Itsenäisyyspäivän pinnaralli

Itsenäisyyspäivän pinnaralli 6.12.2022

Apuksen perinteinen joulukuun tapahtuma, itsenäisyyspäivän pinnaralli eli lyhyesti ja ytimekkäästi IP-ralli, kisaillaan jälleen tiistaina 6.12.2022. IP-rallissa on tarkoitus nähdä mahdollisimman monta lintulajia kisan aikana. Ralliin voi osallistua yksin tai max 5 henkilön joukkueena joko autoillen tai mieluimmin ekosarjassa (liikkuminen pelkästään lihasvoimin). Kilpailualueena on koko Apuksen toimialue. Kilpailuaika on klo 06-15, mutta retkeillä voi lyhyemmänkin aikaa. Eikä kauas kotoa ole pakko lähteä, myös pienellä alueella liikkuen voi saavuttaa hyvän lajilistan, esim. seuraamalla aamulla kotipihan ruokinnalla kävijöitä ja sitten tehdä reippaan kävelyretken jollekin hyvällä lintupaikalle, josta saa lisää lajeja.


Kaikkien joukkueiden on lähetettävä joukkueen pinnalista lyhyine kommentteineen rallipäivän kulusta rallin vetäjälle (kari.degerstedt@gmail.com) klo 16 mennessä. Pinnalista ilmoitetaan rallilomakkeen muodossa (peruslajit + huutolajit). Ilmoittakaa myös tieto Karille (vaikka tekstarilla p. 045 233 0954) keitä on lähdössä ulkoilemaan, niin pysytään vähän tilanteen tasalla. Viime vuoden pinnalistalomake, jota käytetään myös nyt, löytyy täältä.

Purkutilaisuus Järvenpäässä ravintola Eikan Pankissa Järvenpään kävelykadulla, osoite Sibeliuksenkatu 16, alkaen klo 17.00. Yritämme striimata tilaisuuden. 
IP-rallin säännöt:-

  • Kisa-aika on 6.12.2021 klo 06.00 - 15.00 ja rallialuetta ovat Apuksen kuusi kuntaa. - Eniten lintulajeja nähnyt joukkue voittaa. Tasatilanteessa paremmuuden ratkaisee ässien määrä (laji, jota mikään muu joukkue ei ole havainnut).
  • Joukkueen koko on 1 - 5 hlöä. Enemmän kuin puolen joukkueen jäsenistä on havaittava lajit.
  • Näin kalliin polttoaineen ja ilmastonmuutoksen uhatessa suositellaan ekosarjassa kisaamista, jossa liikkuminen on sallittua vain lihasvoimin.
  • Lajilleen määrittämättä jäänyt, mutta tiettyyn lajipariin tai lajiryhmään rajattu havainto voidaan hyväksyä pinnaksi, mikäli joukkueella ei ole lajina muita ko. lajiryhmän lajeja. (esim. käpylintulaji lasketaan, jos määritettyjä käpylintuja ei ole havaittu).
  • Rallin aikana tulee noudattaa normaalia lintuja, luontoa ja ihmisiä kunnioittavaa retkeilytapaa ja rallin vuoksi poikkeavan häiriön aiheuttaminen on kielletty. Atrapit ja valolaitteet ovat kiellettyjä, mutta viheltäminen ym. sallittua. Näin Corona-aikana kannattaa edelleen noudattaa myös yleisiä corona-ohjeita ja flunssaisena ei kannata ralliin osallistua. Lisämausteena on haastettu mukaan kisaan myös sisämaan naapuriyhdistykset Apla ja Hakki , jotka kisaavat omilla alueillaan.


