Kiinteistövälittäjän vastuu veroseuraamuksista ja vastuuvakuutus?
KRIL 2.2.2011 Kiinteistövälittäjän vastuu veroseuraamuksista ja vastuuvakuutus?
Kiinteistönvälittäjä vastaa veroseuraamusten kertomisesta myyjälle. Alla myyjälle tuli myynnistä veroseuraamuksia 11.740 euroa, jotka olisi vältetty jos myynti olisi tapahtunut myöhemmin ja jota välittäjä ei kertonut. Välittäjän ajauduttua konkurssiin myyjä vaati korvauksia välittäjän vastuuvakuutusyhtiöltä. Vaatimus olisi kuitenkin pitänyt esittää vastuuvakuutusyhtiölle vuoden kuluessa siitä kun myyjä on saanut tietään vahingosta. Asiaan sovellettiin vakuutussopimuslakia ja vakuutusehtoja. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen yhden vuoden vanhentumisaika vaatimuksen esittämiselle vakuutusyhtiölle on alkanut siitä, kun myyjä on saanut tietää vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta. Vakuutusyhtiön vastuuvakuutusehtojen 106.1 kohdassa on seuraavat määräykset. Vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusturvan päättyessä pitää vahinkoilmoitus tehdä vakuutuskauden aikana todetusta vahinkotapahtumasta yhden vuoden kuluessa vakuutuksen päättymispäivästä. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Edellä kerrotuin perustein lautakunta katsoi, että myyjä on saanut vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo saadessaan tietää vahingosta vuonna 2007. Hänen on pitänyt tehdä ilmoitus vakuutusyhtiölle vuoden sisällä tästä eli kevätkesällä 2008. Koska näin ei ole menetelty, myyjän oikeus mahdolliseen korvaukseen vakuutusyhtiöltä on saman pykälän 2 momentin nojalla menetetty. Tässä tapauksessa ei ollut tarpeen arvioida, olisiko myyjällä oikeus korvaukseen.
Osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan kuluttajariitalautakunnassa. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta korvata myyjälle myöskään myyjän vaatimia 2 400 euron selvittelykuluja.
Lautakunta ei suosita hyvitystä asiassa.
Kiinteistö, asunto-osake, kiinteistönvälittäjä, vastuu, vastuuvakuutus, vanhentumisaika
Vastuuvakuutus. Vakuutuksenottajan konkurssi. Vanhentuminen.
vanhentuminen
vastuuvakuutus
Diaarinumero(t):
1667/38/09
Antopäivä:
2.2.2011
Kuluttajan (jäljempänä K) valitus koskee konkurssiin menneen
XX Oy:n vastuuvakuutusta.
K sai isoäidiltään 25.10.2006 lahjaksi asunto-osakkeet. Hän päätti myydä osakkeet ja sopi XX Oy:n kanssa myyntitoimeksiannosta. Osakkeet myytiin 16.5.2007.
K:n mukaan hänelle aiheutui kaupasta 11 740,25 euron vahinko, koska XX Oy laiminlöi kertoa hänelle veroseuraamuksista.
K esitti XX Oy:lle vahingonkorvausvaatimuksen 18.6.2007.
K:n ja XX Oy:n välinen korvausriita tuli vireille kuluttajariitalautakunnassa 1.8.2007. Yhtiö asetettiin konkurssiin 18.1.2008. Konkurssi raukesi varojen puutteeseen, minkä jälkeen yhtiö poistettiin kaupparekisteristä. XX Oy:n konkurssin vuoksi kuluttajariitalautakunta päätti asian käsittelyn 17.3.2009 ratkaisua antamatta.
K esitti keväällä 2009 korvausvaatimuksen vakuutusyhtiölle, jossa XX Oy:llä oli ollut vastuuvakuutus.
Asiassa on riitaa siitä, onko korvausvaatimus esitetty liian myöhään, sekä siitä, onko vakuutusyhtiö muuten velvollinen maksamaan K:lle tämän vaatimaa korvausta.
