"Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky."

(Daniel.9:23)


"Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivämatkan ja saarnasi sanoen: >>Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään>>. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: >>Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet - raavaat ja lampaat - maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.>> "

(Joona.3:4-9)


"Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä."

(Joona.3:10)



KUTSU SYDÄMEN RUKOUKSEEN SALASSA YHDISTETTYNÄ OIKEAAN PAASTOON

RUKOUS

24h 26.10.18 Jordaniassa lapsia ja nuoria täynnä ollut linja-auto syöksynyt sillalta sillan kera mutaan ja vesimassojen sekaan. Ainakin 20 henkeä jo kuollut. Lukuisat haavoittuneet ja osa kadoksissa.
Rukoillaan että kaikki uhrit löytyy ja moni hengestään taisteleva saa kokea ihmepelastumisen ennenkaikkea sielujensa osalta sairaaloissa ja ambulansseissa ja rukoillaan, että omaiset saavat apua ja lohdutusta hätäänsä ja eivät katkeroituisi Jumalaa kohtaan, vaan pikemminkin tulisivat herätykseen ja uskoon, tämän kovan puhuttelun myötä. Rukoillaan jälleen-näkemisen toivoa mahd. uskovien perheille ja omaisille joiden lapsia ehkä myös uhreina. Jeesus Kristus auta ja armahda hädässä.
RUKOUS


24h YSTÄVÄN HÄTÄ

Muistetaan ystävääni ja hänen lastaan ja heidän perhettään, sillä
vihollinen pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan tuon perheen.



"Rakas Taivaallinen Isä Jeesuksen nimessä...
Sinä näet tuon saamani esirukouspyynnön ja sen hädän, mikä siellä
on tällä hetkellä.

Auta ja anna apusi tuolle perheelle?!
Ilmesty heidän elämässään parantajana ja asioiden kohdalleen laittajana
ja anna heille voimaa vastustaa vihollisen juonia ja tuhoaikeita.
Nosta ja kanna erityisesti perheen isää hänen tuskissaan ja taisteluissaan
ja suojele ja varjela heidän lapsiaan, että voisivat elää kuitenkin lapsuuttaan
ilman huolta ja murhetta tilanteessa, mikä heidän perhettään on kohdannut.

Kiitos siitä, että Sinulla on voima ja valta auttaa, mutta myöskin kaikki kunnia
kuuluu Sinulle, Herra!" ("Vilja" nimimerkin esittämä rukouspyyntö)
RUKOUS


24h

Työkaverini on sairastunut päivä päivältä kasvavaan syöpäkasvaimeen jota ei voida leikata ja joka on levinnyt.

Rukoillaan, että Herra tekisi ihmeen kun Hänen puolestaan rukoillaan ja vain Herra Jeesus Kristus saisi tästä ihmeestä kunnian ja kiitoksen. Aletaan kiittämään jo etukäteen rukousvastauksesta. Herran Jeesuksen Kristuksen haavojen kautta me olemme paratut, eli parannetut. Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä Amen.
RUKOUS

24h Ruotsissa Malmön kaupungissa on ammuttu siviilejä ja ainakin neljä on loukkaantunut ammuskelussa. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806180221250_...
Rukoillaan uhrien ja uhrien omaisten puolesta. Rukoillaan, että pelastuisi ihmisiä, jotka loukkaantuneet. Rukoillaan uhrien omaisten puolesta. Rukoillaan, että katkeruus ja viha eivät saisi sijaa.
KUTSU ESTERIN PAASTOON JA RUKOUKSEEN (Ester.4:16)


24/7 6.3.2018 alkaen


1. Raamatun lukeminen:
1. Ester, luvut 3 ja 4
2. Sakarja 12:2-3, 6-10; 13:1, 8-9; 14:1-9
3. Roomalaiskirje 9:1-5; 10:1-2, 11:1-29
2. Paasto -vähintään 24 tuntia auringonlaskusta aunringonlaskuun. Juo pelkästään vettä (lähde/kivennäisvettä), poikkeuksena tietysti ne, joilla on joitakin erikoistarpeita. Niitä, jotka haluavat ja pystyvät siihen, pyydämme paastoamaan kaikki kolme päivää Ester 4:16:n mukaan.

