Kukkulan kuningas -kisa

Syyskuun kolkutellessa ovea on tietenkin Apuksen perinteisen Kukkulan kuningas-kisan, eli Isojen lintujen muutonseurantakisan aika.

Kukkuloiden kuninkuudesta kamppaillaan Apuksen alueen muutonseurantapaikoilla, jotka ovat ympäristöään selvästi korkeampia kukkuloita (lintutornit yms. eivät kelpaa). Kisassa hyväksyttäviä lajeja ovat kaikki taivasta vasten lennossa nähdyt siipien kärkiväliltään yli metrin kokoiset linnut. Kisajoukkueen kokoa ei ole rajoitettu eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Eniten isoja lintulajeja nähnyt apuslaisten joukkue/paikka voittaa.

Perinteisiä kisapaikkoja Apuksen alueella ovat:

· Tuusula, Kulomäki

· Tuusula, Rantamo

· Järvenpää, ex-kaatopaikan mäki

· Hyvinkää, Kulomäki

· Mäntsälä, Hevoshaka

· Mäntsälä Sulkava

· Nurmijärvi Tornimäki

· Nurmijärvi Pitkämäki

· Kerava Keinukallio


Kisan säännöt ovat pysyneet suurin piirtein samoina kisan alusta lähtien:
  • Havaintoaika klo 9-13
  • Eniten lajeja nähnyt apuslaisten joukkue/paikka voittaa (ei-jäsenet ovat tervetulleita mukaan)
  • Joukkueen kokoa ei ole rajoitettu
  • Vain isot linnut lasketaan = siipien kärkiväli yli 100cm, eli varista isommat linnut (varis ei siis kelpaa, mitat Euroopan Lintuopas (Mullarney ym.) mukaan.)
  • Linnut pitää nähdä lennossa taivasta vasten
  • Paikka on muutonseurantapaikkana tunnettu ympäristöään selvästi korkeampi kukkula (tornit yms. eivät kelpaa)

Kukkulan Kuningas-kisa lauantaina 17.9.2022

Apuksen Kukkulan Kuningas-kisassa kamppaillaan jälleen lauantaina 17.9.2022. Kisan kuvaus ja säännöt löytyvät tuosta ylempää. Kisajoukkueet voivat ilmoittautua Nooralle sähköpostilla osoitteeseen noora.andersson@gmail.com. Ilmoitathan joukkueen nimen, kisapaikan ja osallistujat. Kisan tulokset päivittyvät tänne mahdollisimman pian kisan jälkeen.

Menneiden vuosien tuloksia

Kukkulan Kuningas-kisan 2021 tulokset

Kukkulan kuningas -kisa käytiin tällä kertaa viiden muutontarkkailukukkulan kesken Tuusulan Rantamossa, Hyvinkään Ridasjärvellä ja Kulomäellä, Mäntsälän Sileäkalliolla sekä Järvenpään ex-kaatiksella. Syyskuinen lauantai tarjosi koleaa tuulta pilvien kera maustettuna lyhyillä auringon pilkahduksilla. Muuttavat linnut eivät siis hävinneet täysin aavalle siniselle taivaalle, vaikka välillä korkealla ja kaukana liitävät pedot toivat tälläkin kelillä haastetta määrittämiseen. Valkoposkihanhilla oli selkeästi muuttohaluja ja petojakin oli mukavasti liikkeellä.

Kaikkiaan kisassa havaittiin 19 lajia; valkoposkihanhi, laulujoutsen ja hiirihaukka havaittiin jokaisella kukkulalla. Ässälajeja olivat puolestaan Hyvinkään sepelhanhi ja Järvenpään ex-kaatiksella havaittu mehiläishaukka.
Tiukan kisan voiton vei tänä vuonna Hyvinkään joukkue 14 lajilla ja Rantamon joukkue tuli kakkoseksi 13 lajilla. Järvenpään kaatiksen ja Tuusulan Kulomäen joukkueet havaitsivat molemmat 12 lajia ja päihittivät niukasti Mäntsälän joukkueen, jonka saldoksi kisassa tuli 11 lajia. Kulomäellä havaittiin tänään 6 lajia.
1. Hyvinkää Latostenmaanmäki, Kari Degerstedt, Jari Siven ja Eero Vilpas, 14 lajia

