Lahden kaupunginvaltuusto 11.9.2006

                                                                                      

187§  <2005-03998> Harjoitusjäähallin hankesuunnitelma

 

Leena Mantere, kh:n II vpj.

 

 

Lahtelaista päätöksentekoa on moitittu vuoroin päättämättömyydestä ja hitaudesta, vuoroin liian nopeista päätöksistä. Jäähallihanke on yksi niistä monista kestoaiheista, joita Lahdessa ei ole vuosien saatossa kyetty päättämään tai haluttu ratkaista. Esityksiä on kyllä tehty, mutta valintoihin ei ole pystytty. Myöskään kaavat eivät ole edenneet. On tyydytty väliaikaisratkaisuihin ja nyt on maksun aika.

 

Kaupunginhallituksen päätösesitys ei ehkä ole paras eikä ristiriidatonkaan 

 

Launeen perhepuiston alue ei ole jääurheilulle paras paikka sijainniltaan, mutta ei sitä ole Kerinkalliokaan. On ollut vaikea löytää perusteita sille, miksi jääurheilun kaltaiset toiminnot on tuotava aivan kaupungin ydinkeskustaan yhdelle näyttävimmistä alueistamme. 

 

Tarkoitukseni ei ole aliarvioida eikä loukata ketään toimijaa ja harrastajaa, kun sanon että, jääkiekko oheisharjoitteluineen, oheisilmiöineen on ronskien miesten kova laji, jo myös ylemmällä juniori- ja harrastetasolla.

 

Miellän Launeen perhepuiston alueen enemmän pehmeämpien ja siistimpien harrastusten ja toimintojen alueeksi. Vaikka jääkiekko ei kuulu lempilajeihini, elämän työnsä pelaajana ja valmentajana tehneen puolisoni kautta uskon kuitenkin tietäväni lajista keskivertoa enemmän, ja olen oppinut arvostamaan lajin parissa tehtävää työtä.

 

Launeen sijaintia on perusteltu mm. hyvillä liikenneyhteyksillä. Tämä on totta. Harjoitusjäähalli ei voi sijaita tiettömän tien päässä Perähikiällä. Vuosien valmistelun jälkeen olisin toki toivonut muidenkin sijaintivaihtoehtoja avautuneen mahdollisiksi, mutta näin ei käynyt. Myöskään harjoitusjäähalli ei näytä lisäävän asutusalueen vetovoimaisuutta, ehkä juuri aiemmin mainitsemistani syistä.

 

Päätösesitys ei siis ole paras mahdollinen. Sitä voidaan luonnehtia kalliiksi kompromissiksi. Onkin syytä huomioida, ettei ristiriidatonta ja oikeasti parempaakaan vaihtoehtoa ole. Vaihtoehtoa, joka olisi halpa tai ilmainen, mahdollisimman pian toteutettavissa, ei aiheuttaisi vuoden käyttökatkosta, ei häiritsisi ketään ja olisi vielä toteuttamiskelpoinenkin – sellaista vaihtoehtoa ei vain ole olemassa.

 

Keskustan edustajan esitys kaupunginhallituksessa ja eilisessä lehdessä on monessa mielessä ihan hyväkin. Perusteluissa korostuu mielestäni hyvin vastuu ja ymmärrys siitä, että hanke on saatava vihdoin eteenpäin. Mutta yhtälö on epärealistinen – jäähalli Kerille ja pian.

 

Halvimman vaihtoehdon valitseminen on hyvä huomio, ja toimiikin monissa tilanteissa. Usein vain tuppaa olemaan niin, että pitkittyessään asiat mutkistuu ja kallistuu. Lahden seudun maapohja nyt vain on saven tai pohjavesin aluetta monin paikoin, ja sillä on hintansa. On kuitenkin moraalisesti arveluttavaa luoda ja vahvistaa kuvaa kaupunkilaisille siitä, että tämän kaltaiset investointihankkeet vaarantaisivat tärkeitä peruspalveluja.

 

On muistettava että ne jääurheilua harrastavat lapset ja nuoret perheineen ovat myös kuntalaisia, ja kaikenlaisella liikuntaharrastuksilla on suora korrelaatio elinikäiseen liikkumiseen ja sitä kautta terveyteen.

 

Päätösesityksen linjaus on tässä tilanteessa kelpo valinta, ja asia on hyvä saada vihdoin pois päiväjärjestyksestä. Näin vapautuu aikaa ja energiaa monien haasteellisempien asioiden käsittelyyn, joita syyskausi tuo mukanaan.