3. Rukous -esirukousta Esterin kirjan aiheiden mukaan ja erityisesti keskittyen seitsemään rukousaiheeseen, jotka alla listattuna:

1. Muslimien pelastuminen
2. Juutalaisten pelastuminen
3. Sovinto juutalaisten ja arabien välillä Yeshua kautta.
4. Antisemistismin hengen sitominen maailmanlaajuisesti
5. Israelin paikallisen messiaanisen seurakunnan/jäännöksen vahvistuminen.
6. Johdatusta Israelin ja muiden maiden hallituksille.
7. Seurakunnan pysyminen voittoisana niiden lopun aikojen tapahtumien keskellä, jotka johtavat Jeesuksen toiseen tulemukseen.

Lähi-idän lopunajan tapahtumien, arabimaiden kansannousun, Iranin jännitteiden, muslimimaiden pyhien vainoamisen, sekä juutalaisille ja arabeille suunnatun evankeliumin "maanalaisen" levittämisen vuoksi tämän vuoden 2018 paastolla on suuri merkitys, edustaen jopa historiallisesti merkittävää käännekohtaa.




24/7
Floridassa hirvittävä kouluampuminen!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20180215220074609...
ILMAN Jeesusta Kristusta henk.koht. syntien sovittajana, jokainen meistä on matkalla ikuiseen kadotukseen ja helvettiin, eli rikkiä palavaan tuliseen järveen! Floridassa on kouluampuja surmannut useita koululaisia ampumalla! Viimeisimpien tietojen mukaan ainakin 17 ihmistä olisi saanut ampumisessa surmansa. Rukoillaan uhrien puolesta, että vielä ehkä hengestän taistelevat saavat apua lääkäreiltä ja lääkäreille taitoa pelastaa henkiä ja ennenkaikkea rukoillaan, että uhrien läheiset/omaiset pelastuisivat ja voisivat antaa anteeksi sydämessään koululaisia ampuneelle, eivätkä katkeroituisi.
RUKOUS

24/7 Suomen hallituskriisi peruuntui ja uusi Perussuomalisista koostuva ryhmä perustettiin jatkamaan hallituksessa Rukoillaan, että kun Suomessa järjestetään seuraavat eduskuntavaalit v. 2019, niin Perussuomalaiset (kokoonpanosta ja puheenjohtajasta riipumatta), silti saavat Suomen kansan liikkeelle ja seurauksena on MEGAJYSÄRI ja näpäytys Bilderbergien mukaiselle EU ja maahamuuttopolitiikalle! Perussuomalaiset on toistaiseksi ainut mahdollisuus saada aikaan FIXIT eli Suomen ero EU:sta ja eurosta! Suomen kansan hyvinvointi ensin kuntoon ja sitten vasta hallitusti ja vastuullisesti muiden kansojen avustaminen. Suomen kansasta vain elitiillä ja ylemmällä keskiluokalla menee ns. hyvin ja leipäjonoissa he eivät seiso. Suomella menisi nyt taloudellisesti huomattavasti paremmin, jos Suomen markka saataisiin takaisin ja se laittettaisiin vaikka kellumaan ja Suomi eroaisi EU:sta ja pitäisi hyvät kauppa ym. -yhteydet pohjoismaihin, eikä Suomi menisi Natoon ja Suomi kasvaittaisi itsenäistä puolustuskykyään ja solmisi tarvittavia tukikytköksiä.
RUKOUS
24/7 Lontoossa on ajettu juuri äskettäin ihmisjoukkoon tarkoituksellisesti pakettiautolla ja puukotettu ihmisiä. Rukoillaan, että uhrit, jotka vielä mahd. elossa, saavat apua nopeasti. Rukoillaan, että uhrit voivat myös tulla uskoon yliluonnollisesti, vaikka kuoleman rajalla, ja pelastua, jos eivät voi jäädä henkiin ja eivät ole vielä uskossa. Rukoillaan myös teon tehneiden sielujen puolesta ja rukoillaan, että tekijä tai tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan jo täällä maanpäällä.
RUKOUS