VAATIMUKSET
K vaatii, että vakuutusyhtiö maksaa hänelle 11 740,25 euron korvauksen XX Oy:n vastuuvakuutuksen perusteella sekä korvaa hänen kulunsa 2 400 eurolla. Hän perustelee vaatimustaan pääpiirteissään seuraavasti.
XX Oy:n kiinteistönvälittäjä täytti toimeksiantosopimusta tehtäessä rutiininomaisesti sopimuslomakkeen. Välittäjä merkitsi lomakkeelle myös kohdan "Toimeksiantaja ohjataan kääntymään verohallinnon puoleen veroseuraamusten selvittämiseksi". Kyseisestä kohdasta ei käyty mitään keskustelua, eikä välittäjä millään tavoin kiinnittänyt K:n huomiota tähän kohtaan. Sen sijaan välittäjä kertoi K:lle itse kaupan veroseuraamuksista.
Välittäjälle kerrottiin lyhyestä omistusajasta, mutta hänen mukaansa siihen ei liittynyt vero-ongelmia eikä luovutusvoittoseuraamuksia tulisi.
Kiinteistönvälittäjä syyllistyi vahingonkorvausvastuun perustavaan laiminlyöntiin ja törkeään huolimattomuuteen, kun hän jätti kertomatta K:lle veroseuraamuksista. Hän ei selvittänyt K:lle, että tulo- ja varallisuusverolain 47 §:n oli muuttunut vuonna 2005. Jos K olisi tiennyt tästä aiheutuvasta luovutusvoittoverosta, hän olisi lykännyt kaupanteon lokakuun 2007 lopulle.
K reklamoi kiinteistönvälitysliikeelle heti saatuaan tiedon vahingosta. K ei tiennyt XX Oy:n konkurssista ennen kuin sai kuluttajariitalautakunnan päätöksen jättää asia käsittelemättä. Saatuaan tietää konkurssista K selvitti, missä yhtiössä XX Oy:n vastuuvakuutus oli. K vaati korvausta vakuutusyhtiöltä 27.3.2009.
XX Oy ei tiedottanut K:lle eikä myöskään kuluttajariitalautakunnalle konkurssiin hakeutumisestaan, joten K ei voinut tehdä asian johdosta mitään. Vaikka K olisi tiennyt valvoa saatavansa konkurssissa, hänelle ei olisi kertynyt konkurssipesästä mitään.
Kiinteistönvälitysliikkeille on asetettu velvollisuus ylläpitää vastuuvakuutusta juuri sellaisten tilanteiden varalta, joissa välitysliikkeellä itsellään ei ole taloudellista kykyä maksaa vahingonkorvausta. XX Oy laiminlöi vahinkoilmoituksen teon vastuuvakuutusyhtiölleen, eikä tämä laiminlyönti voi johtaa K:n korvauksen epäämiseen. Vakuutusyhtiö ei voi vakuutetun konkurssitilanteessa vedota ehtoihinsa kuluttajan vahingoksi. Ehtoihin vetoaminen on joka tapauksessa kunnianvastaista ja arvotonta.
K on tehnyt kaiken, mitä hänen on kuulunutkin tehdä. Hänen ei ole ollut tarpeen kiirehtiä tekemään korvausvaatimusta vastuuvakuutusyhtiölle, koska hän on voinut luottaa XX Oy:n maksukykyyn. K vaati vakuutusyhtiöltä korvausta heti, kun hän sai tietää XX Oy:n konkurssista ja siitä, missä vakuutusyhtiössä sen vastuuvakuutus oli.
VASTAUS
Vakuutusyhtiö kiistää vaatimuksen pääpiirteissään seuraavin perustein.
XX Oy:llä ei ole korvausvelvollisuutta. XX Oy tai sen henkilökuntaan kuuluva ei ole aiheuttanut veroseuraamuksen syntymistä tuottamuksellaan.
Sopimuslomakkeeseen on kirjattu rasti kohtaan "Toimeksiantaja ohjataan kääntymään verohallinnon puoleen veroseuraamusten selvittämiseksi". Ei ole näyttöä siitä, että välittäjä olisi suullisesti kertonut, että kaupasta ei aiheutuisi luovutusvoittoseuraamuksia. Rastitettu lomakekohta sen sijaan osoittaa selvästi, että K:lla itsellään olisi ollut asiassa selvittämisvastuu mahdollisten veroseuraamusten osalta.
