KRISTILLISDEMOKRAATTIEN YLIMÄÄRÄINEN PUOLUEKOKOUS 2.10.2004 Hyvinkää

Hämeen piiri
Leena Mantere, puheenjohtaja

PUOLUEEN PUHEENJOHTAJAN VAALI

Arvoisat kokousedustajat ja kaikki läsnäolijat.

Kansanedustaja Päivi Räsänen – on poliittisesti kokenut - hyvä mediapoliitikko,
jolla on vahva esiintymiskokemus ja taito esiintyä samaan aikaan sekä vakuuttavasti että rennosti.
Puolueen puheenjohtajuus ei ole vain julkisuutta varten, mutta julkisuuden kautta tavoitetaan kieltämättä valta-osa suomalaisista. Voimme olla iloisia, että meillä on mahdollisuus valita puheenjohtajaksi kansanedustaja, jonka puhetta media haluaa kuulla ja julkaista.

Päivi Räsänen on uurastuksellaan saavuttanut arvostusta myös muiden kansanedustajien keskuudessa. Hän on arvomaailmalleen uskollinen, rohkea sen esillä pitämisessä sekä valmis näkemään vaivaa oikeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Kristillisten perusarvojen johdonmukainen korostaminen antaa puolueessa tilaa sekä arkisille rivikristityille että eriytyneemmille uskonnollisille vakaumuksille. Hän on myös ihan oikeasti fiksu ja kykenee reagoimaan nopeasti tilanteisiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän on jo saavuttanut kokemusta ja arvostusta myös vertaistensa johtamisessa.

Uuden puheenjohtajan on tärkeää kuroa umpeen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston etäisyyttä toisistaan. Tämä voi onnistua vain, mikäli puheenjohtaja on kansanedustaja. Mielestäni tilanne, jossa puheenjohtaja tulisi eduskuntaryhmän ulkopuolelta, hajauttaisi liiaksi pienen puolueen voimavaroja. Epäselvyyttä syntyisi myös siitä, kuka puoluettamme viimekädessä johtaa.

Päivi Räsäsen puheenjohtajakauden aikana Suomessa joudutaan tekemään vaikeita sosiaaliseen hyvinvointiin ja koulutuspolitiikkaan kohdistuvia periaatteellisia ratkaisuja. Päivi on iältään juuri ”katon harjalla”, josta on yhtä pitkä matka eteen- kuin taaksepäinkin. Siksi hänellä on taitoa ja viisautta katsoa, miten tämän maan ikäihmiset saisivat viettää hyvän vanhuuden, miten keski-ikäisillä riittäisi työtä ja aikanaan eläkettä ja miten lapsista ja nuoristamme kasvaisi osaava sukupolvi, joka kristillisten arvojen pohjalta veisi maatamme eteenpäin.

Hyvät kuulijat

Hämeen piirin yksimielisen näkemyksen mukaan Päivi Räsänen on, hyvien ehdokkaiden joukosta, selkeästi parhain. Nyt on Päivin aika – hänessä on karismaa.