Hennariikka Rahkola HS-hopealle ja M14-joukkue pronssille!

Rajamäen Kehityksen Hennariikka Rahkola hiihti upeasti hopealle Hopeasomman loppukilpailuissa Kouvolassa. N14-sarjan 3 kilometrin kisan voiton vei Nakkilan Vireen Iida Vieno voittaen 5,7 sekuntia Hennariikkaa. Kolmas oli Susanna Lääveri 7,5 sekuntia kärjestä ja 1,8 sekuntia Hennariikalle jääneenä.
Hyvinkäällä asuva Hennariikka kertoi ladun olleen helppo, mutta alun nousu ja lopun tasanne veivät hieman voimia. Hennariikka pitää yhtä paljon perinteisestä kuin luistelutyylistä, mutta myöntää olevansa parempi perinteisellä. Hopeasommista hän lähti tavoittelemaan mitalia ja parantamaan näin viime vuoden yhdeksättä sijaansa. Sarjassa hiihti 108 hiihtäjää.


Vasemmalla hopeamitalisti Hennariikka Rahkola.
Kuva: Kouvolan Hiihtoseura

Henkilökohtaiset kilpailut sujuivat Kehityksen osalta muutenkin erinomaisesti. M14-sarjassa 5 kilometrillä Johan Wejberg sijoittui neljänneksi vain 4,4 sekuntia kolmannesta eli viimeisestä palkintokorokesijoituksesta jääneenä. Kilpailun voitti Vieremän Iivo Niskanen 31,6 sekuntia Wejbergiä nopeampana ja toiseksi sijoittui Sami Lähdemäki Saarijärveltä 24,9 sekuntia Johania voittaneena. Johan paransi näin viisi pykälää viimevuotista yhdeksättä sijaansa. Toinen RaKen edustaja Juha Koivistoinen sijoitus oli 54. Sarjassa oli osanottajia 102.


M15-sarjassa Niko Ruuskanen täydensi Rajamäen hulppeaa panosta 5 kilometrin kilpailussa sijoittumalla viidenneksi 21,6 sekuntia voittajasta, Riistaveden Perttu Hyvärisestä, jääneenä. Toiseksi hiihti Imatran Ilkka Kaskinen, kolmanneksi Pirkkalan Markus Sinijärvi ja neljänneksi Äänekosken Topi Kuorelahti vain 0,6 sekuntia Ruuskasta voittaneena. Ruuskasen viimevuotinen sijoitus 59 parantui näin ollen huimasti. Sarjassa hiihti myös toinen RaKen edustaja Joni Orasniemi ollen 100. Sarjassa maaliin hiihti 107 kilpailijaa. 

N14-sarjassa Salla Tuononen hiihti 107:ksi ja M13-sarjassa Ville Pulkkinen 54:ksi.

Kehityksen pojille pronssia

Sunnuntaina vuorossa olleet viestit toivat lisää menestystä Kehitykselle. M14-sarjan joukkue Johan Wejberg, Juha Koivistoinen ja Samuli Säijälä hiihtivät hienosti HS-pronssille. Johan Wejberg toi viestin kärjen välittömässä tuntumassa toisena, Juha Koivistoinen nosti toisen osuuden jälkeen RaKen jopa kärkeen ja Samuli Säijälä ankkuroi pojat pronssille. Voiton vei Saarijärven Pullistus 11,3 sekuntia ennen Kehitystä ja hopean nappasi Ylöjärven Urheilijat. Sarjassa maaliin hiihti 51 joukkuetta.

N14-sarjan joukkue (Hennariikka Rahkola, Maaret Turunen ja Liisa Heikkilä) jopa johti kilpailua ensimmäisen osuuden jälkeen, mutta 12-sarjalaiset Turunen ja Heikkilä hakivat hyvän kokemuksen joukkueen sijoittumalla 35:ksi.


Rajamäen Kehityksen viestijoukkue Johan Wejberg (vas.), Juha Koivistoinen ja Samuli Säijälä.
Kuva: Kouvolan Hiihtoseura

Kuvia:
            

Vasemmalla Hennariikka Rahkola (vas.) palkintojenjaossa, keskellä Johan Wejberg matkalla ja oikealla Niko Ruuskanen (oik.) palkintojenjaossa. Klikkaa suuremmaksi.

Täydelliset tulokset: Kouvolan Hiihtoseura