Vakuutussopimuslain 67 §:n mukaan vahingonkärsijällä on oikeus vaatia korvauksia suoraan vakuutusyhtiöltä, mikäli vakuutuksenottaja on asetettu konkurssiin. Tämä ei kuitenkaan muuta tai laajenna vakuutuksenantajan myöntämää vakuutusta, vaan korvaus määräytyy vakuutusehtojen mukaisesti.
Vastuuvakuutus päättyi konkurssin johdosta 18.1.2008, ja
K esitti korvausvaatimuksensa vakuutusyhtiölle 31.3.2009. Vakuutusyhtiö ei ole korvausvelvollinen, koska vahingonkorvausvaatimusta ei ollut esitetty vakuutusehtojen 106.1 kohdan edellyttämässä määräajassa eli vuoden sisällä vakuutuksen päättymisestä. Kyseessä ei ole vakuutusehtojen mukaisesti käsiteltävä vahinkotapahtuma.
Kiinteistönvälittäjällä on lakiin perustuva velvollisuus ylläpitää vastuuvakuutusta, joten vahingonkärsijä voi kiinteistönvälitystä koskevassa riidassa aina itsenäisesti hakea korvauksia suoraan vakuutuksenantajalta. K olisi voinut esittää vaatimuksensa suoraan vakuutusyhtiölle jo kesäkuussa 2007, mutta vaatimus on esitetty vasta 31.3.2009. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vuoden vanhentumisaika on alkanut siitä, kun K on saanut tietää vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta. Lain säännökset tuntevana K on voinut hakea tuolloin korvauksia vakuutuksenantajalta.
Se, että K:lle ei erikseen tiedotettu konkurssista, ei vaikuta asiaan, koska vakuutusehdoista ilmenee yksiselitteisesti, että vahinkoilmoitus pitää tehdä vuoden sisällä vakuutuksen päättymisestä. Tämä aika ei ole pidempi silloinkaan, kun vahinkoa kärsineellä on itsenäinen oikeus hakea korvausta vastuuvakuutuksesta.
RATKAISU
Vakuutussopimuslain 67 §:n 1 momentin mukaan vahinkoa kärsineellä on vastuuvakuutuksessa oikeus vaatia vakuutussopimuksen mukainen korvaus suoraan vakuutuksenantajalta, jos vakuutuksen ottaminen on perustunut lakiin tai viranomaisen määräykseen (1 kohta), taikka jos vakuutettu on asetettu konkurssiin tai on muutoin maksukyvytön (2 kohta).
Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
Vakuutussopimuslain 3 §:n nojalla sopimusehto, joka poikkeaa vakuutussopimuslain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön.
Vakuutusyhtiön vastuuvakuutusehtojen 106.1 kohdassa on seuraavat määräykset. Vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusturvan päättyessä pitää vahinkoilmoitus tehdä vakuutuskauden aikana todetusta vahinkotapahtumasta yhden vuoden kuluessa vakuutuksen päättymispäivästä. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Kysymys on vahingonkärsijän oikeudesta vaatia korvausta suoraan vahingonaiheuttajan vastuuvakuutuksen antajalta. Tämä oikeus perustuu vakuutussopimuslain 67 §:n säännökseen, joka on poikkeus siihen pääsääntöön, että vahingonkärsijä ei voi esittää korvausvaatimusta suoraan vakuutuksenantajalle, jos hän ei ole vakuutussopimuksen osapuoli.
Kiinteistönvälitystoiminnan harjoittajana XX Oy on lain nojalla ollut velvollinen ottamaan vastuuvakuutuksen. Koska vakuutuksen ottaminen on perustunut lakiin, K:lla on ollut vakuutussopimuslain 67 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla oikeus vaatia korvausta suoraan vakuutsyhtiöltä ennen XX Oy:n asettamista konkurssiin. Saman momentin 2 kohdan nojalla hänellä on voinut olla tämä oikeus myös konkurssiin asettamisen jälkeen sikäli kuin edellytykset tälle ovat muuten täyttyneet.
