Helppoa.

Tee kotisivut tai verkkokauppa helposti itse - jopa kymmenessä minuutissa

Kokeile ilmaiseksi 2 viikon ajan

Asiakasesittelyssä Jussin Pesula

“Kotisivukoneen avulla voin tehdä kaiken omalla läppärillä – todella nopeasti ja helposti!”Juha Vuorinen - Jussin Pesula

Jussin Pesula on liikkuva pesulapalvelu, jonka voi kutsua niin kotiin kuin toimistoon. Pesulan toiminnan lailla myös Kotisivukoneen alustalla toimiminen on Juha Vuorisen mielestä joustavaa.

Jussin Pesulan Juha Vuorinen kertoo vetkutelleensa yrityksen kotisivujen avaamisen kanssa pitkään koska ei kokenut osaamisensa riittävän niiden tekemiseen ja sivujen tekeminen olisi tullut kalliiksi kovapalkkaisen "ammatti-koodarin" tekemänä. Kotisivukone -palvelun avulla hän kuitenkin nyt päivittää sivuja omalta läppäriltään ja tekemällä oppii nopeasti.

Myös mielenkiinto sivujen kehittämiseen on kasvanut koko ajan, sillä oman markkinointi- ja myyntipanoksen ei tarvitse enää olla niin aktiivista: Markkinointi on voitu siirtää lähes kokonaan verkkoon ja asiakkaat löytävät kaiken tarvittavan tiedon ja voivat tehdä tilauksen suoraan verkkosivuilta. Lisäksi sosiaalisen median valjastamiseen yritystoiminnan tueksi on vain kasvanut ja kasvanut.

Vuorinen suosittelee Kotisivukonetta lämpimästi muun muassa siksi, että systeemi on joustava ja helppokäyttöinen. Hän myös kokee saavansa tukea ja apua kotisivujen käyttöön aina tarpeen vaatiessa.

Tutustu Jussin Pesulaan osoitteessa www.jussinpesula.fi

 

Joustavaa ja helppoa: tee yrityksellesi kotisivut!