24/7 Kristityt lapset terrori-iskun kohteina Egyptissä 26.5.17 - Avaa Rukoillaan, että eloonjääneet ja mahd. pahasti haavoittuneet lapset saavat niin maallista apua, kuin taivaallistakin apua ja myös lasten vanhemmat, joille monille suuri murhe ja menetys iskenyt äkisti ja yllättäen shokkina. Jeesus Messias auta ja armahda ja lohduta uskovia vanhempia ja anna voimia jaksaa eteenpäin ja olla katkeroitumatta.
RUKOUS RUKOUSVASTAUS TULI
29.1.18 KIITOS JA KUNNIA JEESUS MESSIAALLEMME! Dianda kertoi keskustelufoorumilla, että esirukousten myötä perheeseensä kuuluvia on nyt pelastunut.
24/7 "Dianda" ninimerkillä kirjoittaneen esirukous perheensä pelastumisen puolesta, jota vastaan saatana hyökännyt rajusti. Rukoillaan, että saatanan hyökkäys "Diandan" perhettä kohtaan, koituu lopulta siunaukseksi ja koko perhe pelastuu. Kiitos Jeesus jo etukäteen, että apu tulee koko perheelle. Sinä Jeesus olet suurin ja mahtavin ja autat. Saatanan ja pahojen henkien hyökkäys tehottomaksi tässä ja nyt Jeesus Messiaan nimessä ja sovintoveressä. Jumalan enkelivartiosto koko perheen ympärille. Amen.
RUKOUS
RUKOUSVASTAUS TULI
14.9.2017 KIITOS JA KUNNIA JEESUS MESSIAALLEMME!
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005367999.html
24/7/365
Afganistanissa on juuri äskettäin siepattu uskova nainen
https://www.aamulehti.fi/maailma/suomalaisnaisen-s...

Rukoillaan, että siepattu pääsee vapauteen sieppaajiltaan ja sieppaajat kokevat yliluonnollisen ihmeen ja tulevat itkien - pelossa ja vavistuksessa uskoon ja pelastuvat. Jeesus Messiaan nimessä ja kallisarvoisessa sovintouhriveressä. Amen.
RUKOUS
24/7/365


Kristuksen morsiamen (seurakunnan) valmistautuminen ylösottoon eli tempaukseen!

Seurakunta morsiamen tulee olla tahraton ja öljyä lampuissa ja tuli palamassa, eikä öinen uni saa yllättää valvomasta yljän, eli Jeesuksen paluuta.
Rukoillaan, että Jeesus Messiaan morsius-seurakunta valmistautuu ja valvoo hengellisesti, jotta Jeesuksen paluu ei tule yllätyksenä ja morsian on valmis tempaukseen. Valvova ja rukoileva seurakunta, joka saa voiman paeta sitä kaikkea mitä on tulossa (Jaakobin ahdistus ja vihanaika).
RUKOUS
24/7/365


Kolmannen tuhoisan maailmansodan vaara todellinen! Pohjois-Korean / USA:n ja niiden liittolaisten tilanne voi hyvinkin eskaloitua lopulta globaaliksi sodaksi laajeten Lähi-Itään!
Rukoillaan, että maailmansota ei vielä syttyisi, jos mahdollista vielä hetkeksi siirtää ihmis-sielujen tähden? Käsketään sotaa lietsovia demonisia henkivaltoja väistymään Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä erityisesti nyt Pohjois-Korean alueelta! Rukoillaan, että Raamatun evankeliumi saavuttaisi koko Pohjois-Korean ja muun maailmankin viimeisimmät kolkat ja lukemattomia sieluja pelastuisi! Kolmas maailmansota on kuitenkin Raamatun profetioissa ja sen tulemista ei voi kokonaan lopullisesti estää rukouksin.
RUKOUS
24/7/365