Vastuuvakuutuksen antajan mahdollista korvausvelvollisuutta arvioidaan vakuutussopimuksen mukaisesti. Vakuutusehtojen mukaiset määräajat ovat nyt ylittyneet, koska XX Oy ei ole ilmoittanut vakuutusyhtiölle asiasta lainkaan ja koska K:kin on esittänyt vaatimuksensa vakuutusyhtiölle vasta maaliskuussa 2009 eli yli vuoden kuluttua vakuutuksen päättymispäivästä, joka oli XX Oy:n konkurssiin asettamisen päivä 18.1.2008.
Vakuutussopimuslain 3 §:n nojalla lain säännöksistä ei voida sopimusehdoin poiketa vakuutuskorvaukseen oikeutetun vahingoksi. Siten on ratkaistava, onko K esittänyt vaatimuksensa vakuutusyhtiölle vakuutussopimuslain 73 §:ssä säädetyssä määräajassa eli vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta.
K on katsonut, että hän on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta vasta alkuvuonna 2009, kun hän on saanut tiedon XX Oy:n konkurssista. Vakuutusyhtiö taas on katsonut, että K on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo kevätkesällä 2007, jolloin hän sai tiedon vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta.
Vakuutussopimuslain 73 §:n esitöissä (HE 114/1993 vp.) on todettu, että tieto mahdollisuudesta saada korvausta merkitsee yleensä tietoa vakuutustapahtuman sattumisesta ja vakuutuksen voimassaolosta. Esitöiden mukaan korvauksen hakijan edellytetään tuntevan paitsi lain säännökset myös kyseisen vakuutuksen vakioehdot, eikä määräaika pitene sen vuoksi, että hakija käyttää aikaansa näiden seikkojen selvittämiseen. Esitöissä on myös mainittu, että jos mahdollisuus saada korvausta riippuu vakuutussopimuksen sisällöstä, otetaan määräaikaa laskettaessa huomioon, milloin korvauksen hakija on saanut tältä osin tarvitsemansa tiedon.
Esitöiden perusteella on vakuutussopimuslakia säädettäessä lähdetty siitä, että määräajan laskemisen kannalta korvauksen hakijan tulee tuntea lain säännökset ja vakuutuslajin vakioehdot mutta ei sitä vastoin yksilöllisiä ehtoja, jos hän ei ole itse vakuutussopimuksen osapuoli. Toisin sanoen ajatuksena on ollut, että määräajan laskemisessa tulee ottaa huomioon, mistä seikoista hakijan voi edellyttää olevan tietoinen.
Tässä tapauksessa XX Oy:n velvollisuus hankkia vastuuvakuutus on perustunut lakiin niin kuin edellä on kerrottu. Siten K:n on pitänyt olla tietoinen mahdollisuudesta esittää korvausvaatimus XX Oy:n vastuuvakuutusyhtiölle jo siinä vaiheessa, kun hän on saanut tiedon vahingosta vuonna 2007. Tätä seikkaa ei muuta se, että oikeus vaatia korvausta olisi voinut syntyä vuonna 2008
XX Oy:n konkurssin perusteella, jos tätä oikeutta ei olisi aiemmin ollut, eikä se, että K on katsonut voivansa luottaa
XX Oy:n maksukykyyn.
Edellä kerrotuin perustein lautakunta katsoo, että K on saanut vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo saadessaan tietää vahingosta vuonna 2007. Hänen on pitänyt tehdä ilmoitus vakuutusyhtiölle vuoden sisällä tästä eli kevätkesällä 2008. Koska näin ei ole menetelty, K.n oikeus mahdolliseen korvaukseen vakuutusyhtiöltä on saman pykälän 2 momentin nojalla menetetty. Tässä tapauksessa ei ole tarpeen arvioida, olisiko K.lla oikeus korvaukseen.
Osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan kuluttajariitalautakunnassa. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta korvata K.lle tämän vaatimia 2 400 euron selvittelykuluja.
Lautakunta ei suosita hyvitystä asiassa.
Kiinteistönvälittäjä vastaa veroseuraamusten kertomisesta myyjälle. Alla myyjälle tuli myynnistä veroseuraamuksia 11.740 euroa, jotka olisi vältetty jos myynti olisi tapahtunut myöhemmin ja jota välittäjä ei kertonut. Välittäjän ajauduttua konkurssiin myyjä vaati korvauksia välittäjän vastuuvakuutusyhtiöltä. Vaatimus olisi kuitenkin pitänyt esittää vastuuvakuutusyhtiölle vuoden kuluessa siitä kun myyjä on saanut tietään vahingosta. Asiaan sovellettiin vakuutussopimuslakia ja vakuutusehtoja. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen yhden vuoden vanhentumisaika vaatimuksen esittämiselle vakuutusyhtiölle on alkanut siitä, kun myyjä on saanut tietää vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta. Vakuutusyhtiön vastuuvakuutusehtojen 106.1 kohdassa on seuraavat määräykset. Vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusturvan päättyessä pitää vahinkoilmoitus tehdä vakuutuskauden aikana todetusta vahinkotapahtumasta yhden vuoden kuluessa vakuutuksen päättymispäivästä. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Edellä kerrotuin perustein lautakunta katsoi, että myyjä on saanut vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo saadessaan tietää vahingosta vuonna 2007. Hänen on pitänyt tehdä ilmoitus vakuutusyhtiölle vuoden sisällä tästä eli kevätkesällä 2008. Koska näin ei ole menetelty, myyjän oikeus mahdolliseen korvaukseen vakuutusyhtiöltä on saman pykälän 2 momentin nojalla menetetty. Tässä tapauksessa ei ollut tarpeen arvioida, olisiko myyjällä oikeus korvaukseen.
Osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan kuluttajariitalautakunnassa. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta korvata myyjälle myöskään myyjän vaatimia 2 400 euron selvittelykuluja.
Lautakunta ei suosita hyvitystä asiassa.
Kiinteistö, asunto-osake, kiinteistönvälittäjä, vastuu, vastuuvakuutus, vanhentumisaika
Vastuuvakuutus. Vakuutuksenottajan konkurssi. Vanhentuminen.
vanhentuminen
vastuuvakuutus
Diaarinumero(t):
1667/38/09
Antopäivä:
2.2.2011
Kuluttajan (jäljempänä K) valitus koskee konkurssiin menneen
XX Oy:n vastuuvakuutusta.
K sai isoäidiltään 25.10.2006 lahjaksi asunto-osakkeet. Hän päätti myydä osakkeet ja sopi XX Oy:n kanssa myyntitoimeksiannosta. Osakkeet myytiin 16.5.2007.
K:n mukaan hänelle aiheutui kaupasta 11 740,25 euron vahinko, koska XX Oy laiminlöi kertoa hänelle veroseuraamuksista.
K esitti XX Oy:lle vahingonkorvausvaatimuksen 18.6.2007.
K:n ja XX Oy:n välinen korvausriita tuli vireille kuluttajariitalautakunnassa 1.8.2007. Yhtiö asetettiin konkurssiin 18.1.2008. Konkurssi raukesi varojen puutteeseen, minkä jälkeen yhtiö poistettiin kaupparekisteristä. XX Oy:n konkurssin vuoksi kuluttajariitalautakunta päätti asian käsittelyn 17.3.2009 ratkaisua antamatta.
K esitti keväällä 2009 korvausvaatimuksen vakuutusyhtiölle, jossa XX Oy:llä oli ollut vastuuvakuutus.
Asiassa on riitaa siitä, onko korvausvaatimus esitetty liian myöhään, sekä siitä, onko vakuutusyhtiö muuten velvollinen maksamaan K:lle tämän vaatimaa korvausta.
VAATIMUKSET
K vaatii, että vakuutusyhtiö maksaa hänelle 11 740,25 euron korvauksen XX Oy:n vastuuvakuutuksen perusteella sekä korvaa hänen kulunsa 2 400 eurolla. Hän perustelee vaatimustaan pääpiirteissään seuraavasti.
