Petri Tolonen CH-Bioforcen johtoon - suomalaisyrityksellä on potentiaalia vaikuttaa maailmanlaajuiseen kiertotalouteen

02.03.2021 8.11

CH-Bioforce_Petri_Tolonen_400x400px.jpg

Suomalaisen biomassan fraktiointiteknologian kehittäjän CH-Bioforce Oy:n toimitusjohtajaksi on vuoden alusta nimitetty yli 30-vuoden kansainvälisellä liiketoimintakokemuksella varustettu diplomi-insinööri Petri Tolonen.

Uuden toimitusjohtajan avulla CH-Bioforce tähtää kaupallistamaan yli neljän vuoden intensiivisen tutkimus- ja kehitystyön tulokset.

Raisiossa sijaitsevassa pilottitehtaassa tehdään maailmaa muuttavaa tutkimustyötä ja yrityksen tavoitteena onkin tänä vuonna saavuttaa laajempaa tunnettuutta vastuullisten tuotteiden valmistajien ja kuluttajien keskuudessa.

”CH-Bioforce on kehittänyt täysin uuden tavan käsitellä biomassaa. Menetelmän avulla biomassasta voidaan erotella sen kaikki kolme jaetta samassa prosessissa – selluloosa, ligniini ja hemiselluloosa – laadukkaiksi tuotantomateriaaleiksi. Teknologiaa hyödyntämällä teollisuuden sivuvirroista saadaan vaihtoehto öljy- ja ruoka-ainepohjaisille raaka-aineille”, kuvailee tammikuussa toimitusjohtajana aloittanut Petri Tolonen. 

Uusilla biomateriaaleilla voidaan korvata kuluttajatuotteiden valmistuksessa käytettäviä fossiilisia raaka-aineita, kuten öljyä ja myös maatalouspohjaisia raaka-aineita kuten puuvillaa ja tärkkelystä. Näin voidaan vastata moniin ilmastonmuutokseen ja kestävään maatalouteen liittyviin haasteisiin ympäri maailman.

Tutkimuksesta käytäntöön ympäristön hyväksi

CH-Bioforcen innovatiivinen, maailmaa muuttava teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet ovat keskeisiä syitä kansainvälisessä liiketoiminnassa kannuksensa ansainneen toimitusjohtajan päätökseen lähteä luotsaamaan seuraavaa suomalaista menestystarinaa maailmalle.

”Me olemme aallon harjalla, kun puhutaan vihreästä teknologiasta. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja luonnonvarojen säästämiseksi kasvava ja välttämätön suunta on, että kaikki mahdolliset teollisuuden ja maatalouden tuotteiden sivuvirrat voidaan jalostaa hyödyllisiksi lopputuotteiksi polttamisen tai kaatopaikoille ajamisen sijaan – maailmanlaajuisesti.”

Kasvuyrityksen intensiivisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on havaittu, että kaikki biomassan jakeet on osoitettu soveltuviksi korkean arvon tuotteiksi, joita voidaan käyttää monessa erilaisessa kaupallisessa tuotesovelluksessa. 

”Teknologiallamme erotettuja hemiselluloosaa, ligniiniä ja selluloosaa voidaan hyödyntää esimerkiksi paperi- ja kartonkiteollisuudessa, tekstiiliteollisuudessa, kemian- ja lääketeollisuudessa tai elintarviketeollisuudessa, muutamia mainitakseni.”

CH-Bioforcen kehittämä prosessi on hyvin skaalautuva, eikä tuotannon tehdasmittakaavaan siirtäminen vaadi satojen miljoonien investointeja. Kuluneen vuoden aikana tätä on pilotoitu Raision tehtaalla ja teknologiaa on haasteellisesta vuodesta huolimatta päästy esittelemään isoille innovaatioista kiinnostuneille yrityksille ja potentiaalisille sijoittajille. 

Yrityksellä selkeä suunta liiketoiminnan kasvattamiseksi

CH-Bioforce on vienyt yhdessä asiakkaiden kanssa tuotteiden kehitystyön siihen vaiheeseen, että tuotteiden laatuun ja hintakilpailukykyyn voidaan luottaa sataprosenttisesti. Alkaneen vuoden suunta on selkeä. CH-Bioforce suunnittelee investointia teollisuusmittakaavan biotuotetehtaaseen, lisensoi teknologiaa asiakkailleen sekä jatkaa kehitystyötä ja kaupallisia koeajoja pilottilaitoksessa Raisiossa.

”Asiakkaillemme tuotettujen materiaalien lisäksi tuotantolaitoksessa voimme demonstroida teknologiaamme käytännössä lisensoinnista kiinnostuneille asiakkaillemme. Etsimme jatkuvasti asiakkaita teknologian lisensoinnille ja olemme avoimia keskustelemaan uusien kumppaneiden ja rahoittajien kanssa tehdasinvestoinnistamme”, Tolonen kuvaa tulevaisuuden suunnitelmia.

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »