Milloin kaikki osakkeenomistaja maksavat uudistuksesta vaikka eivät saa hyötyä siitä?

Esimerkkinä sähköautoille latauspisteet asunto-osakeyhtiössä?

Latauspisteistä tehdään normaalisti päätökset yhtiökokouksessa enemmistöpäätöksellä AOYL 6:31,2 mukaisesti. Kysymys on normaalista uudistushankkeesta. Rahoitus jakautuu vastikkeiden kautta kaikille, myös niille joilla ei ole autopaikkaa. Autopaikka voi olla osakkeenomistajan oma osake tai yhtiön vuokraama.

AOYL 6:31,2§
Yhtiökokous päättää uudistuksesta 26 §:ssä tarkoitetulla (yksinkertaisella) enemmistöllä, jos osakkeenomistajan maksuvelvollisuus ei muodostu kohtuuttoman ankaraksi ja:
1) kiinteistö tai rakennus saatetaan vastaamaan kunkin ajankohdan tavanmukaisia vaatimuksia;
2) kiinteistön tai rakennuksen käyttämiseen liittyvän hyödykkeen vastikerahoitteinen yhteishankinta on tavanmukaista;
3) toimenpiteestä määrätään yhtiöjärjestyksessä; tai
4) toimenpide on muuten yhtiöjärjestyksessä määrätyn toiminnan mukainen.

Silloin kun latauspisteitä tehdään vain osalle osakkeenomistajien autopaikoista tarvitaan kuitenkin AOYL 6:33§ mukaisesti 2/3 enemmistö ja edellytyksenä on että osakkeenomistaja maksaa oman osuutensa kustannuksista.

AOYL 6:33§
Yhtiökokous voi päättää 26 §:ssä tarkoitetulla (yksinkertaisella) enemmistöllä sellaisesta ajankohdan tavanomaisen tason ylittävästä uudistuksesta, josta ei määrätä yhtiöjärjestyksessä.
Yhtiökokous voi myös sallia 27 §:ssä tarkoitetulla määräenemmistöllä (2/3 enemmistö) yhtiön hallinnassa olevien tilojen käyttämisen uudistukseen, joka hyödyttää vain osaa osakkeenomistajista, jos se voi tapahtua loukkaamatta 1 luvun 10 §:ssä tarkoitettua yhdenvertaisuusperiaatetta.
Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä yhtiölle aiheutuvien kulujen kattamiseksi peritään yhtiövastiketta vain siihen suostuneilta osakkeenomistajilta ja heidän osakkeidensa uusilta omistajilta. Kulut jaetaan näiden kesken yhtiöjärjestyksessä määrättyjen vastikeperusteiden mukaisesti.


Jos joku osakkeenomistaja haluaa oman latauspisteen ja vastaa kustannuksista itse voi luvan antaa hallituskin AOYL 5:1. Mikäli hankkeella on kuitenkin laajempia vaikutuksia tulee päätös tehdä yhtiökokouksessa normaalilla enemmistöpäätöksellä.

AOYL 5:1§ Oikeus muutostyöhön osakehuoneistossa
Osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan muutoksia osakehuoneistossa. Tällaisen muutoksen on oltava yhtiöjärjestyksessä määrätyn osakehuoneiston käyttötarkoituksen mukainen.
Osakkeenomistajan on huolehdittava siitä, että muutostyö suoritetaan hyvän rakennustavan mukaisesti.
Myös osakkeenomistajan lisärakentamistyöhön sovelletaan, mitä tässä ja 2–8 §:ssä säädetään muutostyöstä.
Tämän luvun säännöksiä osakkeenomistajan suorittamasta muutostyöstä ei sovelleta sellaiseen muutostyöhön, joka on tehty ennen asuntokauppalaissa (843/1994) tarkoitetun rakentamisvaiheen päättymistä.
Muutostyötä koskevien tietojen antamisesta isännöitsijäntodistuksessa säädetään 7 luvun 27 §:ssä ja yhtiön velvollisuudesta säilyttää muutosta koskevat tiedot 7 luvun 28 §:ssä.
Vahingonkorvausvastuusta säädetään 24 luvussa.


Käytännössä kaikissa edellä mainituissa tilanteissa törmätään myös muunlaisiin kysymyksiin kuten
-miten sallitaan kaikille autopaikan omistajille / vuokraajille latausmahdollisuus
-miten omistus /vuokra muutostilanteissa pitää huomioida osakkeenomistajan omat investoinnit
-miten sähköverkon muutostilanteet pitää huomioida
-rakentaminen, kunnossapitovastuu, ennallistaminen
-kustannusvastuu, laskutusperuste.

Kuten edellä mainitusta ilmenee kyseessä on useinmiten enemmistöpäätös. Vähemmistöön jääneet voivat vastustaa päätöstä moittimalla sitä 3kk kuluessa yhtiökokouksen päätöksestä. Perusteena voi esimerkiksi olla, että hanke on liian kallis. Silloin tarkoitetaan kohtuutonta vastikerasitusta kaikille vaikka hyöty tulee harvoille. Perusteena tuskin menestyy se, että hanke on epätavanomainen koska sähköautot yleistyvät kovalla vauhdilla.

Yksittäisellä osakkeenomistajalla on myös mahdollisuus vaatia latauspaikkaa omalle omistamalleen autopaikkaosakkeelleen em. AOYL 5 luvun mukaisesti. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista yhtiön hallitseman vuokrapaikan osalta. Sen sijaan sopimalla asiasta hallituksen kanssa se voi olla mahdollista.