XX Oy:n kiinteistönvälittäjä täytti toimeksiantosopimusta tehtäessä rutiininomaisesti sopimuslomakkeen. Välittäjä merkitsi lomakkeelle myös kohdan "Toimeksiantaja ohjataan kääntymään verohallinnon puoleen veroseuraamusten selvittämiseksi". Kyseisestä kohdasta ei käyty mitään keskustelua, eikä välittäjä millään tavoin kiinnittänyt K:n huomiota tähän kohtaan. Sen sijaan välittäjä kertoi K:lle itse kaupan veroseuraamuksista.
Välittäjälle kerrottiin lyhyestä omistusajasta, mutta hänen mukaansa siihen ei liittynyt vero-ongelmia eikä luovutusvoittoseuraamuksia tulisi.
Kiinteistönvälittäjä syyllistyi vahingonkorvausvastuun perustavaan laiminlyöntiin ja törkeään huolimattomuuteen, kun hän jätti kertomatta K:lle veroseuraamuksista. Hän ei selvittänyt K:lle, että tulo- ja varallisuusverolain 47 §:n oli muuttunut vuonna 2005. Jos K olisi tiennyt tästä aiheutuvasta luovutusvoittoverosta, hän olisi lykännyt kaupanteon lokakuun 2007 lopulle.
K reklamoi kiinteistönvälitysliikeelle heti saatuaan tiedon vahingosta. K ei tiennyt XX Oy:n konkurssista ennen kuin sai kuluttajariitalautakunnan päätöksen jättää asia käsittelemättä. Saatuaan tietää konkurssista K selvitti, missä yhtiössä XX Oy:n vastuuvakuutus oli. K vaati korvausta vakuutusyhtiöltä 27.3.2009.
XX Oy ei tiedottanut K:lle eikä myöskään kuluttajariitalautakunnalle konkurssiin hakeutumisestaan, joten K ei voinut tehdä asian johdosta mitään. Vaikka K olisi tiennyt valvoa saatavansa konkurssissa, hänelle ei olisi kertynyt konkurssipesästä mitään.
Kiinteistönvälitysliikkeille on asetettu velvollisuus ylläpitää vastuuvakuutusta juuri sellaisten tilanteiden varalta, joissa välitysliikkeellä itsellään ei ole taloudellista kykyä maksaa vahingonkorvausta. XX Oy laiminlöi vahinkoilmoituksen teon vastuuvakuutusyhtiölleen, eikä tämä laiminlyönti voi johtaa K:n korvauksen epäämiseen. Vakuutusyhtiö ei voi vakuutetun konkurssitilanteessa vedota ehtoihinsa kuluttajan vahingoksi. Ehtoihin vetoaminen on joka tapauksessa kunnianvastaista ja arvotonta.
K on tehnyt kaiken, mitä hänen on kuulunutkin tehdä. Hänen ei ole ollut tarpeen kiirehtiä tekemään korvausvaatimusta vastuuvakuutusyhtiölle, koska hän on voinut luottaa XX Oy:n maksukykyyn. K vaati vakuutusyhtiöltä korvausta heti, kun hän sai tietää XX Oy:n konkurssista ja siitä, missä vakuutusyhtiössä sen vastuuvakuutus oli.
VASTAUS
Vakuutusyhtiö kiistää vaatimuksen pääpiirteissään seuraavin perustein.
XX Oy:llä ei ole korvausvelvollisuutta. XX Oy tai sen henkilökuntaan kuuluva ei ole aiheuttanut veroseuraamuksen syntymistä tuottamuksellaan.
Sopimuslomakkeeseen on kirjattu rasti kohtaan "Toimeksiantaja ohjataan kääntymään verohallinnon puoleen veroseuraamusten selvittämiseksi". Ei ole näyttöä siitä, että välittäjä olisi suullisesti kertonut, että kaupasta ei aiheutuisi luovutusvoittoseuraamuksia. Rastitettu lomakekohta sen sijaan osoittaa selvästi, että K:lla itsellään olisi ollut asiassa selvittämisvastuu mahdollisten veroseuraamusten osalta.