Apuksen ja Hakin yhteisen Itsenäisyyspäivän linturallin 6.12.2021 tulokset

Apuksen perinteinen IP-ralli käytiin tänä vuonna raikkaassa talvisäässä. Pakkasta oli aamulla paikoin -20 astetta ja pohjoinen viima lisäsi kylmyyden tunnetta aukeilla paikoilla. Iltapäivällä onneksi aurinko hieman lämmitti ja tyynessä paikassa oli aivan mainio ja hieno talvisää. Tuntui kuin elettäisiin helmikuuta, koska luntakin oli maastossa pari senttiä ja oli valoisaa.

Ralliin osallistui Apuksesta kuusi joukkuetta, kaksi autosarjaan ja neljä ekosarjaan. Hakista oli mukana kaksi porukkaa autosarjassa ja lisäski Janne Söderved laski pihaltaan lajeja. Kisa oli huomattavan tasainen, voittajajoukkue, Apuksen DeSi, keräsi päivän aikana 34 lajia, ja Hakin Team Lehto oli aivan kannoilla 33 lajillaan.

Tulokset:

Ekosarja:

1. Eväsretkeilijät, Apus, ( Sini-Maria Tuomivaara &Juha Honkala)Tuusula-Järvenpää-Tuusula. Kävellen 11,5 km. 27 lajia. Ässä: pikkukäpylintu.

2. Tarhapöllö, Apus, (Noora Andersson) Tuusula Pyöräkallio-Saksankallio-Mansikkamäki-> Sarvikallio Rantamo -> Järvenpää Vanhankylänniemi- Kaakkola. 20 km. 21 lajia.

3. Olli-team (Olli Puustinen) Mäntsälä, Kirkonkylä. 20 km (jalkaisin 3 km, polkupyörällä 17 km). 20 lajia.

4. Hanna-Team, Apus, (Hanna Pesanto). 10 lajia, 0 km , Tuusula, Jokela, ikkunasta lintulautavieraita tarkkaillen.


Autosarja

1. DeSi (Kari Degerstedt & Jari Siven) Hyvinkää Kytäjä- Hirvijärvi- Livinkylä- Ridasjärvi- Keskusta- Martti. 140 km. 34 lajia. Ässät: Huuhkaja, peltopyy, pohjantikka, pyrstötiainen.

2. Team Lehto Hakki ry Peri Lehto Reitti 114 km.Lohja: Perttilä-Moisio-Voudinpuisto-Osuniemi-Myrans- Pikkala-Sundby-Perttilä. 33 lajia. Ässät: harmaalokki, merilokki, kotka, kottarainen, peukaloinen.

3. Retkeilijät (Mika Ylinen, Mikko Savelainen, Merja Ahola ja Kati Ylinen) 28 lajia.

4. Nuotittomat (Mika Asikainen& Sari Heikkinen) 25 lajia. Ässä:pyy.

5. Janne, Hakki, (Jan Södersved) 21 lajia. Lohja, Pulli. Pihan lintuja laskien ja


Rallissa havaittiin kaikkiaan 46 lajia, joista 11 oli ässiä, eli vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja; Kotka, huuhkaja, pyy, peltopyy, harmaalokki, merilokki, hiirihaukka, peukaloinen, pyrstötiainen, kottarainen ja pikkukäpylintu.

Kiitokset kaikille ralliin osallistuneille (16 henkilöä) ja onnittelut voittajille! Kaikkien osanottajien kesken arvotun Lintuvarusteen tuotepalkinnon voitti Sini-Maria Tuomivaara.

IP-ralli 6.12.19 tulokset

Apuksen perinteinen IP-ralli käytiin tänä vuonna pääosin sateisessa ja harmaassa säässä, joka iltapäivästä onneksi hieman poutaantui. Ralliin ilmoittautui kolme joukkuetta, kaksi autosarjaan ja yksi ekosarjaan. Kisa oli huomattavan tasainen, voittajajoukkue keräsi päivän aikana 35 lajia, ja kaksi muuta joukkuetta oli kokonaiskilpailussa aivan kannoilla 34 lajillaan.

Autosarjan voitti niukkaakin niukemmalla erolla Mäntsälä mielessäin (Petri Sola, Jukka Laihoi ja Jirka Lahtinen, 150 km) ja toiseksi sijoittui Eväsretkeilijät (Juha Honkala ja Sini-Maria Tuomivaara, 70 km). Ekosarjan voittajajoukkue Kinnunen (Juho Kinnunen, 24 km) keräsi myös 34 lajia.

Rallissa havaittiin kaikkiaan 46 lajia, joista 13 oli ässiä, eli vain yhden joukkueeen havaitsemia lajeja; teeri, hiiripöllö, varpuspöllö, pyrstötiainen, isolepinkäinen, harmaalokki, järripeippo, palokärki, lehtopöllö, pilkkasiipi, koskikara, hiirihaukka ja peippo. Kaikki joukkueet havaitsivat 24 lajia, ja 9 lajia oli kahdella joukkueella.

Kiitokset kaikille ralliin osallistuneille ja onnittelut voittajille!

Joukkue Peruslajit Huutolajit Ässät
Mäntsälä mielessäin 21 14 teeri, hiiripöllö. Varpuspöllö, pyrstötiainen, isolepinkäinen
Eväsretkeilijät 17 17 lehtopöllö, pilkkasiipi, koskikara, hiirihaukka, peippo
Kinnunen 20 14 harmaalokki, järripeippo, palokärki









Rallin koko lajilista löytyy täältä.







2018 IP-rallin tulokset

Apuksen perinteinen IP-ralli käytiin tänä vuonna upeassa talvisäässä harmaiden ja sateisten päivien välissä. Lunta ei maastossa ollut kuin nimeksi, mutta pikku pakkanen, huurre ja auringonpaiste kruunasivat komean retkipäivän. Seitsemän joukkuetta osallistui ralliin, jossa nähtiin yhteensä 49 lajia, mm. kolme lajia pöllöjä, merikotka, varpus- ja kanahaukka, hiirihaukka ja piekana. Alueen järvien jäätymisen takia vesilintuja nähtiin vain vähän. Sinisorsia löytyi Tuusulanjärven ympäristöstä sulista ojista ja telkkä ja isokoskelo viihtyivät vielä Mäntsälän Hunttijärvellä, jossa oli vielä avointa vettä.

Autosarjan tulokset      
1.     Mäntsälä mielessäin (Petri Sola, Jirka Lahtinen ja Jukka Laiho), 43 lajia, 12 ässää, 142 km      2.     Mika2x (Mika Ylinen ja Mika Lätti), 33 lajia, 4 ässää, 120 km      
3.     Mopo Keulii (Noora, Marko ja Jesper Andersson), 20 lajia, 25 km autolla ja 7 kävellen

Ekosarjan tulokset     
1.     Pesmi (Hanna Pesanto), 22 lajia omalta pihalta ja metsäretkeltä     
1.     Mika Asikainen, 22 lajia, 2 h Järvenpäässä retkeillen     
1.     Tunnin Keikka (Mika Hermas), 22 lajia, 1,5 tuntia ja 14 km retkeilyä     
4.     Lahtiset (Matti ja Tuija Lahtinen), 18 lajia Hyvinkäällä retkeillen

Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille ralliin osallistuneille!

2017 IP-rallin tulokset

Apuksen Suomi 100 juhlavuoden IP ralli kisailtiin sateiseen ja harmaaseen syksyyn verrattuna jopa harvinaisen suotuisassa säässä. Edellisenä päivänä satanut ohut lumikerros säilyi pikkupakkasessa rallipäivään asti ja aurinkokin näyttäytyi aamupäivällä. Sateeltakin maastossa säilyttiin.