Turkin muotoutuminen diktatuuriksi! Turkin presidentti ottaa Raamatun profetioiden kuvaamia "askelia" kohden Islamin diktatuuria ja vihaa Israelia kohtaan, se valloittamiseksi ja tuhoamiseksi.
Rukoillaan, että Turkissa syntyisi herätys ja lukemattomia ihmis-sieluja tulisi mielen muutokseen ja parannukseen ja viha Israelia kohtaan ei vielä kasvaisi siihen pisteeseen, joka laittaa Turkin liittolaisineen lopulta liikkeelle Israelin tuhoamiseksi!
RUKOUS 24/7/365


Israelin tilanne!
Israelia vihaavian muslimivaltioiden / kansojen ja Israelin juutalaisten välinen kytevä "ruutitynnyri" tilanne sekä YK:n jäsenvaltioiden kääntyminen Israelia vastaan ja juutalaiset jotka eivät vielä Jeesus Messiasta tunne!
Rukoillaan, että Israelissa juutalaisista mahdollisimman moni löytäisi nyt juuri Jeesus Messiaan pelastajakseen ja Israelin kansasta mahdollisimman moni jo nyt nöyrtyisi ja katuisi pahoja tekojaan ja Israelin ennustettu lopunajan profeetallinen sota vielä "viivästyisi", Jumalan armahtavaisuuden ja pitkämielisyyden tähden, jos vain mahdollista? Jaakobin ahdistuksen jälkeen koko Israel vasta tulee parannukseen ja toivottaa oikean Jeesus Messiaan tervetulleeksi ainoaksi pelastajakseen.
RUKOUS
24/7/365


Iranin uhka!
Iran islamistisena ydinasevaltiona muodostaa profetioidun uhan Israelille (Goog/Maagog) ja ydinasearsenaali on riittävä tuhoamaan koko Israelin.
http://www.nydailynews.com/news/politics/iran-nuke...

Rukoillaan, että Iranin hallitus ja kansa vielä pidättäytyvät sodan aloittamisesta Israelia vastaan ja Iranilaisia tulee joukoin uskoon evankeliumin salakuljettajien ja näkyjen ja ilmestysten myötä.

Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968

"Profetia Norjasta vuodelta 1968




Näyn kirjannut: Emanuel Minos.



-Eräs 90-vuotias Norjan Valdres´issa sai näyn Jumalalta vuonna 1968.
Evankelista Emanuel Minos´illa oli kokouksia siellä, missä hän asui.
Minos´illa oli tilaisuus tavata hänet ja nainen kertoi hänelle, mitä oli
nähnyt. Hän kirjoitti sen ylös, mutta ajatteli sen olevan niin
älytöntä, että pani lipastoon. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin hän
ymmärtää, että hänen on jaettava näky toisten kanssa.



-Nainen Valdres´ista oli hyvin pirteä, uskottava, valvova ja luotettava
kristitty, jolla oli hyvä maine kaikkien hänet tunteneiden keskuudessa.
Tässä on, mitä hän näki:



-”Näin ajan juuri ennen Jeesuksen tulemusta ja kolmannen maailmansodan
puhkeamisen. Näin tapahtumat luonnollisilla silmilläni. Näin maailman
pallon kaltaisena ja näin euroopan maa maalta. Näin Skandinavian. Näin
Norjan. Näin määrättyjä asioita, jotka tapahtuisivat juuri ennen
Jeesuksen paluuta ja juuri ennenkuin viimeinen suuri onnettomuus
tapahtuu, onnettomuus, jonka kaltaista emme koskaan ennen ole kokeneet”.