Vakuutussopimuslain 67 §:n mukaan vahingonkärsijällä on oikeus vaatia korvauksia suoraan vakuutusyhtiöltä, mikäli vakuutuksenottaja on asetettu konkurssiin. Tämä ei kuitenkaan muuta tai laajenna vakuutuksenantajan myöntämää vakuutusta, vaan korvaus määräytyy vakuutusehtojen mukaisesti.
Vastuuvakuutus päättyi konkurssin johdosta 18.1.2008, ja
K esitti korvausvaatimuksensa vakuutusyhtiölle 31.3.2009. Vakuutusyhtiö ei ole korvausvelvollinen, koska vahingonkorvausvaatimusta ei ollut esitetty vakuutusehtojen 106.1 kohdan edellyttämässä määräajassa eli vuoden sisällä vakuutuksen päättymisestä. Kyseessä ei ole vakuutusehtojen mukaisesti käsiteltävä vahinkotapahtuma.
Kiinteistönvälittäjällä on lakiin perustuva velvollisuus ylläpitää vastuuvakuutusta, joten vahingonkärsijä voi kiinteistönvälitystä koskevassa riidassa aina itsenäisesti hakea korvauksia suoraan vakuutuksenantajalta. K olisi voinut esittää vaatimuksensa suoraan vakuutusyhtiölle jo kesäkuussa 2007, mutta vaatimus on esitetty vasta 31.3.2009. Vakuutussopimuslain 73 §:n mukainen vuoden vanhentumisaika on alkanut siitä, kun K on saanut tietää vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta. Lain säännökset tuntevana K on voinut hakea tuolloin korvauksia vakuutuksenantajalta.
Se, että K:lle ei erikseen tiedotettu konkurssista, ei vaikuta asiaan, koska vakuutusehdoista ilmenee yksiselitteisesti, että vahinkoilmoitus pitää tehdä vuoden sisällä vakuutuksen päättymisestä. Tämä aika ei ole pidempi silloinkaan, kun vahinkoa kärsineellä on itsenäinen oikeus hakea korvausta vastuuvakuutuksesta.
RATKAISU
Vakuutussopimuslain 67 §:n 1 momentin mukaan vahinkoa kärsineellä on vastuuvakuutuksessa oikeus vaatia vakuutussopimuksen mukainen korvaus suoraan vakuutuksenantajalta, jos vakuutuksen ottaminen on perustunut lakiin tai viranomaisen määräykseen (1 kohta), taikka jos vakuutettu on asetettu konkurssiin tai on muutoin maksukyvytön (2 kohta).
Vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
Vakuutussopimuslain 3 §:n nojalla sopimusehto, joka poikkeaa vakuutussopimuslain säännöksistä muun vakuutetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön.
Vakuutusyhtiön vastuuvakuutusehtojen 106.1 kohdassa on seuraavat määräykset. Vakuutuksenottajan pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusturvan päättyessä pitää vahinkoilmoitus tehdä vakuutuskauden aikana todetusta vahinkotapahtumasta yhden vuoden kuluessa vakuutuksen päättymispäivästä. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Kysymys on vahingonkärsijän oikeudesta vaatia korvausta suoraan vahingonaiheuttajan vastuuvakuutuksen antajalta. Tämä oikeus perustuu vakuutussopimuslain 67 §:n säännökseen, joka on poikkeus siihen pääsääntöön, että vahingonkärsijä ei voi esittää korvausvaatimusta suoraan vakuutuksenantajalle, jos hän ei ole vakuutussopimuksen osapuoli.
Kiinteistönvälitystoiminnan harjoittajana XX Oy on lain nojalla ollut velvollinen ottamaan vastuuvakuutuksen. Koska vakuutuksen ottaminen on perustunut lakiin, K:lla on ollut vakuutussopimuslain 67 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla oikeus vaatia korvausta suoraan vakuutsyhtiöltä ennen XX Oy:n asettamista konkurssiin. Saman momentin 2 kohdan nojalla hänellä on voinut olla tämä oikeus myös konkurssiin asettamisen jälkeen sikäli kuin edellytykset tälle ovat muuten täyttyneet.
