Leena Mantere toivoo uusia poliittisia keinoja

Katse pois peruutuspeilistä

Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenjohtaja Leena Mantere asettui kunnallispolitiikkaan ehdolle ensimmäistä kertaa vuonna 2000 ja saman tien myös pääsi läpi. Puoluepolitiikassa ja poliittisessa taustatyössä aikaisemmin mukana ollut Mantere ei koe omakseen yhden asian ajoa.

”Minulla on järjestötausta, olen tottunut hahmottamaan kokonaisuuksia”, Mantere sanoo.

Alueena hyvä kehittyä

Leena Mantereen luottamustoimissa on yhdensuuntaisuutta, ne liittyvät pitkälle seurakunnallisiin ja puolueen tehtäviin eri rappusilla. Puolueensa Hämeen piirin puheenjohtajuus ja Maakuntahallituksen jäsenyys näyttävät kuvaa Lahdesta suhteessa ympäristöön, laajemminkin.

”Piiritasolla olemme viikoittain EU:n ja valtakunnan lainsäädännön kanssa tekemisissä. Täällä Päijät-Hämeessä kuntarakenne tulee muuttumaan, mutta millä aikavälillä”, Leena Mantere toteaa ja kysyy.

Mantere ei pelkää Lahden epäkelpoisuuden puolesta. Vaikka kaupunki on velkainen ja työttömiäkin on luvattoman paljon, synenergiaetuja on löydettävissä.

”Aina on jännitteitä, mutta suuruuden ekonomiassa löytyy pienemmille kunnille hyvätkin puolet. Alueena meillä on valtavan hyvät mahdollisuudet kehittyä.”

Mantere itse uskoo, että pitkä kokemus sosiaalipuolen työstä lasten ja nuorten parissa ja nykyinen yrittäjyys työhyvinvointikonsultoinnissa tukevat toisiaan. Hän pitää tärkeänä sosiaalipalveluita, mutta näkee eurossa toisenkin puolen.

”Yrittäjyys antaa numerollisen näkemyksen. Minulla ei ole ristiriitaa talouden ja sosiaalipuolen välillä, kyse on tasapainottamisesta.”

Pärjääville omavastuuta

Leena Mantere on ryhtynyt aktiivipolitiikkaan siinä vaiheessa, kun omat lapset eivät ole tarvinneet äidin jatkuvaa läsnäoloa. Yleisellä tasolla hän on huolissaan vanhemmuuden ilon ja vastuun vähenemisestä. Syyttäminen ja pessimismi eivät ole tässäkään lääkkeitä.

”Ei ole helppoa olla vanhempi ja aikuinen tänä päivänä. Tosiasiat pitää tunnustaa, lasi voi olla puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä. Rahat vähenevät ja palvelujen tarjonta pienenee.”

Vähien rahojen ohjaamisessa voisi olla tarkistamisen varaa. Yhteiskunnallinen arvomaailma näkyy.

”Minimiäitiyspäiväraha on edelleen pienempi kuin työttömyyspäiväraha”, Mantere harmittelee, mutta toteaa, että niistä rahoista ei päätetä kuntatasolla.

Tiedostettu tosiasia on, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaista elämänhallintakapasiteettia. Raha ei aina ongelmia ratkaise, asennemuutostakin tarvitaan.

”Monen mittarin mukaan tänä päivänä voidaan huonommin kuin koskaan. Jotain tärkeää on kadotettu, 25-30 –vuotiaat ovat työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Sellaisia asioita ei ratkaista pelkästään rahalla. Kunnilla pitäisi olla vapaaehtoisia tukitoimia hyvinä vuosina. Apu pitäisi kohdentaa niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Niillä, jotka pärjäävät, pitäisi olla omavastuuta”, Mantere peräänkuuluttaa minä-vaatimisen sijaan me-asennetta.

Saatavilla olevien palvelujen pitäisi olla sellaisia, että ne voidaan ottaa vastaan ilman korvien luimistelua.

”Monet palvelujen saajat ovat nöyryytetyssä asemassa. Jotkut kuolevat mieluummin kotiin, kuin lähtevät jonottamaan. Työttömäksi ja sairaaksi voi joutua ilman omaa syytä, se on mahdollista tapahtua aivan kenelle tahansa.”

Lait tuovat byrokratiaa

Kuntien ja valtion katseet eivät mene täysin samaan suuntaan. Valtio päättää ja kunnat toteuttavat yhteneväistä politiikkaa erilaisuudestaan huolimatta.

”Jos kunta olisi yritys, olisi helpompaa. Kunnissa toimitaan eri lainalaisuuden pohjalta. Esimerkiksi hoitotakuussa on halu hyvään, mutta kunta-valtio –suhde on vaikea määritellä. Verojakaan ei voi nostaa tolkuttomasti. Kun etsitään keinoja tähän päivään, katse ei saa olla peruutuspeilissä.”

Lainsäädäntö turvaa, mutta byrokratia ei aina palvele tarkoitustaan. Leena Mantere toimi 5 vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistyksen projektipäällikkönä koulujen iltapäivätoimintaverkon luomisessa. Lahdessa projekti lähti käyntiin ennen kuin iltapäiväkerhot tulivat lain määrittämäksi.

”Muutama asia oli helpompaa, kun se ei ollut lakisääteistä. Byrokratia on monisidonnaista, liikkumavapautta ei ole niin paljon”, vihdoin myös Suomeen saadusta iltapäivätoiminnan lakisääteisyydestä kaiken kaikkiaan tyytyväinen Leena Mantere miettii.

Uusi Lahti 4/2006

Tiina Hotti

VÄLILAATIKKO

”Minimiäitiyspäiväraha on edelleen pienempi kuin työttömyyspäiväraha.”

Leena Mantere toivoo, että pienet kunnalliset palveluresurssit kohdistuisivat niitä eniten tarvitseville ja pärjäävillä olisi omavastuuta palvelujen hankinnan suhteen.