Hän mainitsi neljä aaltoa:



1. Ensiksi ennenkuin Jeesus tulee, ja ennenkuin kolmas maailmansota
puhkeaa on oleva “liennytys”, jonka kaltaista meillä ei ole ollut
koskaan ennen. Supervaltojen välillä on oleva rauha idässä ja lännessä
ja se on oleva pitkähkö rauha. (Muista, että tämä sanottiin vuonna 1968,
kun kylmä sota oli kuumimmillaan). Tänä rauhan aikana on oleva
aseistariisunta monissa maissa, myös Norjassa, emmekä ole
valmistautuneet, kun se sota tulee. Kolmas maailmansota alkaa tavalla,
jota kukaan ei olisi osannut odottaa, ja odottamattomasta paikasta.



2. Penseys vailla vertaa on valtaava kristityt, luopuminen aidosta,
elävästä kristinuskosta. Kristityt eivät ole avoimia läpitunkevalle
saarnaamiselle. He eivät enää, kuten ennen, halua kuulla synnistä ja
armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.
Tilalle on tuleva korvike: menestyksen (onnellisuuden) kristinusko.



“Tärkeä asia on oleva saada menestystä, olla jotakin, omistaa
aineellisia asioita, asioita, joita jumala ei koskaan ole luvannut
meille tällä tavalla. Kirkot ja rukoushuoneet käyvät tyhjemmiksi ja
tyhjemmiksi. Saarnaamisen asemasta, johon olemme tottuneet sukupolvien
ajan, kuten esimerkiksi, että ota ristisi ja seuraa Jeesusta. Huvitus,
taide, ja kulttuuri valtaavat kirkot, joissa olisi pitänyt kokoontua
katumuksen ja herätyksen vuoksi. Tämä tulee lisääntymään
merkillepantavasti juuri ennen Jeesuksen tulemusta.”



3. On oleva moraalin romahdus, jonka kaltaista vanha Norja ei ole
koskaan kokenut. Ihmiset elävät yhdessä kuin naimisissa olematta
avioliitossa. (Termiä avoliitto ei ollut olemassa vuonna 1968).
Epäpuhtaus ennen avioliittoa ja uskottomuus avioliitossa tulee
luonnolliseksi (yleiseksi) ja sitä pidetään oikeutettuna kaikkien
kannalta. Aviottomia lapsia tulee syntymään, eikä tätä pidetä lainkaan
luonnottomana. Se tulee jopa kristillisiin piireihin ja hellimme sitä,
jopa luonnonvastaista syntiä. (vrt.homoseksuaalisuus). Juuri ennen
Jeesuksen tulemusta on oleva TV ohjelmia, joiden kaltaisia emme ole kokeneet.

(TV oli juuri tullut Norjaan vuonna1968)



“TV on oleva täynnä sellaista kauheata väkivaltaa, joka opettaa ihmisiä
murhaamaan ja tuhoamaan toisiaan ja kaduillamme on oleva turvatonta.
Ihmiset matkivat näkemäänsä. TV:ssä ei ole vain yksi “asema”, vaan se on
oleva täynnä ohjelmia. (termiä “kanava” ei tunnettu vuonna 1968) TV on
oleva aivan kuin radio, jossa meilla on monia “asemia” ja se on oleva
täynnä väkivaltaa. Ihmiset pitävät sitä huvituksena. Tulemme näkemään
kauhistuttavia murhaamisen ja toinen toisensa tuhoamisen näytöksiä ja
tämä tulee leviämään yhteiskunnassa. Seksikohtauksia tullaan myös
näyttämään ruudussa, kaikkein intiimein asia, jonka pitäisi tapahtua
vain avioliitossa. (Kirjaaja E.Minos protestoi, ja sanoi, että meillä on
lakipykälät jotka kieltävät tämmöisen asian) Siihen vanha nainen sanoi:
“Se tulee tapahtumaan ja tulet näkemään sen. Kaikki, mitä meillä on
ennen ollut, murskataan, ja lait säädetään niin että kaikkein
rivoimmatkin asiat voivat tapahtua silmiemme edessä”



4. Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. (Vuonna 1968 ei
ollut sellaista termiä kuin maahanmuutto) Heitä on oleva niin paljon,
että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan.
Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten
syntiemme mitta tulee täyteen. (Kirjaaja E.Minos protestoi tässä
maahanmuuttoasiassa. Hän piti ajatusta ihmisten massamuutosta
naurettavana)



Kyyneleet virtasivat vanhan naisen poskilla. “Minä en tule näkemään
sitä, mutta sinä tulet. Sitten yhtäkkiä ylöstempaus tapahtuu, ja kolmas
maailmansota puhkeaa. Se on oleva lyhyt sota.”



Kaikki, mitä aikaisemmin olen nähnyt sodasta, on vain lastenleikkiä
verrattuna tähän ja se tullaan lopettamaan atomipommilla. Ilma on niin
saastunutta, ettei voi vetää henkeään. Se tulee kattamaan useita
mantereita, Amerikan, Japanin, Australian ja rikkaat maat. Vesi tulee
saastumaan. Emme voi enää viljellä maata. Seuraus on oleva, että vain
vähän ihmisiä jää jäljelle. Jäännös rikkaissa maissa yrittää paeta
köyhiin maihin, mutta he ovat meitä kohtaan yhtäkovia, kuin olimme heitä
kohtaan.



“Olen niin iloinen, etten tule näkemään sitä, mutta kun tuo aika
lähestyy, niin sinun täytyy olla rohkea, ja kertoa tämä. Olen saanut sen
Jumalalta, eikä siinä ole mitään Raamatun vastaista”



“Se, joka on saanut syntinsä anteeksi ja jolla Jeesus on vapahtajana, on turvassa.”

Aiheeseen liittyviä uutisia!

Kolmas maailmansota

"Kolmas maailmansota täytyy saada aikaiseksi hyödyntämällä eroavaisuuksia, jotka on saatu aikaisiksi "Illuminatin agendan" kautta - poliittisen Zionismin ja Islamilaisen maailman johtajien kesken. Sota täytyy saada järjestettyä sillätavalla, että Islam (muslimi uskoinen arabi maailma) ja poliittinen Zionismi (Israelin valtio) käytännössä tuhoavat toinen toisensa. Sillävälin muut kansakunnat, jälleenkerran jakautuneet tässä yhteydessä, tullaan valjastamaan taistelemaan pisteeseen, jossa on tuloksena täydellinen fyysinen, moraalinen, henkinen ja taloudellinen uupuminen... Me tulemme päästämään irti nihilistit ja ateistit, ja me tulemme provosoimaan sosiaalisen ketjureaktion, joka kaikessa kauheudessaan tulee näyttämään kansakunnille täydellisen ateismin vaikutuksen, joka alkuperä raakalaisuudelle ja kaikkein verisimmälle turmiolle. Sitten kaikkialla, kansalaiset, pakotettuina suojelemaan itseään maailman vallankumouksellisten vähemmistöltä, hävittävät nuo sivilisaatioiden tuhoajat ja kansalaiset, jotka eksytetty Kristinuskoon, joidenka yksijumalaiset henget, tulevat siitä hetkestä lähtien olemaan ilman suuntaa ja kompassia, kiihkoisina ideasta, mutta vailla tietoa minne johtaa sen ihailu, tulevat vastaanottamaan todellisen valon Luciferin universaalin opin ilmestymisen kautta, joka tuodaan vihdoin julkiseksi. Tämä ilmestyminen on tuloksena reagointiliikkeelle, joka seuraa Kristinuskon ja ateismin tuhon jälkeen. Molemmat valloitettuina ja täydellisesti hävitettyinä (Exterminated) yhtäaikaa."

Albert Pike (33 asteen vapaamuurari Illuminaatti, elokuun 15, 1871)