2. Tuusula Rantamo, Noora Andersson, Reijo ja Sisko Mikkonen, Pauli Purho, Yrjö Hallamäki, Ilpo Mannerkoski, Harry ja Elisa Lindgren, 13 lajia

3. Järvenpää ex-kaatopaikka, Ari Kuisma, Olli Okko, Jarkko Malin ja Mika Ylinen, 12 lajia
3. Tuusula, Kulomäki, Mika Lätti, Jouko Olkio, Veli-Pekka Rannila, Pekka Toiminen, Teppo Jokinen ja Raili Paavola, 12 lajia
4. Mäntsälä Sileäkallio, Jukka Laiho ja Markku Luukkonen, 11 lajia
5. Hyvinkää Kulomäki, Matti ja Tuija Lahtinen, 6 lajia

Kisan tulostaulukko ja lajilista löytyy täältä.

Kukkulan Kuningas 20.9.2020

Neljä kukkulaa oli mukana tällä kertaa, tässä tulokset:
  • Tuusula, Kulomäki 15 lajia
  • Järvenpää, ex-kaatopaikan mäki 13 lajia
  • Hyvinkää, Kulomäki 12 lajia
  • Mäntsälä, Hevoshaka 8 lajia
Tuusulan tulos sivuaa viime vuotista ennätystä. Harvinaisin laji kisassa oli muuttohaukka, joka havaittiin Hyvinkäällä. Ässälajit on kursivoitu tuloslistassa.

Havaitut lajit, joilla siis yli metrin siipiväli:
  • laulujoutsen
  • valkoposkihanhi
  • kanadanhanhi
  • harmaahanhilaji (Tu)
  • merimetso (Tu)
  • kurki
  • harmaahaikara
  • kalalokki
  • harmaalokki
  • merikotka
  • piekana
  • hiirihaukka
  • mehiläishaukka
  • sinisuohaukka
  • kanahaukka
  • muuttohaukka (Hy)
  • korppi

Hieno muuttopäivä 22.9.2019

Kukkulan kuningas -kisa käytiin tänä vuonna upeassa muuttosäässä. Aamu valkeni poutaisena, taivas oli kirkas, lämmintä noin viisi astetta ja tuuli pohjoisen puolella. Taivaalla lensi parvittain pikkulintuja ja myös tässä kisassa tarvittavia isompia lintuja liikkui hyvin. Päivästä tuli todennäköisesti koko syksyn paras petomuuttopäivä Apuksen alueella.

Kukkuloita oli mukana kisassa neljä, Tu Kulomäki, Tu Rantamo, Jä ex-kaatopaikka ja Hy Kulomäki. Kisassa havaittiin yhteensä 23 lajia, joiden siipiväli on yli 100 cm. Harvinaisimpia havaintoja olivat Tu Kulomäeltä havaittu sirosuohaukka, Hy Kulomäellä muuttanut muuttohaukka ja Rantamossa taivaalla käväissyt paikallinen jalohaikara. Hyvästä muuttopäivästä kertoo sekin, että sinisuohaukka, piekana ja hiirihaukka havaittiin kaikilta paikoilta.

Hyvän muuttosään myötä myös tulokset olivat kovia, voitto meni (ilmeisesti) kaikkien aikojen ennätyslajimäärällä Järvenpäähän.

Tulokset:
1. Jä ex-kaatopaikka 15 lajia
2. Tu Kulomäki 14 lajia
3. Tu Rantamo 13 lajia
4. Hy Kulomäki 11 lajia

Tulokset tarkemmin täällä.

2018 Kukkulan kuningas tulokset

Tämän vuotisessa Kukkulan kunigas -kisassa oli mukana 4 joukkuetta Järvenpään kaatopaikalla, Tuusulan Kulomäellä, Mäntsälän Isoholmassa sekä Hyvinkään Kulomäellä. Lajeja havaittiin yhteensä 23, viisi lajia nähtiin jokaiselta tarkkailupaikalta; kurki, korppi, harmaalokki, mehiläishaukka sekä hiirihaukka. Ässälajeja, eli vain yhdeltä paikalta nähtyjä lajeja puolestaan löytyi kuusi; kuikka (Hy), piekana (Jä) laulujoutsen (Mä), jalohaikara (Hy), muuttohaukka (Mä) ja sirosuohaukkalaji (Tu).