Vastuuvakuutuksen antajan mahdollista korvausvelvollisuutta arvioidaan vakuutussopimuksen mukaisesti. Vakuutusehtojen mukaiset määräajat ovat nyt ylittyneet, koska XX Oy ei ole ilmoittanut vakuutusyhtiölle asiasta lainkaan ja koska K:kin on esittänyt vaatimuksensa vakuutusyhtiölle vasta maaliskuussa 2009 eli yli vuoden kuluttua vakuutuksen päättymispäivästä, joka oli XX Oy:n konkurssiin asettamisen päivä 18.1.2008.
Vakuutussopimuslain 3 §:n nojalla lain säännöksistä ei voida sopimusehdoin poiketa vakuutuskorvaukseen oikeutetun vahingoksi. Siten on ratkaistava, onko K esittänyt vaatimuksensa vakuutusyhtiölle vakuutussopimuslain 73 §:ssä säädetyssä määräajassa eli vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta.
K on katsonut, että hän on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta vasta alkuvuonna 2009, kun hän on saanut tiedon XX Oy:n konkurssista. Vakuutusyhtiö taas on katsonut, että K on saanut tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo kevätkesällä 2007, jolloin hän sai tiedon vahinkotapahtumasta eli veroseuraamuksesta.
Vakuutussopimuslain 73 §:n esitöissä (HE 114/1993 vp.) on todettu, että tieto mahdollisuudesta saada korvausta merkitsee yleensä tietoa vakuutustapahtuman sattumisesta ja vakuutuksen voimassaolosta. Esitöiden mukaan korvauksen hakijan edellytetään tuntevan paitsi lain säännökset myös kyseisen vakuutuksen vakioehdot, eikä määräaika pitene sen vuoksi, että hakija käyttää aikaansa näiden seikkojen selvittämiseen. Esitöissä on myös mainittu, että jos mahdollisuus saada korvausta riippuu vakuutussopimuksen sisällöstä, otetaan määräaikaa laskettaessa huomioon, milloin korvauksen hakija on saanut tältä osin tarvitsemansa tiedon.
Esitöiden perusteella on vakuutussopimuslakia säädettäessä lähdetty siitä, että määräajan laskemisen kannalta korvauksen hakijan tulee tuntea lain säännökset ja vakuutuslajin vakioehdot mutta ei sitä vastoin yksilöllisiä ehtoja, jos hän ei ole itse vakuutussopimuksen osapuoli. Toisin sanoen ajatuksena on ollut, että määräajan laskemisessa tulee ottaa huomioon, mistä seikoista hakijan voi edellyttää olevan tietoinen.
Tässä tapauksessa XX Oy:n velvollisuus hankkia vastuuvakuutus on perustunut lakiin niin kuin edellä on kerrottu. Siten K:n on pitänyt olla tietoinen mahdollisuudesta esittää korvausvaatimus XX Oy:n vastuuvakuutusyhtiölle jo siinä vaiheessa, kun hän on saanut tiedon vahingosta vuonna 2007. Tätä seikkaa ei muuta se, että oikeus vaatia korvausta olisi voinut syntyä vuonna 2008
XX Oy:n konkurssin perusteella, jos tätä oikeutta ei olisi aiemmin ollut, eikä se, että K on katsonut voivansa luottaa
XX Oy:n maksukykyyn.
Edellä kerrotuin perustein lautakunta katsoo, että K on saanut vakuutussopimuslain 73 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tietää mahdollisuudestaan hakea korvausta jo saadessaan tietää vahingosta vuonna 2007. Hänen on pitänyt tehdä ilmoitus vakuutusyhtiölle vuoden sisällä tästä eli kevätkesällä 2008. Koska näin ei ole menetelty, K.n oikeus mahdolliseen korvaukseen vakuutusyhtiöltä on saman pykälän 2 momentin nojalla menetetty. Tässä tapauksessa ei ole tarpeen arvioida, olisiko K.lla oikeus korvaukseen.
Osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan kuluttajariitalautakunnassa. Vakuutusyhtiöllä ei ole velvollisuutta korvata K.lle tämän vaatimia 2 400 euron selvittelykuluja.
Lautakunta ei suosita hyvitystä asiassa.