Ralliin oli ilmoittautunut kuusi joukkuetta, joista viisi palautti rallikaavakkeen ajallaan ja tulostaulukko näyttää tältä:

Autosarja:
1. Mäntsälä mielessäin (Petri Sola, Jirka Lahtinen ja Jukka Laiho), 39 lajia, 5 ässää
2. Mika2x (Mika Ylinen ja Mika Lätti), 33 lajia, 3 ässää
3. Mika Asikainen, 32 lajia, 1 ässä
4. Ihme hyypät (Noora, Marko ja Jesper Andersson), 23 lajia, ei ässiä

Ekosarja:
1. Puusilmät (Mika Hermas, Ari Kuisma ja Jari Helander), 33 lajia, 1 ässä

Ässälajeja, eli vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja oli tänä vuonna kymmenen: viirupöllö, varpuspöllö, hiiripöllö, piekana, pähkinänakkeli, haapana, järripeippo ja mustalintu.

Rallissa havaittiin yhteensä 49 lajia ja rallin koko lajilista löytyy täältä.

2016 IP-rallin tulokset

Itsenäisyyspäivän pinnaralli kisailtiin tänä vuonna erinomaisessa säässä, miinus seitsemän astetta, tyyntä ja aurinkoista. Kenties hyvä sää houkutteli paljon joukkueita mukaan: 10 joukkuetta, joista neljä autosarjassa ja kuusi ekosarjassa.

Kilpailussa havaittiin yhteensä 49 lajia, joista autosarjan voittajajoukkue havaitsi 38. Ekosarjassa voitto jaettiin kahden joukkueen kesken, jotka havaitsivat 30 lajia. Päivän mielenkiintoisimpia havaintoja olivat jo ennen kisaa löytyneet Järvenpään viitatiainen, Tuusulan tavi, Hyvinkään turkinkyyhky ja Mäntsälän hiiripöllö sekä kesäisemmistä linnuista kisassa havaitut punarinta Keravalla ja peukaloinen Nurmijärvellä. Ässähavainnoiksi, eli vain yhden joukkueen havaitsemiksi tulivat tuulihaukka, varpuspöllö, pohjantikka, peukaloinen ja punarinta.

Autosarja  
Mika2x (Mika Lätti, Mika Ylinen) 38
Siuku, Hymy & Regina (Jari Siven, Ari Väätäinen, Regina Dahlström) 34
Mäntsälä mielessäin (Jirka Lahtinen, Jukka Laiho, Petri Sola) 32
Sorsakorven keltanokat (Susanna ja Timo Mäkäräinen) 27


Ekosarja  
Puusilmät (Jari Helander, Mika Hermas, Ari Kuisma) 30
Klaukkalan egoteko (Antti Mähönen) 30
Kinnunen (Juho  Kinnunen) 29
Degetours (Kari Degerstedt) 27
Aamu alkaa A:lla, ilta päättyy A:lla (Arto Aaltonen) 24
Lahtiset (Matti & Tuija Lahtinen) 14

2015 tulokset

Apus järjesti sunnuntaina 6.12.2015 perinteisen Itsenäisyyspäivän rallin (= IP-ralli). Kilpailualueena toimi koko Apuksen toimialue.

Tulokset
1. Mäntsälä mielessäin 25 lajia (Petri Sola ja Jukka Laiho)
2. Mokomat 23 lajia (Noora, Marko ja Jesper Anderssson)
2. Sorsakorven bongarit 23 lajia (Mette-Maria, Susanna, Anna-Maija ja Timo Mäkäräinen)
4. Puusilmät 21 lajia (ekosarja) (Ari Kuisma, Mika Hermas ja Jari Helander)
5. Lahtiset 4 lajia (Matti ja Tuija Lahtinen)

Katso tulokset lajeittain täältä!

Sää oli koko päivän todella haastava, voimakastuulinen ja sateinen. Lajimäärä  jäikin aiemmista vuosista selvästi.

Ässälajeja Mäntsälä mielessäin -joukkueelta löytyi 3, korppi ja valkoselkätikka, sekä peruslajilistalta urpiainen. Mokomilla ässinä olivat kanahaukka ja tikli. Sorsakorven bongareilla ässänä oli kottarainen ja Puusilmillä isolepinkäinen. Kaksi joukkuetta havaitsi lisäksi tuulihaukan ja leudon ja tuulisen sään myötä kalalokkeja oli poikkeuksellisesti siellä täällä.

