuilla esittelimme kanatarhan elementtejä KotKot8-kotikanlan yhteydessä.

Kanat rakastavat ulkoilua. Siksipä on tärkeää, että se pääsee päivittäin ulos. Tämä touhukas eläin kuoputtaa jaloillaan, kylpee ja tutkii joka paikan. Vapaa ulkoilu on kuitenkin pienoinen riski tälle viehättävälle otukselle.

"Kana tekee mielellään pesän piiloon, mikäli vain hoitajan silmä välttää. Sinne se käy sitten tekaisemassa munat yksi kerrallaan odottelemaan hautomista. Kun kana on saanut salapesäänsä riittävän määrän munia, se asettuu sinne hautomaan. Huomaat, että kana vain "katoaa". Saat sinä sitä kanaemoa toki yrittää etsiä - harvoin sitä löytää. Kana on ovela otus tässä asiassa. Lopulta onnellinen emo palaa kolmen viikon päästä pesueen kanssa osaksi parvea.

Kolmen viikon unottomia öitä ja epätietoisuutta lemmikin kohtalosta voi toki yrittää ehkäistä. Tähän helpoin tapa on kunnollinen ulkotarha. Ulkoilutilan avulla kanoja pystyy paitsi ohjaamaan pesimään toivottuun paikkaan, ne saa myös pidettyä pois kaivamasta naapurin tulppaanipenkkiä.

Toisaalta kanaa on syytä suojella. Kissat, minkit, ketut, isot pöllöt ja haukat nappaavat aikuisenkin kanan mieleisenä paistina saaliikseen. Pikkutiput kelpaavat harakoille ja myös rotille, mikäli sellaista ongelmaa kanalassa on."

Kanaan kiintyy väistämättä. Niillä on kotikanalassa nimet ja oma persoonallisuus. Joten kunnon ulkotarha on tärkeä osa kotikanalan pitämistä.

Ulkotarhan elementit

Kanatarha voidaan sijoittaa mihin suuntaan KotKot-kotikanalaa tahansa. Eteen, taakse tai kumpaan päätyyn tahansa. Riippuu siis paljon siitä, miten rakennus kokonaisuutena asettuu osaksi omaa pihaasi.

Kanatarhan yhden seinäelementin tiedot:

  • leveys 100cm
  • korkeus 200cm (alaosa 60cm, yläosa 190cm)
  • puurunko, maalattavissa halutulla värillä
  • verkon silmäkoko 2x2 cm (Eviran suositus, jolloin pikkulinnut pysyvät poissa häkistä)
  • maan alle kaivettava 50-60cm pitkä "verkkohäntä"

Kanatarhan yhden kattoelementin tiedot:

  • leveys 100cm
  • pituus 210cm
  • puurunko, maalattavissa halutulla värillä
  • verkon silmäkoko 2x2 cm tai 5x10 valinnan mukaan.

Myös muut mitat häkkielementeille ovat mahdollisia. Kerro suunnitelmasi sähköpostilla, niin voimme laskea sille hinnan.

Esimerkkihinnasto ulkohäkkipaketille

Hinnat on laskettu ilman rahtikustannuksia. Kun kanala tilataan meiltä häkin kanssa, häkkielementit kulkevat kanalan mukana. Näin ollen erillistä rahtia ei tule.

Mikäli haluat tilata ainoastaan häkkielementtejä, tulee hinnan lisäksi rahtikustannukset. Vaihtoehtoisesti voit käydä noutamassa tilaamasi tuotteet toimitiloistamme.

Alla on pari hintaesimerkkiä. Voit suunnitella myös häkin tarpeen itse. Häkkielementtien hinta on 85 eur/kpl. Mitat on yllä.

Perusmallin ulkoiluhäkki päätyyn

Päätyyn sijoitettava ulkoiluhäkki (2 x 3 metirä eli noin 6 m2) sopii esim. KotKot-kotikanalan päätyyn sijoitettavaksi.

  • 7 kpl seinäelementtejä (alaosassa "verkkohäntä" maahan kaivettavaksi)
  • 1 kpl ovielementti (sis. saranat ja salvan)
  • ala- ja yläohjauspuut (kyllästettyä puutavaraa)
  • 3 kpl kattoelementit 3 kpl
  • HINTA 900 eur (sis.alv24%)

Edelliseen saa lisää pituutta metrin kerrallaan:

  • 2 kpl seinäelementtejä
  • 1 kpl kattoelementtejä
  • HINTA 250 EUR (sis.alv24%) Huom! Tämä hinta on voimassa vain häkkipaketin yhteydessä tilattaville lisäelementeille.

Perusmallin ulkohäkki kanalan eteen

KotKot-Kotkanalat rakennetaan pulpettikatolla. Halutessasi voit rakentaa tästä eteenpäin toisen lappeen rakennuksen eteen - eli tehdä täysin katetun ulkotarhan esim. valokatteella. Silloin et tietenkään tarvitse kattoelementtejä ulkohäkkiin.

Paketti häkkikatolliseen ulkoiluhäkkiin esim. KotKot6-kotikanalan eteen sopiva pieni 4 neliön etuhäkki:

  • 5 kpl seinäelementtejä (alaosassa "verkkohäntä" maahan kaivettavaksi)
  • 1 kpl ovielementti (sis. saranat ja salvan)
  • ala- ja yläohjauspuut
  • 2 kpl kattoelementit
  • HINTA 650 eur (sis. alv24%)

Kanat rakastavat ulkoilua. Ulkotarhaan on turha istuttaa, mitään. Kana kuopsuttaa pohjan mullalle hyvin nopeasti.

Oma kotikanala?