Kisassa eniten lajeja havaittiin Järvenpäässä, 14 lajia. Tiukasti kakkoseksi päätyi Tuusulan Kulomäen joukkue 13 lajilla. Hyvinkään Kulomäellä havaittiin 12 lajia ja Mäntsälässä 10 lajia.

Tarkemmat tulokset löytyvät täältä.

2017 Kukkulan kuningas tulokset

Kukkulan kuningas -kisa käytiin tänä vuonna su 17.9. kello 9-13 varsin eriarvoisissa olosuhteissa. Pohjois-Uusimaa oli verhoutunut sumuun, joka esim. Hyvinkäällä hälveni kokonaan vasta klo 11:30. Etelämpänä aurinko helli staijaajia alusta alkaen. Päivä oli hieman tyyni hyvälle muutolle, mutta lämmin auringonpaiste sai kuitenkin päiväpetoja ilmaan.

Isoja lintuja havaittiin yhteensä 21 lajia. Hiirihaukalla oli muutto käynnissä, se havaittiin kaikilta paikoilta. Toinen kaikilla paikoilla havaittu oli perinteisesti korppi. Kurkia muutti pikkuparvia ja kurki havaittiin viidellä paikalla. Harmaita hanhia ei havaittu lainkaan. Rusko- ja sinisuohaukka havaittiin vain yhdeltä paikalta.

Harvinaisin havainto oli Tu Kulomäeltä havaittu kiljukotkalaji. Muita vain yhdeltä paikalta havaittuja eli ässiä olivat kuikka ja merimetso (Järvenpää), merikotka ja piekana (Tu Kulomäki), harmaahaikara (Rantamo), kalalokki (Mäntsälä) sekä ruskosuohaukka (Hyvinkää).

Kukkulan kuninkaiksi kruunattiin tänä vuonna 11 lajilla Järvenpään kaatopaikan joukkue. Katso kaikki tulokset oheisesta taulukosta.

2016 tulokset

Sunnuntaina 18.9. käytiin jälleen perinteinen Kukkulan kuningas muutonseurantakisa. Kaunis sää houkutteli osallistujia ennätysmäärin, noin 40 henkeä oli kukkuloilla lintuja tähyilemässä. Huolimatta erinomaisesta muuttosäästä, varsinainen muutto oli yllättävän vaisua.

Kisan kohteena olleita isoja lintuja, joiden siipiväli on yli metrin, havaittiin yhteensä 20 eri lajia. Mitään harvinaisuuksia ei nähty ja parhaan havainnon kunnia meneekin Tornimäen maakotkalle.

Kahdeksalla paikalla isoja lajeja havaittiin kahdeksasta kolmeentoista eri lajia. Voitto jaettiin Tuusulan Rantamon ja Klaukkalan Tornimäen kesken. Katso kaikki tulokset taulukosta.

Kukkulan kuningas on perinteinen muutonseurantakisa, jossa seurataan porukalla syysmuuttoa ja lasketaan isoja lintulajeja. Kisan kesto on klo 09-13.

Mukana olleet kukkulat:
  • 13 lajia Nurmijärvi Tornimäki (Antti Mähönen ym.)
  • 13 lajia Tuusula Rantamo (Olavi Kurttio ym.)
  • 12 lajia Kerava Keinukallio (Arto Aaltonen ym.)
  • 11 lajia Tuusula Kulomäki (Jouko Olkio ym.)
  • 10 lajia Nurmijärvi Pitkämäki (Tapio Tiirikainen ym.)
  • 10 lajia Hyvinkää Kulomäki (Jyrki Svanström ym.)
  • 9 lajia Mäntsälä Sulkava, Iso-Holma (Jukka Laiho ym.)
  • 8 lajia Järvenpää ex-kaatopaikka (Mika Asikainen ym.)

2015 tulokset

Parhaan muutonseurantakukkulan tittelistä kisailtiin jälleen sunnuntaina 20.9. kello 09-13. Mukana oli seitsemän kukkulaa ja peräti 30 osallistujaa:
  • Tuusula, Kulomäki (6 hlöä)
  • Järvenpää, kaatopaikan mäki (6 hlöä)
  • Hyvinkää, Kytäjä, Karjumäki (2 hlöä)
  • Hyvinkää, Kulomäki (5 hlöä)
  • Kerava, kaatopaikan huippu (3 hlöä)
  • Nurmijärvi, Tornimäki (2 hlöä)
  • Tuusula, Rantamo (6 hlöä)