Onnittelut voittajille ja hatunnosto kaikille rallaajille, jotka säätä uhmasivat. Muutama ilmoittautunutkin joukkue jätti kisan väliin.

Tulosta IP-rallilomake kisaa varten tästä.

Taustaa IP-rallista

Apus järjestää vuosittain perinteisen Itsenäisyyspäivän rallin (= IP-ralli). Rallin tarkoituksena on nähdä mahdollisimman monta lintulajia päivän aikana. Tärkeintä on haastaa itsensä ja kaverinsa retkeilemään lyhyeen alkutalven päivään. Ralliin voi osallistua yksin tai max 5 henkilön joukkueena. Tapahtumaan voi osallistua autoillen tai ekosarjassa (liikkuminen pelkästään lihasvoimin). Retkellä ei tarvitse olla koko ralliaikaa ja myös pienellä alueella liikkuen voi saavuttaa hyvän lajilistan.

Erityisen hauska ja mielenkiintoinen osa rallia on purkutilaisuus, jonka lopuksi selviää rallin voittaja. Samalla on mahdollisuus vaihtaa kokemuksia ja keskustella päivän havainnoista.

IP-rallin säännöt:
  • Kisa-aika on 6.12. klo 06.00 - 17.00 ja alue Apuksen kuusi kuntaa. 
  • Eniten lintulajeja nähnyt joukkue voittaa. Tasatilanteessa paremmuuden ratkaisee ässien määrä (laji, jota mikään muu joukkue ei ole havainnut). 
  • Joukkueen koko on 1 - 5 hlöä. Enemmän kuin puolen joukkueen jäsenistä on havaittava lajit.
  • Osallistua voi myös ekosarjassa, jossa liikkuminen on sallittua vain lihasvoimin.
  • Lajilleen määrittämättä jäänyt, mutta tiettyyn lajipariin tai lajiryhmään rajattu havainto voidaan hyväksyä pinnaksi, mikäli joukkueella ei ole lajina muita ko. lajiryhmän lajeja. (esim. käpylintulaji lasketaan, jos määritettyjä käpylintuja ei ole havaittu). 
  • Rallin aikana tulee noudattaa normaalia lintuja, luontoa ja ihmisiä kunnioittavaa retkeilytapaa ja rallin vuoksi poikkeavan häiriön aiheuttaminen on kielletty. Atrapit ja valolaitteet ovat kiellettyjä, mutta viheltäminen ym. sallittua. 
  • Purkutilaisuus, jossa tulokset selviävät, pidetään heti rallin jälkeen, alkaen klo 18.00, erikseen ilmoitettavassa paikassa. 
  • Ilmoittautuminen kisan järjestäjälle ennen kisan alkua. 
  • Tulosten ilmoittaminen: jokainen joukkue lähettää vähintään yhden osallistujan purkutilaisuuteen tai vaihtoehtoisesti joukkueen tulokset (lajilista ja -määrä) klo 18.00 mennessä kisan järjestäjälle tekstiviestinä tai sähköpostilla.


Itsenäisyyspäivän pinnarallin tulokset 2014

Itsenäisyyspäivän pinnaralli käytiin tänä vuonna sateisessa ja harmaassa säässä. Sade alkoi juuri ennen aamun valkenemista ja sitä riitti hämärän tuloon saakka. Eteläosissa sade tuli vain osin lumena ja lunta ei kertynyt maahan kuin sentti. Pohjoisempana tuli enemmän lunta ja sitä oli kisan loppuessa maassa jo viitisen senttiä. Tuusulanjärvi oli (pientä sulaa lukuunottamatta) jäässä, Valkjärvi vielä sula. Pohjoisempana Hirvijärvi oli sula ja Ridasjärvikin vain osittain jäässä.

Joukkueita oli lopulta mukana kahdeksan, joista neljä ekosarjassa. Strategiat vaihtelivat joukkueittain runsaasti: osa retkeili lähes koko valoisan ajan, osa vain muutaman tunnin. Palopuron joukkueen osallistuminen meinasi peruuntua kokonaan, mutta perheen 9-vuotias pakkasi reppuun eväät ja teki retken yksinään havaiten 10 lajia!

Tulokset 6.12.2014 (tähdellä merkityt ekosarjaa):
  1. Hyvinkää I (Jari Siven, Veikko Salo) 36 lajia
  2. Kolkyt ja risat (Mikko Savelainen, Mika Asikainen) 31 lajia
  3. * Klaukkalan vesiliirto (Antti Mähönen) 28 lajia
  4. Mäntsälä mielessäin (Jukka Laiho, Kirsi Sola, Petri Sola) 27 lajia
  5. Lippumäen liputtajat (Juha Honkala & Sini-Maria Tuomivaara) 22 lajia
  6. * Team HEHE (Mika Hermas, Tarja Hermas, Jari Helander, Nn. Helander) 19 lajia
  7. * Valkjärven vauhti (Arja Heikkinen) 12 lajia
  8. * Palopuro (Eero Aittokallio) 10 lajia

Rallissa havaittiin yhteensä 47 lajia. Parhaita havaintoja olivat mm. seuraavat:
-    harmaahaikara (Klaukkalan vesiliirto)
-    tavi (Kolkyt ja risat)
-    uivelo (Hyvinkää I)
-    hiirihaukka (Hyvinkää I ja Mäntsälä mielessäin)
-    piekana  (Hyvinkää I)
-    varpuspöllö (Hyvinkää I)
-    pähkinänakkeli (Hyvinkää I)

Räkättirastaita oli maastossa todella paljon, sillä kaikki joukkueet saivat räkätin lajilistalleen. Sen sijaan "peruslajeista" urpiainen oli kokonaan kateissa ja harmaalokki vain yhdellä joukkueella.

Katso joukkueiden tulokset lajeittain!


2013 tulokset

Itsenäisyyspäivän pinnaralliin osallistui (ilmeisesti ennätykselliset) 11 joukkuetta. Viisi joukkuetta oli autosarjassa ja kuusi joukkuetta ekosarjassa. Purkutilaisuudessakin oli läsnä 12 henkeä.

Päivä oli varsin lumisateinen ja lähes kaikki järvet ehtivät aiemmin tällä viikolla jäätyä. Ainoat vesilintuhavainnot talvehtivien sinisorsien lisäksi olivat kuuden muuttavan isokoskelon parvi ja tavi Hyrylässä. Laulujoutsenia oli myös vielä muutamia. Hiiripöllöjä oli edelleen runsaasti maisemissa, pari uuttakin löytyi kisassa.

Tässä tulokset sarjoittain:

Autosarja
1. Degetours (Kari Degerstedt) 43 lajia
2. Hymy ja Siukku (Ari Väätäinen, Jari Siven) 32 lajia
3. Kolkyt ja risat (Mikko Savelainen, Mika Asikainen, Sari Heikkinen) 31 lajia
4. Mäntsälä mielessäin (Jukka Laiho, Kirsi Kurko, Petri Sola) 29 lajia
5. Team Solo (Ari Ahtiainen) 27 lajia

Ekosarja
1. Klaukkalan Lumilinko (Antti Mähönen) 22 lajia
2. Olli Puustinen 21 lajia
3. MTH (Mika & Tarja Hermas) 17 lajia
4. Palopuro (Esa Aittokallio, Eero Aittokallio, Tiia Vainionpää) 15 lajia
5. Lahtiset (Matti & Tuija Lahtinen) 13 lajia
6. Rauno Yrjölä 12 lajia

Tulokset kokonaisuudessaan pdf-tiedostona


Aiempien vuosien tuloksia